Lohdun ja ahdistuksen kaksintanssi – arvostelussa Ural Umbon ”Roomer”
Aina välillä vastaan tulee teoksia, jotka tuntuvat kuin pulahdukselta kylmään järviveteen hiostavan päivän jälkeen tai ikkunoiden avaamiselta tunkkaisessa huoneessa: puhdistavalta, virkistävältä, erilaiselta. Siinä, missä tarttuvuus, fanien miellyttäminen ja kaupallinen menestyksentavoittelu leimaavat suurinta osaa niin kevyen kuin raskaankin musiikin valtavirrasta, tekee Ural Umbo ääneenlausutusti epäkaupallista ja vaikeasti lähestyttävää materiaalia. ”Roomer” on täynnä dark ambientin nimessä sävellettyä ja esitettyä ehtaa taideoutoilua, joka ei kuitenkaan jää pelkäksi itsetarkoitukselliseksi erikoisuudentavoitteluksi. Albumi tarjoaa vastaanottavaiselle kuulijalle kiehtovia äänimaisemia, joiden tunnelmat vaihtelevat pahaenteisyydestä intensiiviseen ahdistukseen ja lempeään lohdullisuuteen, vain jokusen mainitakseni. On vain suljettava silmät, luovuttava ennakko-oletuksista ja upottava syvälle viileään, tummaan veteen.
Pitkän tauon jälkeen kuudennen julkaisunsa maailmalle tarjoileva Ural Umbo on sveitsiläisen Reto Mäderin johtama projekti, jota täydentää tällä albumilla muun muassa Dark Buddha Risingista tuttu Marko Neuman. Mäderin säveltämät ja monin elektronisin ja elektroakustisin instrumentein esittämät kappaleet muodostavat lähes 75-minuuttisen kokonaisuuden, johon Neuman tuo vokaaleillaan paikoin lähes epäinhimillisen, häiriintyneeksikin kuvailtavan ulottuvuuden. Ihmisääntä käytetään soittimena muiden seassa: huokaukset, korina, kirkuna, ulina, melodinen laulu ja huutaminen ovat tasa-arvoisia elementtejä muiden äänten kanssa ja toisinaan niin vahvasti käsiteltyjä, että niitä hädin tuskin ihmisestä lähteviksi tunnistaa. Vokalisointi on joko sanatonta tai hahmotettavista äänteistä koottua mutta silti (ainakin tämän arvostelijan tuntemien) ihmiskielten ulkopuolelle jäävää puhetta. Sanoin ymmärrettävien kertomusten sijaan äänet välittävätkin viestejä ikään kuin jostain tuonpuoleisesta todellisuudesta: riivattujen henkien vaikerrusta, jonka koodia ei tietoinen ihmismieli kykene purkamaan.
Mainos päättyy
Albumin avaus ”Dance of Duality” on kolmestatoista kappaleesta kenties se helpoiten hahmotettava ja omassa genressään varsin tarttuva yksilö. Samalla se on yksi levyn pahaenteisimpiä sävellyksiä ja laahustaa kuulijaa kohti hitaasti mutta vääjäämättömästi kuin pimeästä lähestyvä uhkaava hahmo, jonka pahoista aikeista voi tehdä vain toinen toistaan kammottavampia arvauksia. Kaksinaisuuden tai kaksijakoisuuden tanssi ykkösraidan nimenä enteilee ovelasti albumikokonaisuuden sisältöä, sillä painostava, teräksistä kylmyyttä hohkaava mustuus vuorottelee toisinaan utuisen pehmeän, toisinaan kirkkaasti säteilevän valon kanssa.
Ensimmäinen siirtymä kuullaan jo liu’uttaessa ”Non-formiin”, joka on kuin vellomista vaaleassa avaruudessa, tuikkivien tähtien ja lempeän aurinkotuulen lailla puhaltavien astraalisyntikoiden keskellä. ”Landmarks and Tears” alkaa valossa mutta saa synkempiä sävyjä edetessään; ”Influence Influence Inlfuence” -kappaleessa taas virtaus käy toiseen suuntaan. Kenties dramaattisimmin kaksijakoisuus ilmenee nelosraidalla ”A Shape of Noise”, jonka alkupuolta hallitsee Neumanin korkea, säröefektillä kidutettu tuskanhuuto. Syvältä kärsimyksen syövereistä nouseva, pieneltä ikuisuudelta tuntuvan ajan jatkuva rääkynä on ahdistavaa kuunneltavaa kenelle tahansa, jolla on inhimillinen tunneskaala ja samaistumiskyky käytössään. Huudon viimein vaiettua kappale muuttuu hidastempoiseksi, sädehtiväksi instrumentaaliksi, joka on suorastaan ihastuttavine duurisointuineen kuin rauhoittavaa salvaa ruhjoutuneelle keholle.
”An Unquestionable Belief in Subliminal Messages” sisältää englanninkielistä dialogia vuoden 1980 elokuvasta Maniac, ja tiettyä elokuvallisuuden tuntua on albumilla muutoinkin. Allekirjoittaneen suosikki on ”Process of Transformation”, jonka lempeästi näppäilevä kitara ja kuiskivat vokaalit tuudittavat kuulijan valheelliseen turvallisuudentunteeseen. Tyynen pinnan alla kuplii kuitenkin vaara: loppua kohti lisääntyvä susimainen ulvonta herättää saaliseläimen vaistot ja kuulija huomaa olevansa kuin iltahämärässä liikkuva peura, valmiina säntäämään pakoon hetkenä minä hyvänsä. ”Roomer” herättääkin ennen kaikkea mielikuvia luonnosta ja ulkoilmasta, jostakin ajattomasta tai menneestä.
Mainos päättyy
Vaikka ambientin voi koneellisena ja kokeellisena lajityyppinä helposti mieltää olevan hypermodernia tai futuristista, vie Ural Umbo uusimmalla julkaisullaan ajassa ennemmin taakse- kuin eteenpäin. Runsaasta efektien käytöstä huolimatta musiikissa on vahva juurevuuden ja analogisuuden tuntu, jota tuovat paitsi kitaran, rumpujen ja ihmisäänen kaltaiset ”perinteiset” instrumentit, myös menneiden vuosikymmenten teknologiasta muistuttava särähtely, piippaukset ja staattinen kohina. Kokonaisuus on myös tietoinen itsestään: albumin aloittava särötetty, lähes samaa nuottia toistava syntetisaattoriteema palaa hiukan muunneltuna kappaleissa ”Against Our Understanding” ja ”Influence Influence Influence”, kuin muistutuksena teoksen synkistä, alati läsnä olevista lähtökohdista.
”Roomer” vie kuulijaa ääripäästä toiseen varoittamatta ja lupaa kysymättä mutta palkitsee luottamuksen elämyksellisellä kuuntelukokemuksella. Arvosanan antaminen tällaiselle albumille on hieman kyseenalaista, sillä musiikin herättämät mielikuvat ovat kovin subjektiivisia ja se, mikä tässä tapauksessa on itselleni kiehtovaa ja positiivisella tavalla massasta poikkeavaa, voi toiselle olla käsittämätöntä ja luotaantyöntävää.
Ural Umbon lähestymistapa musiikkiin on rajoja ylittävää, kokeilunhaluista ja vahvoja tunteita herättävää. Mitä musiikki oikeastaan on, mitä kaikkea siihen voidaan sisällyttää, ja tarvitseeko sen olla lähtökohtaisesti miellyttävää kuunneltavaa? Korkealentoisesti ajateltuna ollaan taiteen peruskysymysten äärellä: kumpi on tärkeämpää, estetiikka vai sanoma? Tarvitseeko taide – oli sen ilmaisumuoto mikä hyvänsä – lopulta kumpaakaan ollakseen vaikuttavaa ja liikauttaakseen jotain kokijansa sisimmässä? ”Roomer” tarjoaa, jos ei nyt omanlaistaan vastausta, niin ainakin pohdittavaa avomielisille äänimaailmojen tutkiskelijoille. Yksi asia on kuitenkin selvä: tässä on albumi, jota on vaikea unohtaa.
7½ /10
Kappalelista:
- Dance of Duality
- Non-form
- How I Got There?
- A Shape of Noise
- Process of Transformation
- The Proximity to Trauma
- Landmarks and Tears
- Against Our Understanding
- An Unquestionable Belief in Subliminal Messages
- Influence Influence Influence
- The Broken One
- Outer Dimensions and Inner Problems
- Beyond the Mind
