Lost In Music julkistaa ensimmäiset esiintyjänsä – Festivaaliranneke syksyn tapahtumaan nyt myynnissä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 7.6.2022

Tampereen klubeille ja tapahtumataloihin 28.9.-1.10.2022 levittäytyvä Lost In Music -showcase-festivaali julkistaa tänään ensimmäiset esiintyjänsä. Samalla starttaa festivaalirannekkeen early bird -myynti syksyn tapahtumaan. Musiikkialan ammattilaisista koostuvan artistityöryhmän kokoonpano on nyt myös julkistettu.

Lost In Music tuo tänä vuonna jo 15. kerran raikkaimman kotimaisen musiikin Tampereelle. Nyt julkistettavan kymmenen ensimmäisen artistin kokonaisuutta leimaa ajankohtaisuus ja tuoreus. Lost In Musicissa nähdään tämän hetken puhutuin kotimainen nouseva artisti Pehmoaino, merkittävän tyylinmuutoksen tekevä Melo, rap-tulokas Slani, pop-artisti Nelma U, rap-artisti Blacflaco, Adikian ja Mon-Sala, duo-kokoonpano Matriarkaatti, taidemusiikkiin ja ambientiin kallellaan olevat Ada Aik, Aho sekä Elia Lombardini. Tulevana syksynä ohjelmistoa tähdittää myös riehakkaista keikoistaan tunnettu rockia ja bluegrassia luovasti yhdistelevä kansainvälisesti menestynyt Steve ‘n’ Seagulls.

Viime vuoden menestyksekäs Lost In Music oli ensimmäisiä sisäfestivaaleja pandemia-aikana. Nyt katse on käännetty täysipainoiseen Lost In Musicin tekemiseen, johon ylpeänä voimme tänään julkistaa 10 ensimmäistä artistia, jotka edustavat monimuotoisesti tämän hetken kuuminta kotimaista musiikkia. Luvassa on nelipäiväinen Lost In Music, johon tullaan kiinnittämään lähes 100 artistia. Lisää julkistuksia on luvassa pitkin kesää matkalla kohti Lost In Musicin 15v. juhlatapahtumaa,” taustoittaa Lost In Musicin promoottori Pietu Sepponen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Early bird -festivaalirannekkeiden myynti syksyn 2022 Lost In Musiciin on alkanut Tiketin myyntikanavissa. Nyt myynnissä oleva festivaaliranneke oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin tapahtumiin edellyttäen, että tapahtumapaikassa on tilaa saapumishetkellä. Lähempänä tapahtumaa julkaistaan päiväkohtaiset esiintymispaikat ja käynnistetään yksittäisten keikkapaikkojen iltakohtainen lipunmyynti.

Ensimmäisten esiintyjien lisäksi tänään julkistetaan myös Lost In Musicin artistityöryhmän kokoonpano. Artistityöryhmässä on edustettuna monipuolisesti Suomen musiikkialan ääni.

Artistityöryhmän muodostaa seuraava kokoonpano:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  • Pietu Sepponen – Lost In Musicin promoottori (lopulliset artistivalinnat)
  • Mikko Meriläinen / Soundi
  • Oskari Onninen / Helsingin Sanomat
  • Arto Mäenpää / Kaaoszine
  • Lotta Savolainen / Radio Helsinki
  • Liisa Nassir Tolonen / Sveriges Radio Finska
  • Petra Piiroinen / Meidän Festivaali
  • Renaz Ebrahimi / YLEX
  • Aino-Maria Paasivirta / Fullsteam Agency
  • Live Nation Finland / Jukka Varmo
  • Jussi Mäntysaari / Nelonen Media
  • Stella Kylä-Liuhala / Warner Music Live
  • Nosh A Lody / Sony Music
  • Meri Timgren / Universal Music Finland
  • Saara Everi / PME
  • Niko Kangas / Music Finland
  • Samuli Väänänen / Spotify Suomi
  • Feniks Willamo / All Day Agency
  • Esa Tontti / Alt Agency & Management
  • Janne Laurila / Pakkahuone/Telakka /
  • Marko Nikula / Olympia
  • Annamaija Saarela / G Livelab Tampere
  • Samppa Rinne / Tampere-talo

Lost In Music 28.9.-1.10.2022

Aho, Ada Aik, Blacflaco, Elia Lombardini, Matriarkaatti, Melo, Nelma U, Pehmoaino, Slani, Steve ‘N’ Seagulls + lisää julkistuksia tulossa.

Rajoitettu määrä Early bird -festivaalirannekkeita nyt myynnissä Tiketissä alk. 60,00e.

www.lostinmusic.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.tiketti.fi/lostinmusic

Luetuimmat

Uusimmat