Lost Societyn Samy Elbannalta neuvot nuorille muusikoille: ”Älkää odottako, että joku löytää teidät”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.10.2026

Lost Societyn laulaja-kitaristi Samy Elbanna jakoi Chaoszinen haastattelussa neuvoja nuorille muusikoille. Hänen mielestään omaa mahdollisuutta ei kannata jäädä odottamaan, vaan se on luotava itse.

Elbanna kertoi päättäneensä jo seitsemänvuotiaana ryhtyä muusikoksi. Ensimmäiset askeleet olivat pieniä, mutta määrätietoisia. Alaikäisenä hän järjesti bändikavereidensa kanssa oman tapahtuman nuorisotalolla, koska baarikeikoille ei ollut asiaa.

”Olen elävä todiste siitä, että jos omistaudut asialle ja teet kovasti töitä, se palkitsee tavalla tai toisella. Kun olin seitsemänvuotias, päätin, että aion soittaa bändissä. Sitten tulivat pienet onnistumiset: sain treenikämpän, löysin bändikaverit ja kirjoitimme kappaleen. Mahdollisuuksia pitää luoda itse. Olin alaikäinen ensimmäisillä keikoillamme, emmekä voineet soittaa baareissa. Niinpä löysimme nuorisotalon, perustimme festivaalin ja kutsuimme ystävämme sinne. Älkää odottako, että joku löytää teidät, vaan olkaa oma-aloitteisia ja harjoitelkaa. Käyttäkää siihen oikeasti aikaa. Nykyään kaikki tuntuvat etsivän oikoteitä, mutta työtä on tehtävä. Meille myydään unelmaa yhdessä yössä syntyvästä menestyksestä, vaikka huipulta on usein vain yksi suunta – alaspäin – ellei vauhtia onnistu säilyttämään. Tehkää kovasti töitä, säilyttäkää intohimonne ja käyttäkää sitä taiteen tekemiseen. Älkää tehkö musiikkia epärehellisistä lähtökohdista. Tehkää sellaista, mistä itse innostutte, mitä haluaisitte kuunnella tai katsoa ja mistä voitte olla ylpeitä vuosienkin kuluttua.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Elbanna painotti harjoittelua ja rehellistä taiteellista näkemystä pikaisen menestyksen tavoittelemisen sijasta. Lost Society on jatkanut aktiivista uraansa ja kiertänyt Suomessa HOKKA-yhtyeen kanssa. Katso koko haastattelu alta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy