Loimaan ballista – klassikkoarviossa Demigodin 30-vuotias ”Slumber of Sullen Eyes”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 28.11.2022

Loimaalainen Demigod julkaisi erään vahvimmista pohjoismaisista death metal-albumeista melko tasan 30 vuotta sitten. Espanjalaisen Avulsed-yhtyeen vokalistin, Dave Rottenin pyörittämän Drowned Productionsin julkaisema Demigodin debyyttialbumi ”Slumber of Sullen Eyes” näki päivänvalon loppuvuodesta 1992. Rottenin myöhempi levy-yhtiö, Xtreme Music julkaisi albumista restauroidun ja bonusbiiseillä höystetyn painoksen vuonna 2006.

Yhdessä bändien kuten Demilich, Abhorrence, Impaled Nazarene, Disgrace, Xysma ja Sentenced kanssa varsinaissuomalaisesta maaseutukaupungista tuleva nuorten miesten viisikko taisteli kotimaisen kuolonmetallin eturintamassa matkalla kohti laajempaa tunnettuutta. 1990-luvun alussa Demigod herätti kiinnotusta brutaalilla ja jopa aavistuksen industrialmaisesti sirkkelöivällä mutta poikkeuksellisen korkeatasoista nyanssitajua osoittaneella ensidemollaan ”Unholy Domain”.

”Slumber of Sullen Eyesin” julkaisun aikaan Demigodin ympärillä kävi vilkas ja hyvällä tavalla aktiivinen, jopa kansainvälisesti aktiivinen underground-kuhina. Yhtyeen sopivasti raskaan, Florida-tyyppisen kuolonmetallin skandinaviseen vanhan liiton brutaaliin sahaukseen yhdistävä omaleimaisuus sisältää myös ripauksen tyylieroja tasapainottavia ja melodisesti syventäviä vaikutteita mannermaisen death metalin tyyliin. Verrokeistaan mainittakoon Grave, Amorphis, Bolt Thrower, Pestilence, Gorefest

Demigodin kokoonpanoon kuuluivat tuossa kohtaa uskottavan möreä-ääninen ja erityisen rouheasti asiansa artikuloiva vokalisti Esa Linden. Hänen rinnallaan yhtyeen etulinjaan kuuluivat tyylitajulla asiansa hallitsevat kitaristit Jussi Kiiski sekä Mika Haapasalo (myöh. Doom Unit, Happoradio). Demigodin rytmiryhmän muodostivat puolestaan näppärän vivahteikkaasti soittava basisti Tero Laitinen sekä rumpali-perkussionisti, Seppo Taatila (mm. Pesusienet Ehdolla). Hän myös huolehti osaltaan albumin kosketinisuuksista.

Demigod meni äänittämään debyyttialbuminsa ”Slumber of the Sullen Eyes” äänittäjä – tuottaja Ahti Kortelaisen hoteisiin Tico Tico -Studioille Kemiin kesällä 1992. Albumin tuotannosta yhtye vastasi yhdessä Kortelaisen kanssa. Soundipoliittisesti albumi on aikaansa nähden tuhtia, selkeästi äänieroteltua Tico Tico-laatua, joka kestää kansainvälisenkin laatuvertailun.

Taatilan ensimmäinen suvereeni taidonnäyte albumilla on kauhuefektejä King Diamondin tyyliin hyödyntävä kosketinjohdanto ”Apocryphal (Intro)”. Tämän jälkeen Demigod hyökkää päälle ja silmittömästi. Deicide-mallin säälimätöntä lihamyllyn pyöritystä tasapainoisen slaavilaiseen rytmipohjaan yhdistävä ”As I Behold I Despise” nostaa jo heti kättelyssä riman poikkeuksellisen korkealle. Varsinkin kotimaisista kuolonmetallibändeistä puhuttaessa. Obituaryn jäljillä raskaasti groovaavine, alavireisine thrash-riffeineen ja tuplabassarikomppeineen louskuttava ja toisaalta syvän päädyn doomailuineen selkäpiitä värisyttävä ”Deadsoul” lisää yhtyeen ilmaisullista variaatiota. ”The Forlornin” rooli samaisilla ainesosilla toimivana, vittumaisesti luikertelevana death-thrash-jyystönä jää kuitenkin vaikuttavuutensa puolesta edeltäjänsä varjoon.

Albumin selkeimpien kulmakivien joukkoon kuuluu puolestaan ”Tears Of God”, jonka sludgahtava pohjavire ja Deathilta ominaisen kolkon melodiakudonnan ja teknisen thrash-rouhinnan välinen jännite nostaa kappaleen hyvin edukseen erottuvaksi teokseksi. Albumin nimibiisi ”Slumber Of Sullen Eyes” on albumin kameleonttimaisin ja monisyisin biisi, jonka useat, vaivihkaa toisiinsa johtavat, äkkiväärät osat eivät noudattele kokonaisuutena mitään valmista kaavaa. Raskaiden, nopeiden ja tehokkaasti tajuntaan porautuvien teemojensa puolesta biisi ainsaitsee kuitenkin erityismaininnan kokonaisuuden kaikista tiiveimmin myrkyllistä elämää kuhisevana käärmeenpesänä. ”Embrace The Darkness” avautuu puolestaan goottipohjaisena death metalina vanhan kunnon Paradise Lostin aivan alkuaikojen prinsiipeillä ennen skandinaavistyyppiseen vanhan liiton pikamöyhennykseen ampaisevaa biisin päättävää osuutta , ”Blood Of The Perished”. Albumin helpoimmin kuunneltavaa aa on Metallican Jason Newstedin ”Black Albumin” ”My Friend of Miseryn” tyyliin efektoitua bassosoundia intro-osassaan hyödyntävä ”Fear Obscures From Within”. Kiisken ja Haapasalon keskenään taidokkaasti rakentamilla, vahvoilla kitarariffirakenteilla kuulijaa eri tasoissa piinaava kappale lukeutuu myös allekirjoittaneen suosikkibiisien joukkoon itsessään tasalaatuisen vahvalta kokonaisuudelta.

Ultra-raskaana kuolonvalssina keinuttava Carcass-vivahteinen ”Transmigration Beyond Eternities” puolustaa myös paikkaansa pakassa. Tämä siitä huolimatta, että biisi jää albumin monisyisempien ja dynaamisempien kappaleiden rinnalla jauhamaan turhankin pitkään laakerilleen. Alkuaikojen Sepulturan intensiteettiä mukaellen hengästyttävä ja puolivälin tienoilla maukkaita väliosariffejä ilmoille nakkeleva ”Towards The Shrouded Infinity” palauttaa albumin asetukset kuitenkin samoille sijoille kuin mistä se alunperin liikkeelle lähtikin. Jo ensidemolla kuultu, eteerinen ja tietyssä mielessä myös hypnoottisia tasoja tavoittava ”Perpetual Ascent” päättää vinyyliversion albumin tajuntaan tarttuvimmalla sahaamisella. Taatilan taituroimalla, jylhällä kosketinmatolla intron ja outron osalta hunnutettu thrash-pitoinen instrumentaali tuo esiin kaikki Demigodin vahvuudet. ”CD-version bonusbiisinä albumin viimeinen kappale ”Darkened” jää korostuneesta aggressiivisuudestaan huolimatta muusta kokonaisuudesta hieman irralliseksi kappaleeksi. Albumin hännillä se jää myös alleviivatun geneeriseksi jämäbiisiksi. Tasalaatuisena piiskurina se ei kuitenkaan onnistu pilaamaan kokonaisuuden vaikutelmaa ainakaan mitenkään pahemmin.

Demigodin kohtalo jäi olla ensimmäisen tulemansa osalta lyhytikäinen yhtye usean muun aikalaisensa tapaan. Skenen yhtyeet hylkäsivät vuodessa, parissa raa’an death metalin vääntämisen ja keskittyivät taiteellisesti kunnianhimoisempiin ja tyylillisesti avarakatseisempiin produktioihin. Sittemmin Demigod on tehnyt erinäisiä comebackeja ja kaksi albumia (”Shadow Mechanics”, 2002 ja ”Let Chaos Prevail”, 2007).

On kuitenkin selvää, että alkuaikoinaan Demigod edusti kotimaisen death metalin kiistatonta kärkikastia. Brittiläinen Terrorizer -metallimusiikin erikoislehti sisällytti ”Slumber of the Sullen Eyesin” listalleen ’40 death metal -albumia, jotka sinun on kuultava”. Joulukuun 2022 alussa Svart Records julkaisee ”Slumber of Sullen Eyes” –albumista bändin itsensä hyväksymän, virallisen 30-vuotisjuhlapainoksen useassa eri formaatissa.