Loud’n Live Promotions Oy:n toimitusjohtajaa Kalle Keskistä vastaan nostettu syyte törkeästä petoksesta
Loud’n Live Promotions Oy tiedottaa, että toimitusjohtaja Kalle Keskistä syytetään törkeästä petoksesta. Keskisen yhtiö on ollut vaikeuksissa aiemminkin. Yhtiö kertoo tiedotteessaan:
”Loud’n Live Promotions Oy:n tietoon on tullut, että yhtiön toimitusjohtajaa Kalle Keskistä vastaan on nostettu syyte Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen. Syyte tulee julki kesän jälkeen, ja se liittyy vuosien 2015–2022 aikana yhtiön järjestämiin tapahtumiin.
Syytteen aiheena on epäilty törkeä petos, joka liittyy väitetysti maksamatta jääneisiin Teosto-korvauksiin. Keskinen kiistää syyllistyneensä rikoksiin.”
Huhujen ja väärien tietojen leviämisen välttämiseksi Kalle Keskinen haluaa tuoda julki seuraavaa:
– Teosto väittää, että yhtiöni on jättänyt maksamatta Teosto-korvauksia tahallaan yhteensä yli 160 000 euron arvosta vuosina 2015–2022. Se ei kuitenkaan pidä paikkansa. Kiistän ehdottomasti kaikenlaisen tahallisuuden. Lisäksi kiistanlainen oikea summa on huomattavasti pienempi. Teosto ei ole esimerkiksi huomioinut omissa laskelmissaan kymmeniä korona-aikana ja muutoin peruuntuneita tapahtumia, joiden lipunmyyntitulot ovat palautuneet asiakkaille.
– Teostolle maksamaton määrä on syntynyt merkittävältä osin minun ja tuolloisen henkilökuntani osaamattomuudesta sekä liiallisesta työpaineesta. Olemme halunneet löytää asiassa sovintoratkaisun ja yrittäneet neuvotella Teoston kanssa. Olimme valmiita jo syys-lokakuussa 2025 maksamaan kokonaisuudessaan kaiken oikeaksi todistettavan velkasumman välittömästi pois. Se ei kuitenkaan Teostolle sopinut edes tapaamisen aiheeksi, vaan he veivät tapauksen rikoskäsittelyyn.
– Loud’n Live Promotions Oy on ollut vuodesta 2023 alkaen yritysjärjestelyssä ja on suorittanut sittemmin tarkoin kaikki velvollisuutensa. Esimerkiksi Teostolle yhtiö maksoi vuonna 2025 korvauksia kaikkiaan 208 000 euron edestä.
Nyt käynnissä olevalla prosessilla ei ole merkitystä tämän vuoden aikana toteutettaviin yhtiön järjestämiin festivaaleihin ja muihin tapahtumiin. Yhtiö julkistaa lisäksi lähiaikoina monia uusia tapahtumia.
Loud’n Live Promotions Oy tai Kalle Keskinen eivät kommentoi asiaa tällä hetkellä enempää.
