Loppuunmyydyt pitkäperjantain pidot – The 69 Eyes Tavastialla

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 12.4.2023

Pääsiäisperjantaina koettiin loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla hikinen keikkailta, kun Helsingin vampyyrit eli The 69 Eyes tarjosi tiukan hittiputken. Bändiä lämmittelemässä nähtiin nouseva vuonna 2020 perustettu Lovers Left Alive.

Tähtäsin Tavastialle hyvissä ajoin, koska tarkoitukseni oli tsekata ehdottomasti myös illan lämppäribändi Lovers Left Alive. Orkesteri kiinnosti itseäni senkin takia, koska itse Jyrki 69 oli heitä kommentoinut parhaaksi rokkibändiksi Stadista vuosiin. Lovers Left Alive oli lämmitellyt lauteet The 69 Eyesille myös edellisillan Tampereen keikalla. 

Huomioin ilokseni, että paikalle oli kertynyt ihan mukava määrä yleisöä jo tässä vaiheessa iltaa. Saavuin paikalle juuri sopivasti Lovers Left Aliven aloittaessa settinsä. Tiedossa oli melkoisen vauhdikas ja intensiivinen puolituntinen, ja pidin näkemästäni hyvin paljon. Loversit vetivät oman osuutensa kiitettävällä adrenaliinilla sekä innolla, ja soundasi omaan korvaani todella hyvälle – erityisesti setin päätteeksi kuullussa ”Where I Belong” -biisissä. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan bändin, sillä heistä tullaan varmasti vielä kuulemaan. Sekä tässä muutenkin ilmainen vinkki: muistakaa ihmeessä käydä katsomassa myös ne lämmittelijät, kun keikoille menette. Siinä ei menetä mitään, päinvastoin – voit löytää itsellesi uuden suosikkibändin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sitten oli tiedossa tunti odottelua, ennen kuin The 69 Eyes aloittaisi vetonsa. Ennätin siis vilkaista merchandise-tiskin tarjonnan sekä etsiä itselleni hyvän paikan keikan seuraamiseen. Yleisöä valui edelleen paikalle tasaiseen tahtiin ja pian lavan edusta miksauspöytään saakka olikin jo täyteen kansoitettu, eli myöhemmin paikalle saapuville oli tarjolla enää salin perän paikkoja. Oli mukava huomata, että paikalle oli saapunut kaiken ikäistä yleisöä. Vaikutti sille, että kaikki eivät välttämättä bändin uraa ole alusta saakka seuranneet, joten ilmeisesti Jyrki 69:n mukanaolo Vain Elämää -ohjelmassa on tehnyt tehtävänsä ja tuonut The 69 Eyesille kosolti uusiakin faneja.

Kellon ollessa muutamaa minuuttia vaille 22, alkoi tunnelma yleisössä sähköistyä ja bändin saapumista lavalle odotettiin jo kuumeisesti. Viimein odotus palkittiin ja alkunauhana toimiva The CrampsinGoo Goo Muck” alkoi soida. Bändi saapui lavalle täsmällisesti aikataulussa ja setin aloitti ”Devils”, joka on saman nimisen, vuonna 2004 ilmestyneen albumin aloitusbiisi. Heti perään kuultiin samalta pitkäsoitolta myös ”Feel Berlin”.

Settiin valitut kappaleet olivat mukavan kuuloinen läpileikkaus bändin urasta. Lähestulkoon kaikki biisit olivat pelkkiä hittejä, joita bändillä riittää useita. Vanhempaa tuotantoa edustivat esimerkiksi vanhat kunnon ”Wasting The Dawn”, ”Brandon Lee” sekä tottakai ”The Chair”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tulevalta, 21. huhtikuuta julkaistavalta ”Death Of Darkness” -albumilta kuultiin illan aikana nimibiisin lisäksi Boycott-laina ”Gotta Rock”, joka innoitti paikalla olijat raikuvaan yhteislauluun. Jyrki 69 miettikin välispiikissään, että pitäisikö biisi vetää heti perään toisenkin kerran. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ilmoille kajahti ”Two Horns Up”. Tulevalta levyltä kuultiin hieman myöhemmin myös ”Drive”, jonka aikana Jyrki 69 hyppäsi yleisön joukkoon laulaen lopun sieltä käsin.

Encoreiden ensimmäisenä kuultiin ”Framed In Blood”, jonka aluksi bändi kiitti paikalle saapunutta yleisöä. Erityiskiitokset sai kuulijoiden joukosta löytyvä Hybrid Childrenin keulakuva Jasse Salonen, joka on ollut Jyrki 69:n mukaan tuttu näky The 69 Eyesin keikoilla jo 33 vuoden ajan. Jyrki 69 kysyikin että ”Muistaako jengi Jassen?” ja kukapa miestä ei muistaisi – onhan Hybrid Children myös eräs omista lempibändeistäni. ”Framed In Bloodin” jälkeen bändi tarjoili yleisölle vielä pari hieman uudempaa hittiään eli ”Dance d’Amourin” ja ”Lost Boysin”, joista varsinkin jälkimmäinen on itselleni se kaikkein rakkain The 69 Eyes -biisi.

Olen tämän vuosituhannen aikana nähnyt The 69 Eyesilta useammankin keikan, mutta en ole ikinä nähnyt bändiä noin rentona ja vapautuneena, kuin minkälaisena se Tavastian lavalla oli. Lieneekö kyseessä ns. kotikenttäetu vai jotain muuta, mutta keikkaa oli todella viihdyttävää seurata. Voin hyvällä omallatunnolla luonnehtia keikkaa parhaimmaksi, mitä olen orkesterilta koskaan vielä tähän mennessä ollut todistamassa. Ja jos tunnelma lavalla näytti varsin hikiselle, oli se sitä myös yleisön joukossa. Legendaarinen Tavastia-klubi on muuten keikkapaikkana erittäin mainio, mutta sen ollessa loppuunmyyty ei salin ilmanvaihto meinaa täysin riittää.

Settilista oli hienosti suunniteltu niin, että se tarjosi varmasti jokaiselle jotain. Suvantokohtia keikalla ei syntynyt, vaan yleisö eli mukana jokaisen biisin ja piti kuulemastaan suuresti. Jos kuitenkin pienenpieni kritiikki settiä kohtaan sallitaan, niin olisin mielelläni kuullut ”Cheyennan” tilalla ”Black Orchidin” ja tulevalta levyltä lisäyksenä ”Californian”. Mutta, nämä ovat vain makuasioita ja olin oikein tyytyväinen kuulemaani ilman näitäkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keikan jälkeen vielä hetki kuulumisten vaihtoa toimittajakollegan kanssa ja narikan kautta kohti hotellia. Suuri kiitos pitkäperjantain pidoista Tavastia-klubi, Lovers Left Alive ja The 69 Eyes. Nähdään taas tulevilla keikoilla!

Settilista:

  1. Devils
  2. Feel Berlin
  3. Perfect Skin
  4. The Chair
  5. Cheyenna
  6. Betty Blue
  7. Gothic Girl
  8. Death Of Darkness
  9. Never Say Die
  10. Gotta Rock
  11. Two Horns Up
  12. Wasting The Dawn
  13. Drive
  14. Brandon Lee
  15. Framed In Blood
  16. Dance d’Amour
  17. Lost Boys

Raportti: Päivi Närvänen

Kuvat: AJ Johansson Photo and Video

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy