Loikkaus jonnekin ihan muualle – käsittelyssä post-alfa

Kirjoittanut Ville Kangasniemi - 9.12.2016

postalfaEnsiksi täytyy saada sydämeltä pois yksi asia: En pidä runoista. Ne ovat mielestäni vajaa taiteenlaji. Miksi jäädä vain muutaman riimin kirjoittamiseen? Miten runot tässä tapauksessa eroavat räppiriimeistä? Kun ei suhtaudu “post-alfaan” runokirjana vaan räppärin nokkelina laineina, se on hyvin miellyttävää luettavaa. 

Henri Pulkkinen ei ole ollut näin Paperi T koskaan aikaisemmin. On kuin kirjaan olisi puristettu Paperi T:n superego. Aiemmin kulttuuriviittauksia ja rakkauselämän raadollisuutta kappaleissaan viljellyt artisti on vienyt itsensä tekstimuodossa äärirajoille tiivistäen koko hahmonsa muutamaan sivuun.

Tähän aikaan nähden epämuodikkaasti tiedostavalla kolmekymppisellä on paljon vientiä. Haastatteluja “post-alfan” tiimoilta lukeneena olen huomannut, että Henri kertoo yllättävän syvällisestikin teoksesta, vaikka yleisesti artistit haluavat, että lukija tai kuulija ottaa itse selvää ja kokee taiteen henkilökohtaisesti ilman odotuksia. Lyhyen runokirjan lukee vartissa läpi, mutta haastattelujen penkomiseen voi kulua tunteja. Seuraavaksi Paperi T:n nimellä voisikin julkaista filosofisen esseekokoelman? Siitähän kalliolaisen asunnon leveällä ikkunalaudalla punaviiniä nauttivat hipster-tytöt nauttisivat.

Nykyään on vahvasti pinnalla roolihahmon ja artistin itsensä erottaminen. Sitä ei ehkä sanota suoraan ääneen, vaikka siihen suuntaan vihjaillaan jatkuvasti. Muistutetaan siitä, että Paperi T on vain hahmo, joka seikkailee Pulkkisen teksteissä ja kappaleissa sanoen kaiken tosissaan ja vilpittömästi. Silti nuo asiat tuo ilmi ihminen, Henri Pulkkinen, joka on fanien silmien edessä siinä lavalla ihan oikeasti. Monelle nuorelle varmasti hankala sisäistää tätä todellisuutta.

“post-alfa” tarjoaa paikan paeta todellisuutta Paperi T:n romanttiseen kuplaan. Suuria profetioita sen kummemmin maalailematta: joku mamma saattaisi kysyä, onko Paperi T:stä Tommy Tabermannin manttelinperijäksi. Sukupolvikokemusta syvästi elävänä tarkkailijana uskaltaisin tosin väittää, että Paperi T on monelle nuorelle normaalille naiselle portti rap-musiikkiin. Onko tuo hyvä vai huono asia, onkin sitten eri juttu. Kuka jaksaisi puolustaa aitoutta, onko räppiskenessä posereita? Onko artisti myynyt itsensä, kun antaa haastatteluja naistenlehtiin ja puhuu parisuhdeongelmista? Tuskinpa. Näitä tabuja tässä yritetäänkin murtaa. Pojatkin itkevät – useimmiten naisten perään. Vielä kun pojat oppisivat puhumaan tunteistaan. Siinäpä tulevan sukupolven vanhemmille haastetta.

Näin trendikkäästä aiheesta olisi voinut kirjoittaa täysin lukematta koko “post-alfaa”. Miksenpä samantien tatuoisi otsaani “yleissivistynyt”. Onneksi nykyään yleissivistys on erittäin helposti ja nopeasti saatavilla. Jokainen voi kännykällään googlettaa asioita loputtomasti ja päteä kapealla osalla jotain pientä aihealuetta. Paperi T:n kaltaisen hahmon karisman saavuttamiseen varmaankin pitää lukea ihan oikeita kirjoja.

Runoteosta on hankala arvioida. Kirjan jokaiselta sivulta saisi romanttisesti rajatun sitaatin instagram-kuvaan. En siteeraa tähän lempikohtaani kirjasta. Se olisi kornia. Sen sijaan voitte lukea sivun 27. Kirjan luettuani asetin sen hyllyyn miehen torsoa esittävän patsaan eteen.

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi