Lords Of Chernobyl – Truckstop Romance

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 17.8.2013

Lords Of Chernobyl Truck Stop RomanceVaasassa vuoden 2012 lopulla perustettu Lords of Chernobyl tarjoaa ensijulkaisullaan matka-annoksen ronskia, punk-henkistä stoner rockia. Aiemmin tuntemani vaasalaiset punk-bändit rajoittuvat Klamydiaan, mutta siitä osastosta ydinturmakaupungin pörinäherrat ovat varsin kaukana.

”Truckstop Romance” pitää sisällään neljä kitaravetoista stoner rock -rallia, ja kun vaikutteiksi on lueteltu sellaisia yhtyeitä kuin Turbonegro ja Orange Goblin, ei omena ole kauaksi puusta pudonnut. Kitarat pörisevät tasaisen stoneristi rumpujen ja basson läpsytellessä taustalla. Ainakin kaljanjuontia käsittelevät laulut äristään matalalta ja vihaisesti. Yleisesti soundi on raaka ja hiomaton, ja vaikka soitto kulkeekin, jää tunnelma sameaksi.

EP:n ensimmäinen kappale ”Unleash the Smell” lähtee käyntiin kuin kylmä auto pakkasaamuna varsin köykäisen kuuloisella introlla. Lopulta käyntiin päästyään kappale esittelee lyhyesti vokalisti Kenny Cockfighterin koko äänialan, simppelin kertosäkeen, muutaman yksinkertaisen mutta toimivan stoner-riffin ja hieman Tony Iommimaista soolokitarointia. Muut kappaleet eivät tuo soppaan juurikaan uutta, lukuun ottamatta taustalauluja ja nopeampia, Anal Thunder -henkisiä riffejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun muut kolme kappaletta rullaavat läpi ikään kuin omalla painollaan, nousee julkaisun kohokohdaksi sen kolmas biisi ”I Hate Your Band”, joka jyrähtää energisesti suoraan asiaan ja kaahaa tuppi nurin läpi kännianthem-kertosäkeiden ja ontuvan kitarasoolon. Tätä yhtä valopilkkua lukuun ottamatta ”Truckstop Romance” ei juuri houkuttele palaamaan luokseen, mutta herättää toivon tulevasta.

Ja kuka tahansa kansitaiteen takana seisookaan, en suosittele tulemaan sieltä esiin.

4/10

Biisilista:
1. Unleash the Smell
2. Truckstop Romance
3. I Hate Your Band
4. Open Casket Ass Freak Show

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tatu Salminen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat