Loppuvuoden hard rock -pamaus – arviossa The Dead Daisiesin ”Light ’Em Up”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 12.9.2024

Australialais-amerikkalainen, ja välillä hitusen brittiläinenkin, hard rockin superkokoonpano The Dead Daisies on tahkonnut tasaisen tappavasti vuosituhannen alkumetrien ajan alati vaihtelevilla kokoonpanoillaan. Tällä kertaa kollektiivin miehistönmuutokset ovat olleet suotuisia. Yhtyeen seitsemäs kokopitkä ”Light ’Em Up” nimittäin rullaa ja rokkaa ja vietävästi. Raskaan rockin ylimpään päällymystöön kuuluvan brittilegendan, Glenn Hughesin (Trapeze, Deep Purple, Black Sabbath, Black Country Communion) tilalle yhtyeen keulille otettiin sen riveistä jo entuudestaan tuttu laulaja, Mötley Crüen aliarvostetuimmalla albumilla kurkkuaan kurittanut John Corabi.

Rumpaliksi yhtyeeseen rekrytoitiin albumilke Ozzyn ja Black Sabbathin riveissä viimeisillä kiertueilla kannuttanut Tommy Cluefetos. Mies on kieltämättä ässävalinta jenkkityyppisen, rennosti groovaavan riffi-rockin tahdittajaksi. Eipä siinä, kelpo rumpali edeltäjänsä, Brian Tichykin (Ozzy, Whitesnake, Billy Idol, Foreigner, Sass Jordan) oli, mutta kyseisen albumin edesottamuksiin peilaten, Cluefetos oli pestiin täsmävalinta.

Homma rullaa kuin rasvattu, biiseissä on koukkua ja riffeissä sopiva tasapaino rentoutta ja osaavaa runttausta. Vaikka tuotanto on aavistuksen yliprosessoitu, ei se mitenkään merkityksellisessä määrin pilaa kuuntelunautintoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aiemmin mm. Dion ja Whitesnaken kepittäjäsankarina kunnostautunut Doug Aldrich on ”Light ’Em Upilla” soolokitaristina mies paikallaan, ja tarjoilee osaamistaan kuusikielisen varressa ehkä monipuolisimmillaan, mitä tähän mennessä häneltä on millään yksittäisellä albumilla totuttu kuulemaan. Mutta nimimiehistä viis, sillä The Dead Daisiesin vankimman selkärangan muodostavat jämäkkäotteinen basisti Michael Devin sekä bändin johtohahmo, rytmikitaristi David Lowy.

Vaikka jo pelkällä namedroppailulla voisi vakuutella yhtyeen häkellyttävän potentiaalin voimarockin yksikkönä, on yhtyeen uusimman albumin lopputulos enemmän kuin osiensa summa. Jokainen musikantti on pistänyt osaamisensa ja tyylitajunsa likoon, ja lopputulos on sitä myötä kerrassaan upea.

”Light ’Em Up” on nyanssitajuisesti rakennettu sekä sopivasti klassisen ja raskaan rockin eri kulmia avaava paketti. Sillä leveä jenkkiriffipoljento lepää tukevasti takakenoisesti vahvan rytmivallin päällä, jonka kuorruttaa Corabi sulavalinjaisella, täyteläisen rosoisella tulkinnallaan. Eikä albumin virtaviivaisen äänimaiseman onnistuminen ole lopulta mikään ihme, sillä biisipajan tonttujen joukossa on hääräillyt mm. Mötley Crüen, Ozzyn ja Aerosmithin kanssa työskennellyt Marti Frederiksen, jonka tyylikkään kaupallinen kädenjälki kuuluu useammalla biisillä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy