LPRHC Festin ohjelmisto valmis: mukana viimeisten joukossa festareille mm. Broken Teeth sekä Wisdom In Chains

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.5.2016

Broken Teeth 2016Lappeenrannassa 22.–23.7. järjestettävä punk- ja hardcore-festivaali LPRHC Festin viimeiset kiinnitykset ovat amerikkalainen hardcore-veteraani Wisdom In Chains sekä nuorempaa sukupolvea edustavat Broken Teeth ja The Flex.

Yhdysvaltain Pennsylvaniassa vuonna 2002 perustettu Wisdom In Chains on yksi modernin jenkkihardcoren tärkeimpiä yhtyeitä. Bändi on uransa varrella tahkonnut sadoittain keikkoja ympäri maailmaa ja julkaissut yhteensä kuusi pitkäsoittoa, joista viimeisin – ”The God Rythm” – julkaistiin vajaa vuosi sitten. Runsaasti punk- ja oi! -vaikutteita itärannikon hardcoreensa yhdistelevä bändi tunnetaan tiukoista keikoistaan, joissa nyrkki heiluu ilmassa laulaja Mad Joe Blackin tahdittaessa yleisön mukaan köörihuutoihin.

Vuonna 2007 Manchesterissa perustettu Broken Teeth on tällä hetkellä yksi puhutuimmista hardcore-bändeistä maailmalla. Bändin uuden ”At Peace Amongst Chaos” -nimeä kantavan pitkäsoiton julkaisijana toimii arvostettu Nuclear Blast -levymerkki ja kiertuekavereina on ollut Sick Of It Allin ja Terrorin kaltaisia legendoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Rupista hardcorea Negative Approachin ja F.U.’sin hengessä veivaava The Flex saapuu vihdoin Suomeen! Leedsistä ponnistavan ryhmän debyyttialbumi ”Wild Stabs In The Dark” oli yksi vuoden 2014 kovimmista julkaisuista alallaan, ja intensiivisistä keikoistaan tunnetun bändin nimi onkin viime aikoina ollut vahvasti hardcore-väen huulilla.

Kymmenvuotisjuhliaan viettävä festivaali järjestetään tänä vuonna ensimmäisen kerran Lappeenrannan Huhtiniemen laskettelurinteen montussa. Juhlavuoden kunniaksi festivaaleilla tullaan näkemään muutamia jo edesmenneitä lappeenrantalaiskokoonpanoja, jotka nousevat lavalle soittamaan yhdessä vielä kerran.

LPRHC Fest 2016 esiintyjät: Anti-Nowhere League (UK), Wisdom In Chains (USA), Broken Teeth (UK), The Flex (UK), Engage At Will (RUS), Moscow Death Brigade (RUS), Asa & Laineen Kasperi, Cutdown, Foreseen, Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS?, The Heartburns, Kaucas, Kivesveto Go Go, Kohti Tuhoa, Kovaa Rasvaa, Lapinpolthajat, Lasten Hautausmaa, Madred, Mind Chaos, Ratface, Rejected, St. Hood, Worth The Pain, Ydinperhe ja LPRHC 10 v. Special: Anal Thunder, Black Betsy, Numb For Nothing ja Project.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Liput tapahtumaan myynnissä Tiketissä.

Luetuimmat

Uusimmat