Loppuunmyyty Qstock – 40 000 kävijää kahdessa päivässä, osa 1/2

Auton keula lähti osoittamaan Qstockia kohti perjantaina heti aamutuimaan. Ilma oli harmaa ja vähän viileähkö aivan kuten viime vuodenkin heinäkuun loppu sattui olemaan. Alueelle ei oltu tehty sen suurempia muutoksia, leikkauksia tai kasvojenkohotuksia. Tutut kuusi lavaa olivat entisillä paikoillaan, joten liikkuminen lavojen välillä sujui kätevästi vanhasta tottumuksesta. Kaleva-lavasta pystyi tosin heti sanomaan, että sen anniskelualueen kokoa oli kasvatettu. Festivaalialueen pyöräparkki oli sen sijaan viety kauemmas Linnasaaresta Lammassaareen, mikä näkyi ehkä hienoisena pyörien sinne tänne jättämisenä.

Ruokatarjonta oli kattavaa, kunhan vain jaksoi kiertää aluetta läpi ja katsoa, mitä kaikkea oli tarjolla. Perinteinen merkkaripiste löytyi Sirkusteltan kupeesta, myös muuta festarilakkia ja -lasia myyviä kojuja löytyi alueelta. Lisäksi alueella oli monenlaisia muitakin kojuja ja pisteitä aina DNA:n kojusta pieneen eläinsuojeluyhdistyksen telttaan.

Ensimmäinen bändi, johon ehdimme paikalle, oli Steve ’n’ Seagulls. Bändin näkemisen on jotenkin ihmeen kaupalla onnistunut välttämään tähän asti, vaikka yhtye kiertääkin laajalti. Iloksekseni sain huomata, että jo perjantain alkuiltapäivästä Sirkusteltalle oli kertynyt aimo joukko kuulijoita. – Ainakaan viime vuonna ei siihen aikaan ollut yhtä paljon festariyleisöä paikalla.

Banjot ja mandoliinit saivat kyytiä heti alkuun, kun keikka alkoi räväkästi ”Master Of Puppets” -coverilla. Kunnon pelimannihenkeä saatiin lisää muun muassa ”Perfect Stranger” -kappaleen muodossa. Liekö viileä ja pilvinen sää syyllinen yleisön pieneen kohmeeseen, mutta kun coverointi ”The Trooperista” kajahti kuuluville, heräsi Sirkusteltan yleisö kohmeesta ja käsiä alkoi olla ilmassa. Miekkosilla piti loppuviikosta kiirettä keikkarintamalla. Keskiviikkona bändillä oli keikka Jyväskylässä, perjantai-iltapäivällä Qstockissa, minkä jälkeen kamat kasaan ja vielä samaksi illaksi Himokselle. Sunnuntaiksi Seagullsit matkasivat vielä Mikkeliin.

Seagullsien keikalta täytyi lähteä sen verran ajoissa, että päästiin näkemään koko kansan Kela eli Anssi Kela. Muusikolla oli perjantaina syntymäpäivä, eikä mikä tahansa syntymäpäivä vaan pyöreät 50 vuotta. Kela yllätettiin lavalla kappaleiden välissä, ja Heta Hyttinen tuli juontamaan syntymäpäiväyllätyksen. Luonnollisesti miehen ikään tulleelle Kelalle laulettiin ”paljon onnea” yhteislauluna, minkä lisäksi lavalle tuotiin kakku. Kakkukaan ei ollut ihan se perinteisin mansikkakermakakku, vaan Ritari Ässä -fanina tunnetulle Kelalle tarjoiltiin KITT-kakku. Kakku oli televisiosarjasta tunnetun auton mallinen, ja rekisterinumero oli luonnollisesti Kela-50v. Kela sai vielä onnentoivotukset videotervehdyksen muodossa kaksinkertaiselta F1-mestarilta, ystävältään Mika Häkkiseltä. Oli hienoa olla todistamassa tunteikasta keikkaa, jonka Kela lupasi muistaa lopun ikäänsä. Jäipä se myös omaan mieleen ja varmasti myös monen, monen muun.

Stoned Statues oli ennakkoon tuntematon mutta mielenkiintoinen rykmentti. Bändi on kolmen kopla: Jenna Kosunen (basso ja laulu), Markus Hakala (kitara ja laulu) ja Allu Tanskanen (rummut). Keikan alussa oli huomattavissa Kosusen omaperäinen, heleä lauluääni. Myös pientä jännitystä saattoi kuulla hänen äänessään keikan alun kappaleissa. Laulu saattaa myös jakaa mielipiteitä, mutta erottumalla pitäisi pärjätä aina. Oma mielenkiintoni kuitenkin säilyi, ja heleälle laululle hyvää vastapainoa toivat Hakalan örinät. Lisää väriä toi Telecaster-kitaravalinta, mitä harvemmin käytetään raskaamman musiikin yhteydessä. Soundeihin oli siis kaikkinensa haettu erilaista otetta. Stoned Statues tarjosi svengaavaa ja mielenkiintoista, erilaista settiä!

Voisi kuvitella, että oululaisena bändinä olisi jonkinlainen unelma tai etappi päästä soittamaan Qstockin päälavalla. Suurta suosiota nauttiva Blind Channel soitti myös viime vuonna Qstockissa, mutta nyt bändi oli nostettu päälavalle. Eturivi oli tiivis jo useamman rivin verran hyvän aikaa ennen keikan alkua. Järjestyksenvalvojat ohjeistivat yleisöä olla heittämästä lavalle pehmoleluja, joita siis ilmeisesti heitellään usein bändin keikkalavalle. Faneille painotettiin vielä, että lahjat toimitetaan bändille. Eturivin edessä oli esillä monenlaista kylttiä, lakanaa ja lausetta, kun fanit odottivat keikan alkua. Kun ottaa huomioon bändin fanien keikkakäyttäytymisen, sosiaalisen median BC-maailman ja bändin keikkapaikoille jonottamisen, on suomalaisessa rock-skenessä käsillä jotain melko poikkeuksellista.

Keikka lähti käyntiin ”We Are No Saints” -kappaleella, ja fanien odotus palkittiin jälleen kerran. Pyrot loimusivat lähes koko keikan ajan lämmittäen jo valmiiksi lämmintä yleisöä. Seuraavalle lavalle oli kuitenkin lähdettävä hyvissä ajoin, ja keikan loppupuoli jäi näkemättä. Jälkikäteen videoilta katsottuna BC osasi selvästi vetää kotiin päin, sillä bändi oli pukenut Kärppien pelipaidat päälleen.

Illan kuumimpiin raskaamman musiikin esiintyjiin lukeutuva saksalainen Electric Callboy kokosi ison joukon faneja lavan eteen jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua. Bändin nimi muuttui kuluvan vuoden alussa Eskimo Callboystä nykyiseen Electric Callboy -muotoon. Bändi osallistui myös Saksan Euroviisukarsintaan kappaleellaan ”Pump It”. Haku tapahtui niin sanotulla villikortti-periaatteella, mutta onni ei kuitenkaan suosinut, eikä Electric Callboy päässyt karsintaan. Bändiltä ilmestyy syyskuussa uusi täyspitkä albumi, joka kantaa nimeä ”Tekkno”.

Meno oli jo alkutahdeista lähtien sen mukainen, ettei vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulisi olemaan yhtään vähemmän kuin edellisen lavan tapahtumissa, jossa Blind Channel veti napakan shown. Keikka starttasi bändin Euroviisuhaku-kappaleella ”Pump It:llä”. Muutamia bändin kappaleita sieltä täältä tuntien en voinut mennä takuuseen miesten tukkatyylin aitoudesta bändin marssiessa lavalle. Kasarihenkiset värikkäät tuulitakit ja tupeeratut tukat erottuivat hyvin eduksi muista festariesiintyjistä. Tukkatyylien aitous paljastui kuitenkin melko pian, sillä bändin jäsenet kävivät vaihtamassa asuja useaankin otteeseen keikan aikana, ja samalla myös tukkatyylit vaihtuivat.

Bändi sai pidettyä tempon hienosti yllä koko keikan ajan. Jonkin kappaleen alussa bändi yllytti yleisöä menemään kyykkyyn ja ponnahtamaan porukalla ylös kappaleen lähtölaskennan yhteydessä. Perinteiset pitit ja muut heiluttelut päälle, ja keikka oli kaikkinensa erittäin viihdyttävä. Aika lensi siivillä. Kyseessä oli joka tapauksessa yksi päivän piristävimmistä keikoista!

Lucifer on alun perin saksalainen bändi, jonka keulanaisena toimii Johanna Sadonis. Bändi on perustettu vuonna 2014, ja line-up on vuosien varrella hieman muuttunut. Huomioni kiinnittyi välittömästi nimeen Nicke Andersson, joka on tunnettu ainakin The Hellacoptersin riveistä. Muusikko liittyi Luciferin miehistöön vuonna 2017, jossa multi-instrumentalisti on hoidellut rumpalin tonttia. Muutkin yhtyeen jäsenet ovat Ruotsista: Martin Nordin (kitara), Linus Björklund (kitara) ja Harald Göthblad (basso).

Lavalle oli tuotu suuret bannerit, joita koristi muun muassa isot ankh-ristit. Jo keikan alkuhetkistä huomasi, että vaikutteita oli haettu Black Sabbathista ja muista hard rockin ja heavyn pioneereista ihan soundeja myöten. Sadoniksen laulu teki heti vaikutuksen voimakkaalla ja vankkumattomalla tyylillä. Etenkin varttuneempaan yleisöön yhtye näytti saavan yhteyden päiden liikkeistä ja hytkeestä päätellen.

Thundermother toi Kuusisaareen naisenergiaa lavan täydeltä!  Perjantaina julkaistiin bändin neljäs single, joka kantaa tulevan levyn nimeä ”Black And Gold”. Uusi levy julkaistaan elokuun 19. päivä. Bändi yllätti positiivisesti, etenkin kitaristi Filippa Nässilin edesottamukset kitaran varressa olivat loistavia.

Yhtye kiertää mittavasti vielä Saksassa, minkä jälkeen bändi siirtyy syksyllä Scorpionsin lämmittelijäksi sen Amerikan-kiertueelle. Bändi kannattaa käydä katsastamassa, mikäli se sattuu kohdalle ja rehellinen rock’n’roll on lähellä sydäntä.

Beast In Blackin keikka Kaleva-lavalla alkoi noin vartin myöhässä. Vaikka sää ei suosinut bändiä, ei se masentanut poppoota. Keikka oli takuuvarmaa viihdettä, joka minuutti. Mieltä lämmittää aina, kun näkee yhtyeen rumpali Atte Palokankaan mäiskimässä pannuja leveä hymy kasvoillaan. Yksi kitaristien maneereista, ainakin rockin ja metallin piireissä, on kaulojen nostaminen rivissä ja tahdissa muiden kollegojen kanssa. Kun taas tarkemmin miettii, niin ei kovinkaan moni sitä loppujen lopuksi edes tee… Yhtenä bändinä tulee mieleen Iron Maiden, mutta Beast In Blackin lavaesiintymiseen se jo suorastaan kuuluu! Muutoinkin pieni kieli poskessa -meininki sopii bändin vakiintuneeseen lavaperformanssiin. Jälleen kerran loistokeikka bändiltä.

Perjantaipäivässä riitti tapahtumia ja vikkelää soitantaa. Sadekaan ei loppujen lopuksi haitannut liiemmin festari-iltaa. Lauantaille riitti vielä monenlaista nähtävää ja kuultavaa.

Teksti: Tanu Jänkä

Kuvat: Sini Sulkakoski & Tanu Jänkä