LPRHC Fest 31.7.2015 Osa: 2/2
LPRHC Festin toinen päivä starttasi aikataulun mukaan jo klo 13.00 paikallisen suuruuden Anal Thunderin voimin. Vaikka alueelle tuli lähdettyä käytännössä heti sängystä noustua, lauantain ensimmäinen nähty esiintyjä oli Otto Grundströmin luotsaama ”jotenkin punkiin liittyvä” Nykyaika. Tänä vuonna Huhtiniemen hiekkakentälle oli rakennettu kuormalavoista pientä istumakatsomon tapaista, ja erityisesti lauantaina ”aamulla” rakennelma vaikutti mainiolta keksinnöltä.
Festin juontajat eivät juuri välittäneet yleisön häilyvästä hevosenkenkämuodostelmasta vaan suhtautuivat hommaansa aivan kuin paikalla olisi ollut enemmänkin kansaa. Tosiasiassa suurin osa festarivieraista käynnisteli päiväänsä vielä alueen yhteydessä olleella skeittiparkilla tai pussikaljan parissa alueen parkkipaikalla. Flippin’ Beans soitti rautaisen keikan kaikesta huolimatta, mutta tämän jälkeen kaljateltassa esiintynyt J. Kiesi Grandes oli lauantai-iltapäivään silti paljon osuvampi esiintyjä. Onhan se nyt selvää, että yleisöllä kestää hieman palautua hyvästä perjantai-illasta.
LPRHC Festin kaltaisten festarien vahvuus on se, että katsojalla on mahdollisuus nähdä jokainen esiintyjä. Keikkojen välissä on mahdollisuus pitää kaljanpituinen seuraavan bändin tehdessä nopean soundcheckin juuri ennen esiintymistä. Toki tämä mahdollisuus jumittaa osan katsojista varsinaisen festarialueen ulkopuolelle fiilistelemään, mutta kun meininki iltaa kohden paranee, löytävät myös katsojat tiensä keikoille.
Alkuillasta taivas näytti putoavan niskaan hetkenä minä hyvänsä, ja Särkyneiden keikalla sade vaikutti jo varmalta ennusteelta. Jokin taika kuitenkin ohjasi tummat pilvet uudelle kurssille, ja loppuilta saatiin nauttia varsin mukavasta festarisäästä. Ratface oli odotetun viihdyttävä ja keräsikin jo hieman enemmän porukkaa lavan eteen. ”Ei se kovin hyvin menny mutta vedettiin kuitenkin”, vokalisti Turo kommentoi keikan päätteeksi mikrofoniin. Meni se kuitenkin itse asiassa niin hyvin, että bändi sai irrotettua yleisöstä hyvät naurut ja päivän ensimmäisen circle pitin.
Elokuun ensimmäisen illan jo hieman pimetessä Nyrkkitappelu aiheutti Roskalavaksi nimetyn pikkustagen edessä illan ensimmäisen punkpitin. Eräs katsojista oli varustautunut pogoiluun umpimallisella laskettelukypärällä, ja vaikkei tamperelaisbändin pitissä syntynytkään vielä välitöntä tapaturmavaaraa, olivat turvavälineet varmasti hyödyksi myöhemmillä keikoilla.
Kuten The Valkyrians perjantaina, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki kevensivät tunnelmaa ennen lauantain pääesiintyjiä. Viimeisimmällä albumillaan jopa Ismo Alangon kriteerit täyttänyt korkeakoulutettu ammattiartisti ja suomiräpin kruunaamaton maailmanmestari heitti todella viihdyttävän setin. Yleisöä oli paikalla jopa enemmän kuin osasi odottaa – eikä syyttä. Livebändillä tuettu räp on erinomaista festarimusaa ja Laineen Kasperi alan ehdotonta eliittiä kekseliäine riimeineen. Lavalle roudatun palkintokorokkeen ykköspallilta tykittely oli siis täysin oikeutettua.
Mainos päättyy
”Tokavika bändi ja hurreista!” julistivat juontajat, kun ruotsalainen Bitter Taste Of Life astui tarjoamaan festien viimeiset tiukat HC:t. Havaijipaidoissa riffejä tykitellyt bändi sai katsella, kuinka pitin puolella tykiteltiin kierrepotkuja ja tunnelma alkoi toden teolla olla katossa. Keikan loppupuolella pääesiintyjä Satanic Surfers alkoi jo tsekkailla soundejaan kuntoon, jotta kaikki olisi valmista festien loppuhuipennukselle.
Ja olipahan huipennus! Jo 26 vuotta sitten kasattu ja viime vuonna paluun tehnyt skeittipunk-bändi järjesti Huhtiniemessä sellaiset bileet, että jos jossakin oli paremmat niin olkoot vaan. Pitissä riitti porukkaa ja maassa pyöri kenkiä sekä lyttyyn tallottuja lippiksiä. Soitto oli tiukkaa, ja ruotsalaisten välispiikeistä oli aistittavissa, ettei lavan puolellakaan tarvinnut ikävystyä. Tunnin kestäneellä keikalla kuultiin kaikki klassikot, ja erityisesti viimeisenä encorena tullut ”Armless Skater” lämmitti mieltä. Ainoastaan järjestysmiesten aggressiivinen toiminta ”vaarallisen” crowdsurfingin estämiseksi laimensi tunnelmaa hieman, mutta tätähän tämä aina sääntö-Suomessa on. Satanic Surfers kruunasi festarit upealla tavalla, ja yleisö poistui keikalta hikisenä. Siitä aina tietää, että keikka on ollut hyvä.
”Vaihtoehto paskalle”, kuuluu LPRHC Festin slogan. Sitä se myös on, ja toivottavasti tulee olemaan myös jatkossa.
Teksti: Antti Kailio
Kuvat: Jetro Stavén