Looserin ensimmäinen video hyvästelee tamperelaisen legendan

Alkuvuodesta debyytti-EP:n julkaissut julkaisi 12.2. musiikkivideon kappaleestaan ”Vedä Se Päähän”. Video toimii samalla jäähyväisinä yhdelle kuuluisimmista rock-ravintoloista Suomessa, tammikuussa lopettamisesta ilmoittaneelle Jack The Roosterille.

”Rooster oli iso osa omaa identiteettiä”, kertoo kitaristi-laulaja Vince Boncamper. ”Esiinnyin siellä ovien aukeamisesta lähtien, olin jopa toiseksi viimeinen lavalla hikoillut akti. Lisäksi olin tiskin takana viimeiset kolme vuotta. Halusimme luoda jotain, jonka myötä jokainen voi nostaa vielä yhdet maljat paikassa, joka merkitsi todella paljon todella monelle.”

Videolla on nähtävissä myös muita Jack The Roosterin tuttuja naamoja vuosien varrelta, kuten talon luottomiksaaja Mika Tyni sekä esiintymisennätyksen nimiinsä jättävä Klaus Wirzenius. Edustettuna ovat myös keittiö ja tiski niin alku-, kuin viime vuosiltakin.

Kommentoi julkaisua