Lunar Path

Porvoolainen melodista goottimetallia ja rokkia keskenään yhdistelevä Lunar Path julkaisee odotetun debyyttialbuminsa nimeltä ”Memento Mori” helmikuun 1. päivänä¨Inverse Recordsin kautta. Albumilla vierailee lukuisa joukko nimekkäitä muusikoita kuten Attila Csihar (Mayhem, Aborym), Tuomas Saukkonen (mm. Before the Dawn), JP Leppäluoto (Charon), ja Antti Leskinen (Fatal Sound Project). Otimme yhteyttä yhtyeeseen sähköpostitse ja kyselimme hieman tuoreimpia kuulumisia sekä mietteitä uudesta albumista ja sillä esiintyvistä vierailijoista. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Morjensta. Kuinkas vuosi 2012 on lähtenyt käyntiin Lunar Path –leirissä?

Jonas: Ei tässä mitään, tässähän me ollaan vielä. Päin helvettiä hui hai, niin kuin yleensä.

Jos palaat vielä hetkeksi menneisyyteen ja mietit vuotta 2011 kokonaisuutena yhtyeelle, niin millainen se mielestäsi oli?

Jonas: Nämä viimeiset pari vuotta on kyllä ollut sellasta sörssöä, että voi vain todeta ihmeeksi sen, että bändi on vielä kasassa ja jäsenet elossa. Vuosi 2010 oli täynnä pettymyksiä ja mahdottomia tilanteita. Vuosi 2011 oli turhautumista ja paikallaan junttaamista. Levy valmistui jo keväällä 2011, ja loppuvuosi meni kosiskellessa levy-yhtiöitä ympäri Suomea ja maailmaa.

Helmikuussa teidän debyyttialbuminne ”Memento Mori” vihdoin julkaistaan Inverse Recordsin kautta. Voisitko näin aluksi kertoa meille hieman albumin teosta. Sujuiko kaikki ongelmitta studiossa vai tapahtuiko siellä paljon kommelluksia?

Jonas: Itse nauhoitukset sujuivat melko sujuvasti, mutta olosuhteet nauhoitusten ympärillä ja jopa studioon pääseminen tuottivat melkoisia ongelmia. Ensimmäinen vastoinkäyminen tapahtui vain viikkoa ennen nauhoitusten alkamista, kun tuntematon tyttö sytytti treeniksen alakerran tuleen. Harjoiteltiin yläkerrassa tämän tapahtuessa, ja kun tajusimme, mitä on tekeillä, oli jo liian myöhäistä kävellä ulos. Sen jälkeen oli pakko hypätä ikkunasta ulos. Olin nyrjäyttänyt nilkkani sopivasti juuri pari päivää aiemmin, joten neljän ja puolen metrin hyppy ikkunasta tuhosi nilkkani aika pitkälti pysyvästi.

Eli jo ihan alkumetreillä studio meni alta ja minä, joka toimin tuottajana koko projektissa, olin aika sekaisin kipulääkkeistä enkä pystynyt kävelemään ilman keppejä. Onneksi kuitenkin kaikki treenikämpällä olleet kamat säilyivät. Vain viikko tapaturman jälkeen alkuperäinen basisti Ari ilmotti lopettavansa yhtyeessä ja kuukausi siitä minun silloinen avovaimoni haki eroa. Elämä alkoi muistuttaa kliseistä blueslaulua, enää vain koiran kuolema puuttui.

Osasta biiseistä puuttui sanoitukset vielä tuossa vaiheessa, aikataulut menivät täysin uusiksi, ja jo aiemmin buukatut Deathstars- ja Paul Di’Anno -kiertueet pukkasivat päälle. No, kiertueet suoritettiin sessiobasistin avulla ja minä soitin istualteen, jalka kipsissä. Kiertueitten aikana käytiin läpi basistihakemuksia, mutta vasta keväällä päästiin harjottelemaan Jesse Mäläskän kanssa, joka siis nykyään toimii basistina.

Loppukeväästä vasta päästiin kunnolla alkuun. Nauhoitettiin rummut Järvenpäässä, käytiin sen jälkeen Tanskassa soittamassa Copenhagen Open Air -festarilla, ja kotiin tultuamme jatkoimme kitara- ja bassonauhoituksia Pernajassa. Sen jälkeen vedettiin laulut purkkiin Porvoossa, ja kun ne vihdoin valmistuivat, olimmekin jo elokuun lopussa. Koko levy on nauhoitettu mobiilistudiolla, mökillä ja landella. Tuntui järkevimmältä tehdä näin, sillä kun tekee töitä studiossa keskellä metsää tai pommisuojan hiljaisuudessa, saa mahdollisuuden keskittyä hommaansa täydellisessä rauhassa. Halusimme antaa – ja kaiken alkuvuoden draaman jälkeen se myös tuntui tärkeältä luoda – itsellemme sen täydellisen rentouden ja tunteen siitä, että työtahti sujuu meidän omien tuntemusten mukaisesti, ilman että taksamittari tikittää taustalla ja aikataulut ressaa.

Albumin virallista tiedotetta lukiessa ei voi olla huomaamatta siinä vierailevia muusikoita. Mukana kun on varsin mielenkiintoisia vieraita kuten Mayhemista tuttu Attila Csihar, Charonista tuttu JP Leppäluoto sekä Before The Dawnin Tuomas Saukkonen. Miten päädyitte tekemään yhteistyötä herrojen kanssa?

Jonas: Attila Csihariin tutustuin, kun työskentelin kitarateknikkona Mayhemille heidän kiertueellaan pari vuotta sitten. Tuomas Saukkonen taas on kuulunut Janican henkilökohtaiseen tuttavapiiriin jo useamman vuoden muun muassa Black Sun Aeonin kautta, ja Jesse taas tunsi JP Leppäluodon.

Tiesittekö te jo etukäteen, että saatte nämä herrat mukaan albumillenne? Vaikuttiko se kyseisten kappaleiden kirjoittamiseen jotenkin?

Jonas: Olin alunperin nauhoittanut Attilan osuutta toista projektia varten, mutta tajusin tämän biisin tekohetkellä, että kyseinen klippi sopisi paremmin tähän. Kyselin Attilalta mielipidettä, ja siitä se sitten lähti. Taustalla oli toki myös se ajatus, että olisi mukavaa saada joku kuten Attila mukaan, hänen edustaessaan kanssamme jotain täysin toista genreä. Saukkosen osuudet olivat ensimmäiset, jotka kiinnitettiin. Tiedettiin että kyseiseen kappaleeseen haluttiin raskaampia miesvokaaleja, ja Tuomas tuntui luonnolliselta ratkaisulta siihen.

Jesse taisi olla ensimmäinen, joka mainitsi JP Leppäluodon mahdollisena feattaajana. Kun tein sanoitukset kappaleeseen ”In The End”, tajusin että jos JP:llä olisi mahdollisuutta osallistua, tämä olisi ehdottomasti SE kappale hänelle. Varsinkin kappaleen Cosaan haluttiin saada vähän jotain miehistä ja matalaa seksihunajaa nauhalle.

Kertoisitko meille lyhyesti kappaleista, joissa kyseiset herrat vaikuttavat? Miten päädyitte ottamaan miehet mukaan juuri noihin kappaleisiin?

Jonas:
”Walls Are Whispering” – Attila Csihar : Biisi kertoo unettomuudesta ja paranoiasta. Attila kuiskaa ja sanoo alussa: ”This eternal program, subconscious hypnosis: realize what all you heard was fucking lies.” Lauseet kuvastavat aika hyvin kappaleen katkeroitunutta tunnelmaa.

”In The End” – JP Leppäluoto: Leppäluoto toimii kappalen sanoituksissa järjen äänenä. Itse kappale on suoraviivaisempi ja jotenkin vaan tuntui olevan sopivin biisi JP:n äänelle.

”Drag Me Down To Hell” – Tuomas Saukkonen (örinä) ja Antti Leskinen (kitarasoolo): Tässä kappaleessa tunnelman piti nousta kymmenestä yhteentoista, ja paras tapa oli saada jotain oikein syvää miehistä huutoa mukaan. Emme ole aikaisemmin käyttäneet örinää, joten nyt tuntui olevan juuri oikea hetki sille. Leskisen kitarasoolo toimi kuin piste i:n päälle: kappaleeseen oli saatava jokin kunnon revittelysoolo, joten pistettiin asialle ne, jotka osaa.

Millaisia odotuksia teillä itsellänne on levyn suhteen?

Jonas: Kuulostaa ehkä oudolta, mutta minulla ei ole odotuksia oikeastaan yhtään. Tietystihän sitä toivoo, että se menestyisi ja löytäisi kuuntelijoita, mutta samalla voin ymmärtää, että musiikista on tällä hetkellä ylitarjontaa ja paljon on kiinni onnesta ja suhteista. Siksi levyn biisintekijänä ja tuottajana tämä on ollut enemmän oma henkilökohtainen terapiaprojekti kuin kaupallinen musiikkituotantohanke. Eli odotukseni on jo ylitetty sillä, että levy on tehty loppuun ja se on just sellainen kuin sen pitikin olla ja olemme päässeet näinkin pitkälle.

Jos vertaat levyn materiaalia teidän aikaisempiin julkaisuihin, niin miten ”Memento Mori” mielestäsi eroaa teidän aikaisemmista julkaisuistanne?

Jonas: Suurin ero vanhaan materiaaliin verrattuna on se, että biisit ja tunnelmat ovat synkempiä ja soundit raskaampia. Fiilis on aina ollut tärkein elementti meidän musiikissamme, ja oma fiilis ja elämäntapahtumat heijastuvat väistämättä materiaaliin. Vaikkemme soita mitään maailmaa mullistavaa super-omaperäistä taideheviä, niin olemme aina yrittäneet pitää tätä touhua tuoreena itellemme. Joka levy on aina ollut vähän erilainen kuin edeltäjänsä, koska on ollut mukavaa sekoittaa omaakin pakkaansa hiukan. Tämä voi tietysti hämmentää joitakin kuuntelijoita, jotka ehkä odottavat samaa tuttua tasaista meininkiä, mutta emme haluaisi soittaa samantyylisiä biisejä levy toisensa jälkeen, vuodesta toiseen.

Levyn julkaisee Inverse Records. Miten yhteistyö on levy-yhtiön kanssa lähtenyt käyntiin ja millaisia odotuksia teillä itsellänne on sen suhteen?

Jonas: Erittäin hyvin on lähtenyt käyntiin. Työ Inversen kanssa on avointa ja suoraviivaista. Se vapaus ja itsenäisyys, mikä meillä yhteistyöstä huolimatta säilyi, oli juuri se, mitä levy-yhtiöltä toivoimmekin. Olemme itse tehneet niin paljon ja haluamme olla mukana koko prosessissa, joten olisi vaikeata olla jonkin suuren lafkan stailattu marionettinukke.

Mitä tapahtuu albumin julkaisun jälkeen? Missä teidät voi nähdä keikalla kotimaassa / ulkomailla?

Jonas: Tällä hetkellä meillä on aika paljon järjestelyjä vielä kesken, mutta olemme järjestämässä Suomen-kiertuetta keväälle. Varmistettuina ovat keikat mm. Vaasassa, Tampereella ja tietenkin Porvoossa, mutta lisää on vielä tulossa, joten eiköhän meihin törmää.

Vuonna 2012 tulee taas ulos suuri määrä eri artistien levyjä. Onko listassa jotain sellaisia, joita itse odotatte kuulevanne?

Jonas: Itse odotan Stolen Babiesien uutta levyä. Edellinen levy ”There Be Squabbles Ahead” oli aivan loistava, ja uuden levyn teaseri kuulosti aika jänskältä.

In Flames julkaisi oman viskin ja Motörhead oman viininsä. Jos saisit päättää yhden tuotteen, joka tulisi teidän yhtyeen nimiin, mikä se olisi?

Jonas: Lunar Path -mikroateriat tai -pikanuudelit. En kyllä tiedä, ostaisiko kukaan ruokaa, jossa on mun lärvi pakkauksessa, mutta sitä parempi minulle, kun voisin säästää aika paljon rahaa, jos saisin niitä ilmaiseksi sponssidiilillä. Olenhan köyhä muusikko. Janicalle nimikkosalmiakkia.

Jos saisitte valita Big Four –nelikosta (Metallica, Megadeth, Slayer, Anthrax) yhden yhtyeen, jonka kanssa lähtisitte maailmankiertueelle, mikä se näistä olisi ja miksi?

Jonas: Jostain syystä haluaisin vastata Megadeth, mutta samalla minua ärsyttää Mustainen jatkuva nillitys mediassa. Toisaalta Megadethissä on muita enemmän tekemisen meininkiä, ja ”Youthanasia” ja ”Countdown to Extincion” ovat aivan loistavia levyjä. Sitten taas toisaalta Mustaine on kuulema jättänyt huumeet ja löytänyt Jeesuksen niiden tilalle, joten sitä touhua ei kyllä jaksaisi hirveän pitkään katella. Hmm… Ehkä Anthrax, en ole kuunnellut niitä niin paljon, mutta minulla on lämpimät muistot ala-asteelta, kun he vierailivat telkkarin Pulmusissa. Bud voitti Anthraxin soittamaan kotiinsa, mutta ulkona oli lumimyrsky eikä kukaan muu päässyt bileisiin. Se oli aika hauska jakso.

Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevan albumin tiimoilta. Olisiko teillä loppuun vielä jotain, mitä haluaisitte sanoa Kaaoszinen lukijoille?

Jonas: Lainatakseni hyvää ystävää: ”Stay heavy / Pysykää raskaana.”