Lordi Rock In The City Vantaalla

Lordi – monsterit lavalla

Kirjoittanut Toimitus - 20.6.2022

Virallisesti Lordin edelleen jatkuva taru alkoi vuonna 1992 bändin laulajan ja sanoittajan Mr. Lordin toimesta. Paremmin – tai ehkä heikommin, nimellä Tomi Putaansuu tunnettu visuaalinen- ja pukusuunnittelija Rovaniemeltä visioi myöhemmin kansainvälistäkin mainetta Euroviisuissa suomalaisille niittävän yhtyeen alkutarinaa.

Vuonna 1996 päästiinkin sitten vihdoin asiaan, kun bändi saatiin virallisesti kasaan. Live-esiintymiset aiheuttivat tietenkin aluksi ihastusta, ihmetystä ja paheksuntaa bändin marssiessa lavoille hirviöasuihin pukeutuneena. Yhtyellä kuitenkin kesti vielä jonkun aikaa nousta suuren yleisön tietoisuuteen. Vasta vuonna 1999 Lordi sai ensimmäisen levytyssopimuksensa, tämän kuitenkin kaatuessa jo ennen alkamistaan levy-yhtiön mentyä konkurssiin.

Kuka rakastaisi hirviömiestä?

Vuosituhannen alussa Lordi sai vihdoin ja viimein odotetun levytysdiilin, kun BMG Finland kiinnitti bändin joukkoihinsa. Hetken kuluttua, vuonna 2002 julkaistiinkin yhtyeen ensimmäinen single, Would you love a monsterman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

 Kappale on varmasti vieläkin yksi tunnetuimmista Lordin kappaleista, eikä varmasti ainakaan bändin koko spektrin huonoimmasta päästä. Would you love a monstermanista tulikin hitti ainakin Suomessa, eikä mennyt kauaakaan kun bändi julkaisi ensimmäisen levynsä, Get Heavy.

Euroviisut 2006 – hevillä ei hävitä!

Vuoden 2006 Euroviisuihin Suomessa karsittiin kutsukilpailuna 12 levyttävän suomalaisartistin kesken. Jokaisessa alkukarsinnassa kilpailijat esittivät kaksi kappaletta, joista puhelinäänestyksen perusteella kansa valitsi paremman esitettäväksi finaalissa.

Lordi esiintyi ensimmäisessä alkukarsinnassa, jossa lopullisen Euroviisissa esitettävän kappaleen – Hard Rock Hallelujahin äänisaalis toiseen kappavaihtoehtoonsa – ”Bringing back the balls to rock”iin nähden jakautui prosentuaalisesti suhteessa 58-42.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Suomen finaalissa kansa oli sitä mieltä, että hevillä ei hävitä! Ensimmäisessä finaalissa Lordi sai ääniä enemmän kuin kaikki muut esiintyjät yhteensä, ja toisellakin kierroksella voitti seuraavaksi tulleen Tomi Metsäkedon esittämän Eternamente Marian yli 20000 äänellä.

Tämä valinta ei Suomelle kostautunut, vaan monikin varmaan muistaa itse Euroviisufinaalin tunnelman kotona kuullessaan jatkuvaan tahtiin fraasin ”…and twelve points go to… FINLAND”. Lordi vei vuoden 2006 Euroviisuvoiton Suomeen silloisella piste-ennätyksellä 292, yli 40 pisteen erolla seuraavaan maahan.

Viisujen voittojuhlat Kauppatorilla

Euroviisujen voiton jälkeen Lordi järjesti kaikille ilmaisen ulkoilmakonsertin Kauppatorilla 26.toukokuuta 2006. Prisidentti Tarja Halonen lahjoitti tilaisuudessa Lordille pronssisen avainlippu palkinnon merkittävästä suomalaisesta työstä. Konsertin kävijämäärän arvioitiin ylittäneen jopa 90000 kävijää ja rikottiinpa siellä myös heittämällä yhtäaikaisten karaokelaulajien maailmanennätys kansan laulaessa Hard Rock Hallelujahia.

Bändi euroviisujen jälkeen ja nykypäivänä

Lordi julkaisi vuoteen 2021 saakka yhteensä kymmenen studioalbumia. Vuonna 2021 Mr. Lordi ilmoitti bändin työstävän aivan uusiin mittoihin räjähtänyttä projektia, Lordiversityä. Yhteensä seitsemän levyn paketti julkaistiin vuoden 2021 marraskuussa CD- ja vinyyliformaateissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändi on keikkaillut jatkuvasti ja varsinkin Euroviisuvoiton myötä areenat aukesivat paremmin myös Suomen ulkopuolella. Lordi keikkailee edelleen jatkuvalla syötöllä, ja bändi onkin nähtävissä tänäkin kesänä festivaaleilla Suomessa ja muualla Euroopassa muunmuassa Ranskassa, Saksassa ja Tsekeissä. Vuoden loppupuolella starttaava Lordiversity tour aloittaa tiukan aikataulun kiertueen Bulgariasta 8.10. kiertäen lähes koko Euroopan, ja päättyen 10.12. Turun ja Tukholman väliä seilaavalle MS Viking Gracelle.

Tribuutteja ja kasinopelejä

Lordista on musiikkimaailman ulkopuolellakin kuultu monessa. Monster Magazine on Lordin 2002 julkaisema sarjakuva, jota painettiin vain 500 kappaletta ja jonka sai omakseen ostamalla alkuperäisen Would you love a monsterman singlen tuona vuonna. Lordi on myös tehnyt itseään tunnetuksi nettikasinoiden puolella. Bändiä kunnioittaen on julkaistu kolikkopeli, jota jo nyt kaikki pikakasinot tarjoavat valikoimissaan. Lisäksi bändin Euroviisumenestyksen myötä Lordi sai oman colajuomansa, Lordi Colan. Tätä tuotetta myytiin kuitenkin vain noin vuoden verran, mutta innokkaimmat Lordi-fanit voivat vielä löytää kyseisiä kolapulloja tai niiden etikettejä esimerkiksi Huuto.netistä.