Luonteva jatke Oulun seudun arvokkaalle meteliperinnölle – arviossa Tigerstedtin ”Notes”
Pohjois-Pohjanmaalta kynsäisevä Tigerstedt on julkaissut kahdeksan väkevää kappaletta sisältävän debyyttialbuminsa ”Notes”. Yhtye soittaa skandi-hardcoreen ja emo-coreen kallellaan olevaa metallisen jälki-grungen sekaista remellystä. Sen lyyrinen ulosanti tapahtuu luontevasti englanniksi. Kuusijäsenisen miehistön CV:stä löytyy useita Oulun seudun UG-bändejä jo 1990-luvulta asti, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä tässä sahataan ja möykätään menemään.
Tigerstedin yleissointi on tasapainoista, turhia hötkyilemätöntä toimitusta, josta kuultaa läpi niin yhdysvaltalaisen, brittiläisen kuin oululaisenkin vääntyneen ja maanisen vaihtoehtorockin perimä. Laulaja Jonin tulkinnasta tuoksahtaa jannetammismainen (Endstand) ja johnbushmainen (Anthrax) esanssi parinkymmenen vuoden takaa. Tigersted osaa pitää ilmaisussaan vauhdin ja rankkuuden sekä melodian ja meluisuuden säätimet optimaalisessa balanssissa. Erityisesti yhtyeen rytmiryhmän, rumpali Ilkan ja basisti Joukon päättäväisen rujo rytmityö miellyttää. Sopivasti monipuolisen rytmipohjan päälle on loppubändillä: kitaristikolmikolla Samilla, Viljolla ja Jaakolla riittävästi tilaa asetella tarkasti säännöstelemänsä, unenomainen ja kulmikas melodisuus oikeisiin mittasuhteisiin.
A-puolen alkupään biisien väleissä kuultavat katkelmat erinäisistä suomenkielisistä dokumenttihaastatteluista luovat selkeät juonteet niitä seuraaviin kappaleisiin. Kappaleista edukseen erottautuvat hienona, vanhaa Mogwaita muistuttavana, tammikuisella Tuiran patosillalla puhaltavan merituulen lämpöisenä särövalssina keinuva ”The Most Beautiful Landscape” ja ysäri-thrashista maukkaasti groovaavat raaminsa lainaava ”Petroleum”. Lisäksi mainiosti naputtavat moukarit ”Truth Hurts” sekä ”There’s More”.
Albumin soundimaisema on tarkoitusperiinsä nähden asiallisen rupinen mutta silti hyvin eroteltu. Jos ”Notesilta” täytyy jokin petraustarve löytää, on se hieman demomaisen pahvilaatikkomaisena kauttaaltaan kumiseva bassorumpu. ”Notes” on kuitenkin kokonaisuutena tasaisen jämäkkä ja vivahteikas paketti, josta riittää meluisan ja maittavan hardcoren ja jälki-grungen ystävälle nautittavaa pidemmäksi aikaa.