Lord Maniac sukeltaa syvälle pimeyteen uudella levyllään, joka kantaa nimeä ”But Where Is The Light?”

Kokeellista industrial/kauhu/psykedelia-ääntä tarjoileva artisti Lord Maniac julkaisee DIY-pohjalta 30. heinäkuuta uuden ”But Where Is The Light?” -nimisen albuminsa. Levyn keitoksessa on vaikutteita vahvasti 70–80-lukujen elokuvista, samoin kuin aikakauden musiikista. Levy on suurimmalta osin muodostunut elokuvallisten mielikuvien pohjalta, ja välillä meininki onkin vahvasti soundtrack-henkistä tunnelmointia.

Kaaoszine yhteistyössä Lord Maniacin kanssa tarjoaa nyt lukijoilleen kuunneltavaksi tulevan albumin ennakkoon kokonaisuudessaan, ja voit kuunnella albumin tästä:

Artisti itse kertoo kappaleista seuraavaa:

1. ”HYPNOTIC NIGHT

Tämä biisi oli viimeinen, minkä tälle levylle sävelsin ja itse asiassa alkujaan ”Mystery Waves” -biisin pohjalta inspiraation saanut kappale, jonka piti korvata se. Eli pieni yhtäläisyys noista kahdesta kappaleesta löytyy, vaikkakin muuten selkeästi erilaiset sävellykset kyseessä. Tämä avausbiisi on vahvasti kumarrusta ja kunnianosoitusta kauhuelokuvien teemamusiikkien suuntaan fiiliksen puolesta. Eli Goblinit ja Carpenterit vahvasti vaikuttajina taustalla yhdistettynä Nekromantikin törkyiseen miljööseen.

Levy kaipasi intromaisen alun, joka on tunnelmaltaan sekä painostava, pirstaleinen että jahkaava, eikä ollut epäselvää sen suhteen, että tällä homman piti pyörähtää liikkeelle.

2. ”DEATHTRIP KID”

Tämän biisin taustalla vaikutteena on Andrei Tarkovskin elokuvat ja niiden pohtiva ilmapiiri, vaikkakin biisi itsessään on rakenteellisesti ja tunnelmaltaan levyn helpointa ja tarttuvinta materiaalia, vaikka ei tässä vieläkään radioiden soittolistoja hätyytellä.

Ja tarinallisesti käsitellään siis ihmisen halua saada kaikkeen vastaus hinnalla millä hyvänsä. Olkoonki se vaikka itsensä uhraaminen oman hengen varjolla, jotta saa nähdä enemmän. Meidän ei kuulu tietää kaikkea, ja niin sen olisi parempi antaa ollakin, mutta mihinkäs ihmisluonne siitä muuttuisi.

Alkujaan seesteinen väliosa oli pidempi, mutta lyheni sitten reilun minuutin verran.

3. ”PERSONAL PLEASURE”

Tämä biisi on varmastikin hämärän rajamailla sen suhteen, että voiko sitä niinkään itsenäiseksi biisiksi sanoa. Ennemmin välisoitto, joka on puhtaasti improvisaation pohjalta sävelletty yhden oton kummajainen, joka alkujaan oli tarkoitus pudottaa kokonaisuudesta pois mutta päätyi sitten levylle ja toiseksi musiikkivideojulkaisuksi myös erittäin vahvan K18-leiman siivittämän seksuaalisen sisällön kanssa.

Eli henkilökohtaisten nautintojen raastavaa äänijuhlaa tarjoillaan vajaan parin minuutin verran.

4. ”BUT WHERE IS THE LIGHT?”

Tässä levyn nimikkobiisissä sukelletaan nyt alastomamman tunnelman pariin vinksahtaneen pianon säestämänä, ja laulun mukaan tullessa se tunnelma ei hirveästi siitä vähemmän vinksahtaneeksi muutu kyllä. Tämän tarinallinen sisältö kuvastaa sitä tunnetta, kun kaiken kauniin ja hyvän keskellä kaikki näyttää silti vain harmaalta ja toivottomalta. Eli mielenterveydellinen näkökulma siihen, kuinka sitä valoa ei vain löydä, vaikka asiat olisi päällisin puolin fine. Asia, mitä on mahdoton selittää tai kuvailla sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta.

Lopun tunnelmointia säveltäessä huomasin pientä tunnelmallista yhtäläisyyttä Panteran ”Great Southern Trendkill” -levyn ”Floods”-biisiin, vaikkakin nyt asiaa katsottuna tuntuu kaukaa haetulta, mutta onpahan ainakin yksi suurin musiikillinen vaikuttaja mainittu tämän pohdinnan myötä.

5. ”HUMAN FACTORY”

Tämän biisin ajattelen itse niin, että se kuvastaa ympäristöä ja ihmisiä tarkkailevaa henkilöä istumassa ränsistyneessä junassa ja tarkkailemassa ohi kiitäviä maisemia ja ihmisiä, jotka jatkuvan kiireen ja paineen alaisena tuskin muistavat elää saatika sitten muistavat, mitä se edes tarkoittaa. Siitä, miten yhteiskunta on muuttunut yhdeksi isoksi suorittamisen ihmistehtaaksi, joka toimii tottumusten ja vaatimuksien pohjalta.

Alkujaan biisiin oli tarkoitus tulla myös sanat, mutta lopulta tuntui, että tämä ei kaipaa lauluja vaan toimii paremmin tällaisena raskaana äänivyörynä, jossa taustameluna toimii Lontoon Undergroundissa äänitettyä ihmismelua.

6. ”FUTURE CALLING”

Tämä kappale näki päivänvalon jo viime vuonna musiikkivideon muodossa, jota on kuvattu Berliinin entisessä tuberkuloosisairaalassa sekä Norjassa Jäämeren rannalla ja tietysti täällä Suomenmaalla myös.

Biisi itsessään on painostavan alun jälkeen käyntiin lähtiessään erittäinkin suora, joku voisi jopa sanoa melkein tanssittava biisi. Tässä kumarretaan vahvasti 80-luvun musiikin suuntaan. Yksi vahva vaikuttaja tämän biisin synnyssä on ollut otalialainen Glass Candy, vaikkakaan yhtäläisyyksiä tuskin on kuultavissa juurikaan.

7. ”MYSTERY WAVES (FROM BEYOND)”

Tämän kappaleen tarina ulottuu melkein kuuden vuoden päähän ja oli alkujaan sävelletty entiselle bändille, mutta kappale miksauksineen meni reenikämpän mukana, joka paloi Tampereella. Eli kyseessä levyn ”villi kortti”, joka istuu kokonaisuuteen keventäen vahvasti levyn synkkää kokonaisuutta. Tässä kitarat kumartaa väliosassa oman ehdottoman lempilevyn suuntaan eli Maidenin ”Somewhere In Time” -albumille, vaikkakin taas niitä yhtäläisyyksiä ehkä vaikea kuulla selkeästi, mutta parempi niin.

8. ”CRIME-69″

Levyn lopetusbiisi ja painostavan alun säestämänä kerrotaan siitä yöstä, joka muutti 60-luvun lopun suunnan ja oli selkeä päätös seisahtuneelle hippiutopialle. Eli Charles Mansonin kultin veritekoihin pohjautuva kappale siitä, kuinka tietty aikakausi päättyi kuin seinään Hollywoodin kukkuloiden murhenäytelmän johdosta. Ironistahan on se, kuinka paljon ”kunniaa” tuosta Manson sai, vaikka todellisuudessa ja tuota tragediaa vähättelemättä media piti kuitenkin huolen siitä, että yksi historian suurimmista ”hirviöistä” syntyi tuona yönä, vaikka kyseinen happopää ei edes itse ollut paikalla mutta piti puhemiehenä huolen, että sai sitä, mitä tahtoikin. Mainetta ja julkisuutta. Ja koska uhreina oli merkittävä näyttelijä Sharon Tate ystävineen, niin teki se myös ison osan siitä, että tuota ei koskaan tulla unohtamaan.

Biisin toinen osio onkin sitten junnaavaa ja synkkää toistoa monotonisen hokeman säestämänä päätyen tunnelmalliseen pianoon ja päättäen levyn niihin tunnelmiin. No happy ending tämän levyn kohdalla siis!

 

LORD MANIAC kiittää niitä, jotka innostuivat lukemaan/kuuntelemaan biisit. Kaikkien mieleen tämä synkistely ei varmasti ole, mutta vain tutustumalla jotain uutta ja mielenkiintoista voi löytää. Toivottavasti joku löysi tästä sitä.

Seurailla voi Facebookissa, ja Spotifysta löytyy tuore levy julkaisupäivästä eteenpäin sekä viimevuotinen EP. YouTubesta löytyy myös vähintäänkin erikoisia videoteoksia, joista ”The Switch” -video oli viime vuonna mukana kilpailemassa Berlin Music Video Awards -festareilla Most Bizarre -kategoriassa.

https://www.facebook.com/lordmaniacartist/
https://www.instagram.com/lordmaniacartist/

Kommentoi julkaisua