Loppuunmyyty SaariHelvetti onnistui: Tampereen kesän raskain juhla eteni joustavasti!

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 8.8.2021

Korona-ajan puristuksessa läpi viety SaariHelvetti-festivaali sujui hyvässä hengessä.

Perjantaina ja lauantaina Tampereen Viikinsaaressa nautti raskaasta musiikista yhteensä 5000 ihmistä. Tapahtuma oli jo ennakkoon loppuunmyyty.

Ohjelmistoltaan täysin kotimainen SaariHelvetti esitteli jälleen monipuolisesti heavy metal -genren. Lavalta kuului niin synkkää jyystöä, koneistettua metallia, thrashiä, sankariheviä kuin perinteistä raskailuakin. SaariHelvetti on aina ollut ja tulee olemaan monipuolinen, myös uusia tuulia esittelevä festivaali.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yleisö oli vahvasti mukana, kun suuruudet Finntroll, Swallow the Sun, Insomnium, Diablo ja Mokoma panivat parastaan. Mutta myös muun muassa Tyrantin, One Morning Leftin, Nicolen, Lähiöbotoxin, Lost Societyn ja Atlaksen tykitys sai ihmiset mukaansa.

Korona-aika pyyhkäisi meiltä kaikki tälle vuodelle suunnitellut ulkomaiset yhtyeet, mutta onneksi Suomesta löytyy laatua ja laajuutta. Olen erittäin tyytyväinen kaikkiin SaariHelvetin esiintyjiin, tapahtuman promoottori Rowan Rafferty toteaa.

Tämän vuoden SaariHelvetin vankka koronaturvallisuus herätti paljon keskustelua ennen tapahtumaa. Itse festivaaleilla ihmisten näkemys oli kuitenkin samanlainen järjestäjän linjan kanssa: juhlinnan ohessa käsien desinfiointi, kasvomaskien käyttäminen ja turvaväleistä huolehtiminen olivat hyvin muistissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Järjestyshäiriöitä tämänkään asian tiimoilta ei esiintynyt.

Haluan kiittää asiakkaitamme, Rafferty sanoo.

Aika on hankala ja olosuhteet vaativat, mutta yhdessä teimme jälleen SaariHelvetistä onnistuneen festivaalin

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat