Loinen – Loinen

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 27.6.2014

Loinen on 2000-luvun alussa perustettu doom/sludge metal-yhtye ja arvostelussa oleva albumi on yhtyeen neljäs täyspitkä levytys. Yhtye ei ole pitkästä urastaan huolimatta noussut kovin tunnetuksi edes tähän aikaan maailmanhistoriaa, kun doomia, sludgea, stoneria ynnä muuta sellaista kuunnellaan enemmän kuin pitkään aikaan ja kyseisiä genrejä edustavia bändejä on tarjolla jokaiseen makuun.

Ensimmäinen kappale ”Portto” avaa levyn sopivasti laahaavissa tunnelmissa. Kappaleen voi käytännössä tiivistää siihen, että yksinkertainen ja tarttuvan paikallaan junnaava bassoriffi jauhaa taustalla ja vokalisti huutaa päälle räkäisellä äänellään. Kappaleessa ei ole vaihtelua nimeksikään, mutta ei sitä tarvitakaan. ”Kuolemansellissä” laulutyyli vaihtuu pääosin tyylipuhtaaseen korkeaan rääkymiseen. Hieman tosin häiritsee, että rääkyminen on melko hiljaista ja se meinaa hukkua soittimien alle.

Musiikillisesti ”Loinen” pysyy samalla linjalla ensimmäisestä kappaleesta viimeiseen. Tunnelmakaan ei äidy kovin pirteäksi, vaan koko levyn ajan vaelletaan mielen synkimmissä sopukoissa. Osa kappaleista on ainakin osittain tylsiä, vaikkei levyä kuunnellessa varsinaisesti kyllästymään kerkeä kuin kerran tai pari. Esimerkiksi  ”Ruumishuone” on nopeita kohtiaan lukuunottamatta melko puuduttavaa kuunneltavaa. ”Jerusalem” taas kaatuu yritykseensä olla liian mielipuolisen ja sekavan oloinen. Sen vastineeksi levyllä on toki hyvätkin hetkensä, kuten ”Tässä Talossa” joka jyrää moitteettomasti koko reilun viisiminuuttisen kestonsa ajan. Myös levyn lyhyin ja nopeatempoisin kappale ”Kumijeesus” on varsin menevä. Levyn pisin kappale ”Hyödytön Eläin” lukeutuu niin ikään biisien parhaimmistoon.

Levyn soundit eivät ole kovin hiottuja, mikä tuo omanlaista tunnelmaa. Pääasiassa kappaleet kuulostavat selkeiltä ja rosoiset soundit sopivat levylle, mutta silloin tällöin laulusta ei meinaa saada selvää, sekä pariin otteeseen soittimet että laulu muuntauvat yhdeksi sekavaksi mössöksi.

Levyn kappaleet eivät ole mitään maata mullistavia tai tajuntaa räjäyttäviä, mutta eivät ne täyttä kuraakaan ole. ”Loinen” on ”ihan ok”-tason levy. En usko, että tulen sitä kovin usein kuuntelemaan, mutta ehkäpä kappaleen tai pari silloin tällöin. Loinen on kuitenkin tutustumisen arvoinen yhtye kaikille doomin ja sludgen ystäville.

6/10


Kappalelista:

1.    Portto
2.    Kuolemanselli
3.    Tässä Talossa
4.    Ruumishuone
5.    Sekaisin
6.    Jerusalem
7.    Kumijeesus
8.    Hyödytön Eläin

Loinen Facebookissa
Loinen Myspacessa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari