Loretta Problem päättää vuoden uudella videolla ”This Is My Way”

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 24.12.2021

Loretta Problem on Turussa 1990-luvun alussa perustettu yhtye, joka kuvailee musiikkiaan ”celtic flavoured punkrock” -nimikkeellä. Ensimmäisen vakituisen kokoonpanonsa yhtye muodosti Vaasassa, mutta 2000-luvulla toiminta palasi Turkuun.

Vuoden 1994 Rockin SM-kisoissa palkintosijoille sijoittunut yhtye on aikaisemmin julkaissut yhden pitkäsoiton ”Celebrate Now”. Vuonna 2019 julkaistu single ”The Waltz Of My Drunken Dream” valittiin London Celtic Punks -sivuston toimesta vuoden 2019 kolmanneksi parhaaksi celtic punk -singlejulkaisuksi.

Nykyisellä kokoonpanolla yhtye on julkaissut singlet ja videot kappaleista ”It’s Your Bloody Fault” (2020) ja ”Another Kind Of Love Song” (2020).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusi video ”This Is My Way” on bändin omin voimin tuottama juonellinen tarina perinteisen soittovideon sijaan. Biisi julistaa tekstissään vapautta ja kykyä heittäytyä tähän päivään, tähän hetkeen ja fiilikseen.

Loretta Problem:
Maya Liittokivi – laulu
Hantta Viinamäki – kitara, mandoliini, banjo
Toni Lehtonen – rummut
Jukka Lehtinen – kitara
Johanna Schwela – viulu
Jakke Aho – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat