Lody Kong – Dreams and Visions

Kirjoittanut Pasi Huttunen - 23.3.2016

Lody Kongin 24. maaliskuuta julkaistava pitkäsoitto ”Dreams and Visions” on todella kova levy. Rämeiseen, tunkkaiseen soppaan yhdistellään onnistuneesti aineksia hardcoresta, punkista ja vähän vanhan koulun death metalistakin. Lopputulokseksi saadaan ajassa kiinni olevaa ja kiinnostavaa musiikkia. Jos heviä usein ajatellaankin kylmän ja talvisen kautta, tämä äänimaailma ennemminkin hikoiluttaa. Eteläinen sludge, jota sitäkin on reilu annos mukana, sopii alkavaan kevääseen hienosti. Livenä hikoiluttaa varmasti sitäkin enemmän, joten toivottavasti poppoo matkaa Suomeen useamminkin. Viimeksi bändi kävi täällä Soulflyn kanssa aivan hiljattain.

Leyvä on mahdotonta kuunnella huomioimatta sukunimeä Cavalera. Solisti-kitaristina toimii Igor, ja rummuissa on Zyon Cavalera, ja levyn promomateriaalissakin hehkutellaan sumeilematta, että Cavaleran perintöä tässä jatketaan. Bändi on siis saanut heti hiukan paremmat lähtöasetelmat kuin moni muu bändi, ja ihan musiikin laadusta riippumatta voi todeta, että se ei välttämättä olisi ilman oikeaa sukunimeä siinä, missä nyt on. Siksi onkin niin mukavaa, että levy on hyvä.

Olisi liikaa sanoa Lody Kongin musiikkia erityisen kokeilevaksi, mutta sopiva välinpitämättömyys genrerajoja kohtaan pitää homman kiinnostavana. Sludge metalin karsinaan mahtuu monenlaista, mutta Lody Kong hyppii hyvällä ja luovalla tavalla ulos siitä karsinasta. Välillä ollaan velkaa jopa Nirvanalle. Perusjyystön väliin sijoitellaan herkullisella tavalla kiinnostavia väliosia, ja biisit pysyvät silti keskimäärin alle neljän minuutin mitassa. Lyriikoissa on teiniangstia jayhteiskunnallista angstia; välillä yritetään myös saada pesää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kokonaisuutena levy toimii, mutta yksittäisten biisien kiinnostavuus avautuu hitaammin. Selkeitä hittejä ei ole mukana, mutta esimerkiksi ”Kreative Center”, ”Pig in the Pen” sekä levyn raskainta osastoa edustava ”Rumsfield” vievät avautuessaan tehokkaasti mennessään. Muita todella tiukkoja tikistyksiä ovat ”Smashed and Blasted” sekä ”Topaz”. Vielä kun lisää ”The Dangerous Questin” korvaa mukavasti hivelevien biisien listaan, eikä selkeää paskaa ole missään vaiheessa levyä, bändi saa kyllä anteeksi sen, että mitään selvästi joukosta erottuvaa kultakimpaletta ei levyltä löydy.

Cavaleran pesueen tuotoksia lähtee aina kuuntelemaan ennakkoluuloisena, kun tietää, että ei sieltä mitään ”Chaos A.D:ta” varmaankaan tule. Lody Kong on kuitenkin ilahduttava oman polkunsa kulkija, joka ei liikaa kumartele sukunimille tai genrerajoille. Nuoren bändin samastuttavalla intohimolla pääsee kuulijakin ratsastamaan, ja hyvältähän se tuntuu.

8/10

Kappalelista
1. Chillin’, Killin’
2. Dreams and Visions
3. Kreative Center
4. Pig in The Pen
5. Rumsfield
6. Smashed and Blasted
7. Some Pulp
8. The Dangerous Quest
9. Topaz
10. Venomous Kool-Aid

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Pasi Huttunen

Luetuimmat

Uusimmat