Lowheaven julkaisi uuden ”Amherst”-singlen tulevalta debyyttialbumiltaan ”Ritual Decay”

Kirjoittanut Teemu Hakala - 24.7.2025

Torontolainen post-metal -yhtye Lowheaven tarjoilee uuden kappaleensa ”Amherst” musiikkivideon kera, antaen samalla lisää esimakua tulevasta debyyttialbumistaan ”Ritual Decay”, joka ilmestyy 29. elokuuta MNRK Heavyn kautta. Uusi single erottuu levyn raskaammista hetkistä puhtaammilla kitarasoundeillaan ja kerroksellisella tunnelmoinnillaan, jotka kasvavat vähitellen intensiiviseen kliimaksiin.

”Ritual Decay” sisältää kymmenen kappaletta, jotka käsittelevät sosiaalista eristäytymistä, henkistä romahdusta ja merkityksen etsimistä. Levyn on tuottanut Brett Romnes ja masteroinut Magnus Lindberg. Musiikillisesti albumi yhdistelee 90-luvun suuruuksien, kuten Cave Inin ja Deftonesin, vaikutteita raskaaseen säröön, dynaamisiin siirtymiin ja vivahteikkaisiin äänimaisemiin.

Lowheaven perustettiin pandemian alkuvaiheessa vuonna 2020, ja sen riveissä soittavat Dan Thomson (laulu/kitara), Mikey Buchta (laulu/basso), Alex Pley (kitara/kosketinsoittimet) ja Pat Pajak (kitara). Yhtyeen soundi ammentaa vaikutteita mm. post-hardcoresta, screamosta ja blackened noisesta. Albumin kirjoitusprosessi sai alkunsa vanhassa kirkossa, missä bändi vietti unettomia öitä kauhuelokuvien ja painostavan tunnelman keskellä — kaikki tämä välittyy levyn tummasävyisestä tunnelmasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. In Grievance
  2. Chemical Pattern
  3. Cancer Sleep
  4. Nothing Else Frail
  5. Amherst
  6. Mercy Death
  7. Fucking Hell
  8. Fighter Valley
  9. Violence
  10. Manic Grace