Luonnonkatastrofista syntynyt – Arviossa Kuolemanlaakson ”Kuusumu”

Kahdeksan vuoden tauon jälkeen suomalainen death-doom-yhtye Kuolemanlaakso tekee paluun uljaalla uudella albumilla nimeltä ”Kuusumu”. Siinä missä bändin edelliset albumit olivat hyvin pitkälti syksyalbumeja, oli nyt aika tehdä talvialbumi, joka on saanut inspiraationsa 500-luvulla tapahtuneesta luonnonkatastrofista. Katastrofin seurauksena syntyi hyytävääkin hyytävämpi talvi liki puoleksitoista vuodeksi, kertoo bändin kitaristi-biisintekijä Laakso. Laakso kertoo, että yhtye on uudella albumillaan ottanut monta askelta eteenpäin. Liekö sattumaa, että albumi raa’an talven aiheuttamasta kamppailusta, jossa elämä ja kuolema kohtaavat monella eri tapaa, näkee päivänvalonsa juuri nyt, kun olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja jo lähes kahden vuoden ajan.

Albumin aloittaa hyvin intensiivisen tunnelman maalaava kappale ”Pimeys laski”. Intensiivisyyttä nostaa kappaleen alkuun rakennettu efektimaailma ukkosesta. Tällaiset efektit pitävät aina otteessaan ja vangitsevat kuulijan kohti sitä kaikkein intensiivisintä kuunteluelämystä. Albumin kosketinsoitinosuuksista vastaa tuttu ystävä, Swallow The Sunistakin tuttu Aleksi Munter. Munterin kosketinsoitinosuudet ovat melkein runollisia, ja kappaleen aikana voi lähes kuulla unohdettujen sielujen vaikertavan vaelluksen. Kappale pitää sisällään doomille ominaisen laahaavuuden, jota jatkaa myös albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Katkeruuden malja”. Kappale edustaa albumin tarttuvimpia tahteja ja sopi loistavasti sinkuksi. Kokonaisuudessaan kappale on sieltä albumin kevyemmästä päästä.

”Surusta meri suolainen” etenee maagisella tavalla alun utuisuudesta kohti mahtipontista loppua. Tieran timanttiseen iskuun viritetyt rumpukompit pitävät otteessaan, ja kappale kietoutuu nerokkaalla tavalla elämän haavoittuvuuden ympärille. Juuri ”Surusta meri suolainen” -kappaleesta saa parhaiten kiinni siitä, mitä tulee tuohon puoleentoista vuoteen, kun sumu peitti Auringon tuoden mukanaan sietämättömän kylmyyden. Vahvasaundinen ”Kuohuista tulisten koskien” tuo mieleen Kalevalan. Kappale tuo mukanaan helposti lähestyttävää melankoliaa, johon on näin suomalaisittain helppo tarttua. Kalevalaisissa tunnelmissa jatkaa myös ”Surun sinfonia”, joka pitää sisällään surun ja kaihon värisävyjä kauniin runollisesti tulkittuna. Kappaleella Kotamäen vahva äänenkäyttö pääsee aivan erityisesti oikeuksiinsa, ja kappaleen kauniit melodiat saavat mielen herkistymään.

”Pedon vaisto” on väkevä kertomus elämästä ja kuolemasta. Kappale rikkoo hienolla tavalla doomille tyypillistä laahaavuutta ajoittain hyvinkin nopealla temmokkuudellaan. Kappale ei tyydy jäämään kaihoisaksi kurkkupastillimainokseksi, vaan se pitää hyytävän raastavassa otteessaan loppuun asti. Kappaleen päätös on melkein noituvan hyvä, mikä saa sydämen sykkimään vereslihalle. Albumin päätöskappale ”Tulessakävelijä” on upea päätös tälle täydelliselle talvialbumille. Lähes ahdistavuuteen asti viritetty tunnelma saa hyvällä tavalla aikaan pahan olon maalaten samalla sensaatiomaisella tavalla tunnelmia katastrofin jälkeen. Olo on jollain kieroutuneella tavalla tyhjä mutta samalla päällimmäiseksi tunteeksi nousee onnellisuus. Onnellisuus siitä matkasta, jonka on saanut jakaa yhtyeen kanssa ”Kuusumun” parissa.

”Kuusumu” on kaikessa raakuudessaan ja hyytävyydessään täydellinen talvialbumi. Albumi on täynnä sielua raastavia ja laahaavia doom-melodioita, joihin vajoaa autuaan yhä uudelleen, ja uudelleen. Albumi on oivaltavan nerokas talvialbumi täynnä runollisuutta – melkein harmittaa, että kevät tekee tuloaan. Albumin noituvuus saa sielun odottamaan jo iltaa pimenevässä Viikinsaaressa, jossa yhtye ottaa lavan haltuun kesän Saarihelvetissä. Minulla on ollut ilo ja kunnia todistaa yhtyeen maagista vetoa Helldonessa joitakin vuosia sitten. Mieli sykkyrällä toivon tulevan kesän vedon muuttuvan samaa magiaa tihkuvaksi hetkeksi, josta voi ”Surun sinfonian” lyriikoin todeta ”muistot aarteiksi muutti.”