Lontoolainen industrialia ja metalcorea yhdistelevä Prescription Happiness julkaisi uuden kappaleensa ”Show Me Some Violence”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 22.2.2021

Lontoosta lähtöisin oleva metalliyhtye Prescription Happiness julkaisi uuden kappaleensa, joka kantaa nimeä ”Show Me Some Violence”. Kyseessä on bändin ensimmäinen uusi kappale vuonna 2021 ja samalla myös sen ensimmäinen kappale sitten vuoden 2019.

Yhtyeen mukaan kappale hyökkää suvaitsemattomia ja konservatiivisia yhteiskunnan paineita vastaan, joita moderni yhteiskunta asettaa ihmisille. Musiikillisesti sitä kuvaillaan aggressiiviseksi yhdistelmäksi industrialia ja vaihtoehtometallia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi julkaisi vuonna 2019 debyyttialbuminsa ”Quietly Falling”, joka sisältää yhteensä kahdeksan kappaletta. Yhtyeen musiikkia voi kuvailla sekoitukseksi metalcorea sekä industrialia, ja vertauksia voi vetää esimerkiksi Marilyn Mansonin tuotantoon.

Prescription Happiness ei kertomansa mukaan halua kuulua mihinkään tiettyyn lokeroon, ja haluaa tehdä musiikkia omilla ehdoillaan. Parhaillaan yhtye työstää uutta musiikkia yhdessä tuottaja Oz Craggsin kanssa. Craggs on aikaisemmin tehnyt yhteistöitä muun muassa Mallory Knoxin kanssa.

Kappaleesta on julkaistu myös tuore musiikkivideo. Videon ohjauksesta sekä editoinnista vastasi Aaran McKenzie, joka on aikaisemmin työskennellyt esimerkiksi Sylosiksen ja While She Sleepsin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat