Lordi sopimukseen Atomic Fire Recordsin kanssa: Uusi albumi luvassa keväällä 2023

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 21.11.2022

Parastaikaa mittavalla Euroopan-kiertueellaan oleva Lordi julkaisee ensi keväänä uuden albumin uuden levy-yhtiön Atomic Fire Recordsin kautta. Uskomattoman tuotteliaan bändin edellinen, seitsemän levyn mittainen ”Lordiversity”-boksi näki päivänvalon vuosi sitten, joten meno on huimaa. Ensi kevättä värittää myös huhti-toukokuulle ajoittuva pitkä The Tour To End All Tours -kiertue yhdessä Sabatonin ja Babymetalin kanssa. 

”Olemme himputin ylpeitä siitä, että Lordi yhtyee Atomic Firen vaikuttavaan kaartiin, ja tuntuu mahtavalta keitellä kaikkea uutta Markus Wosgienin, Florian Milzin, Markus Staigerin ja koko fantastisen tiimin kanssa. Lähtö AFM Recordsilta ei ollut helppo päätös, sillä he ovat tukeneet meitä aina upeasti. Pysykäähän kuulolla, seuraava aikakausi kuikuilee jo kulman takana!”

Myös Atomic Fire Recordsin Markus Wosgien on tulevasta innoissaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”On suuri ilo toivottaa tervetulleeksi jälleen yksi metallin raskaan sarjan tekijä Atomic Fire Recordsille. 20 vuotta sitten julkaistua fantastista Get Heavy -esikoisalbumia ei voinut kuin rakastaa, ja tämä monsteritematiikan ja 80-lukua henkivän metallin yhdistelmä on ollut suuri ilo joka ikisellä heidän julkaisemallaan albumilla, taaten myös kunnon metalli-infernon livenä. Taannoin julkaistu seitsemän levyn Lordiversity-boksi jättää minut edelleen sanattomaksi, ja voi olla, että tällaista ei tulla koskaan edes näkemään uudelleen. Odotamme kovasti mitä seuraava luku tuo tullessaan isojen monsteribiisien sävelin.”

Lordi kiertää tänä ja ensi vuonna seuraavasti Euroopassa.

LORDIVERSITOUR
w/ DYMYTRY, ALMANAC
21/11/22 – Colos Saal, Aschaffenburg, DE
23/11/22 – Hirsch, Nurnberg, DE
24/11/22 – Eventhalle Airport, Regensburg, DE
25/11/22 – Hole 44, Berlin, DE
26/11/22 – Hellraiser, Leipzig, DE
28/11/22 – Backstage, Munich, DE
29/11/22 – Essigfabrik, Cologne, DE
30/11/22 – Garage, Saarbrucken, DE
​02/12/22 – P 60, Amstelveen, NL
03/12/22 – Tivoli, Bremen, DE
04/12/22 – Markthalle, Hamburg, DE
06/12/22 – Vakaris, Vilnius, LT
08/12/22 – Tavastia, Helsinki, FI
09/12/22 – Olympia, Tampere, FI
10/12/22 – MS Viking Grace, Turku, FI

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Tour To End All Tours
w/ SABATON, BABYMETAL
14/04/23 – Leeds, UK
15/04/23 – London, UK
16/04/23 – Cardiff, UK
18/04/23 – Glasgow, UK
21/04/23 – Paris, France
22/04/23 – Frankfurt, Germany
24/04/23 – Hamburg, Germany
25/04/23 – Esch/Alzette, Luxembourg
28/04/23 – Stockholm, Sweden
29/04/23 – Oslo, Norway
30/04/23 – Copenhagen, Denmark
02/05/23 – Hannover, Germany
03/05/23 – Amsterdam, Netherlands
05/05/23 – Berlin, Germany
06/05/23 – Leipzig, Germany
07/05/23 – Vienna, Austria
09/05/23 – Łódź, Poland
10/05/23 – Ostrava, Czech Republic
12/05/23 – Cologne, Germany
13/05/23 – Antwerp, Belgium
15/05/23 – Munich, Germany
18/05/23 – Tallinn, Estonia
19/05/23 – Helsinki, Finland
20/05/23 – Kuopio, Finland
 

www.lordi.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat