”Luonto on todella isossa roolissa bändin pohjilla” – haastattelussa Suomen erämaista inspiraationsa ammentava The Mist from the Mountains

The Mist from the Mountains on suhteellisen uusi tulokas melodisen black metalin kentällä, mutta yhtye on nopeasti vakiinnuttanut asemansa kunnianhimoisilla ja tarinallisilla albumeillaan. Suomen erämaista inspiraationsa ammentava bändi yhdistää perinteisen black metalin elementtejä tunnistettavan suomalaisen melankolian ja mytologisten teemojen kanssa.

Seuraavassa bändin primus motor, Tuukka Ahonen, kertoo musiikin taustoista, kunnianhimoisesta albumitrilogiasta sekä visioistaan bändin tulevaisuudelle.

The Mist from the Mountains perustettiin vuonna 2020, ja se on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa melodisen black metalin kentällä. Mikä inspiroi yhtyeen perustamista, ja miten teemat kuten luonto, okkultismi ja mytologia vaikuttavat musiikkiin?

Se polte tällaisen bändin perustamisen suhteen kyti pitkään ennen bändin syntyä. On toki tullut oltua aiemminkin bändeissä, mutta juuri tämän homman visio on ollut pitkään takaraivossa. Ehkä se lähti kunnolla liikkeelle, kun tuli soitettua Karhumäen Tuomaksen Black Beastin kanssa niitten ensimmäinen keikka Nosturissa. Sen jälkeen taisin sanoa Tuomakselle, että nyt tämä bändi on vain pakko tehdä ja toteuttaa. Seuraavaksi oltiinkin Oulussa Kenan ja Tuomaksen kanssa festaroimassa, ja siitä se sitten lähti. Kena oli varmasti se puuttuva pala, joka pisti tämän homman kunnolla liikkeelle. Kun vedeltiin linjoja bändille, että mitä me halutaan tällä tekemisellä sanoa saati minkä asioiden takana oikeasti seistään, ja mistä sitä inspiraatiota itseensä löytää. Siinä se luonto on varsinkin minulle tärkeä osa. Lisäksi halutaan, että meidän tekemisessä on myös läsnä sellainen tunnistettava suomalainen tunne ja äänimaailma. Siitä saakin sitten lisää myrkkyä soppaan. Varsinkin tekstipuolella, kun kirjoitetaan lyriikkaa ja haetaan teemoja tekstille, nostaa mytologia ja okkultismi itseään aika useasti esiin. 

Yhtyeen nimi herättää mielikuvia mystiikasta ja erämaasta. Miten se heijastuu soundiin ja estetiikkaan?

No, kiitos kommentista. Kiva kuulla. Se oli nimen tarkoituskin, että se loisi mielikuvia. Tai että olisi muutakin kuin pelkkä sana. Samaan aikaan, kun bändiä on alkanut hahmotella tai että mistä yläpäätään yleensä ammentaa musiikkiin, tuli sitten nimikin. The Mist from the Mountains kajahtaa vieläkin omaan korvaan aika mahtipontisena. Tulee mietittyä hyvinkin tarkkaan, mitä halutaan sanoa bändin nimellä saati biisien nimillä. Ja sitä kautta heijastuu paljon tekemiseen nyt sekä tulevaisuudessa.

Monumentaalinen tulevaisuus

Esikoisalbumi ”Monumental – The Temple of Twilight” (2022) esitteli bändin kunnianhimoisella soundilla. Miten se loi perustan toiselle, ”Portal – The Gathering of Storms” -nimiselle albumille?

Ekalla levyllä oli vahva nyökkäys 90-luvun black metalille niin äänimaailmassa kuin myös kappaleiden sisällöissä. Mutta on siellä taustalla paljon muutakin…  Kun aloiteltiin tekemään ”Portalia”, oli jo silloin ideana tehdä asiat isommin ja laajemmin. Tuoda sellaista Suomi-kaihoa, jota kuulee vaikka iskelmämusiikissa. Tai jos halutaan luoda kaunista tunnelmaa, tekee sen niin, että isompikin ukko herkistyy. Samalla siellä pohjalla on kuitenkin se samainen nyökkäys siihen melodiseen black metaliin mutta huomattavasti moniulottuisemmin kuin ”Monumentalissa”. Se pätee rytmitykseen, biisien rakenteisiin ja varsinkin laulusovituksiin ja kuorojen kohdalla.

Toinen albumi on osa trilogiaa. Kertoisitko lisää konseptista ja siitä, mitä kuulijat voivat odottaa viimeiseltä osalta?

En halua paljastaa vielä ihan kaikkea. Mutta tosiaan… ”Portal” on toinen osa trilogiaa. Sekin oli itse asiassa selvää, kun alettiin tehdä ekaa levyä, että mennään kolmen albumin kokonaisuudella. Teemana ja elementtinä toimisi vesi. Kaikki ”Portalin” kappaleet on jollain määrin tarinoita, joissa vesi on se yhteinen tekijä. Tai sanotaanko, että levyn punainen lanka. Ekalla levyllä tuli ja maa olivat elementtejä, joiden ympärillä pyörittiin. Kadotus ja kuolema tulen ja ilman inspiroimana tulevat sitten päättämään trilogian tekemisen. Musiikillisesti pyritään menemään taas pykälä eteenpäin ilman mitään sen suurempia rajoitteita. Tehdään sellaista musiikkia, joka tulee syvältä itsestä genreistä tai rajoista välittämättä. Mutta kun teemana on kuolema ja kadotus niin… No, katsotaan sitten…

Musiikilliset vaikutteet ja lähestymistapa

Teitä on verrattu yhtyeisiin kuten Dimmu Borgir, Borknagar ja Moonsorrow. Miten tasapainottelette vaikutteiden välillä samalla, kun luotte jotain omaa ja ainutlaatuista?

Jaa… En tiedä… Ei musiikkia tule tehtyä sillä lailla, että se kuulostaa joltain tai varsinkaan niin, että tekisi musiikkia niin kuin jokin muu bändi. Toki noita edellä mainittuja orkestereita on tullut kuunneltua ja arvostan paljonkin niiden musiikkia. Mutta tässä tehdään vain omaa juttua. On selvää, että tulee yhdenmukaisuuksia, kun ne samat sointupohjat pyörii itse kullakin eri melodioiden siivittämänä… Valmiin kappaleen tekeminen levylle on pitkä prosessi. Ensin teet jonkin riffin pätkän ja lähdet siitä liikenteeseen. Matkalle mahtuu vielä paljon muuttujia ennen kuin itse kappale on valmis. Samalla, kun työstää musiikkia, kasvavat myös ne ideat. Kerros kerrokselta. Jotenkin tähänkin hakee aina sellaista tarinallista puolta. Siis että jo pelkkä musiikki omaisi siellä taustalla draaman kaaret. Siihen laulut ja muut kuorot päälle efekteineen ja miksauksineen. Ei siinä ainakaan tule Dimmu Borgireja mietittyä.

Kappaleet kuten “And So Flew the Death Crow” ja “Among the Black Waves” yhdistävät folkia, black metalia ja eeppistä tarinankerrontaa. Miten lähestytte näin monimuotoisten sävellysten rakentamista ja ylläpidätte albumin yhtenäisyyttä?

Siinä se homma onkin. Tarkoituksellisesti sotketaan musiikkiin eri vivahteita eri genreistä luomaan kappaleisiin kontrasteja. Ja jotta se olisi mielenkiintoinen, on tarinan kaltainen kerronta hyvä muoto ilmaista itseään. Esimerkiksi ”And So Flew the Death Crow” on tarina viestin tuojasta. Teksti on alun perin kirjoitettu kunnianosoituksena edesmenneelle ystävälle. Ja siitä sitten jalostettu lauluksi. ”The Seers of the Ages” on puolestaan hyvin henkilökohtainen tarina, jonka Henkka on kirjoittanut. Sanoituksiin tehdään nykyään paljon taustatyötä. Ideoita pompotellaan Henkan kanssa, ja sitten niitä käydään vielä senkin jälkeen pienellä porukalla läpi… Sama sitten kokonaisuuden kanssa. Aluksi on visio jostain kappaleesta. Se kasvaa ja muuttaa muotoaan. Lopuksi jokainen meistä antaa siihen lopullisen silauksensa levyä nauhoitettaessa, vaikka siitä olisi jo olemassa hyvinkin valmiit raamit. Henri on meistä se, joka osaa homman ja on toiminut tuottajan roolissa. Ja muutenkin tehnyt ihan poskettoman työn bändin kanssa.

Albuminne yhdistelevät puhtaita ja karheita lauluja, kerrostettuja kitaroita ja tunnelmallisia elementtejä. Millainen on sävellys- ja äänitystyönne prosessi, jotta saavutatte tuon moniulotteisuuden?

Ehkä jos mennään vielä syvemmälle tähän meidän tekemiseen… Niin ideariihet lähtevät hyvin pitkälti minun kynästä. Sitten ollaan istuttu Henkan kanssa työpöydän ääreen ja lähdetty lyömään biisin raakiletta nippuun. Henkka on uskomaton, että miten hän ottaa koppia minun pohjista ja lähtee värittämään niitä sitten eteenpäin. ”Among the Black Waves” taisi olla kappale, joka löysi uomansa aika lailla heti ekasta demosta. Kun taas ”In Longing Times” tuli vastaavasti tehtyä ainakin kolme kertaa ennen kuin se oli valmis edes demona. Henkka on tehnyt kaikki laulusovitukset kuoroista lähtien. Tietysti siinäkin tulkitsija tuo mukanaan oman osuutensa, ja hommat elävät sen mukaisesti. Mutta tyylinä on ollut, että ensin kaikista biiseistä tehdään demot minun ja Henkan toimesta. Porukka opettelee ne, ja sitten nauhoitetaan levy. Tällä tyylillä on tullut touhuttua pari levyä. Seuraavalla jo pelkästään pohjia työstetään treeniksellä soittajien kesken ennen kuin edes demotetaan yhtään mitään. Nyt seuraavaksi halutaan kokeilla vähän uutta tyyliä meidän toiminnassa. On ihan kiva nähdä, miten tiukka paketti tulee kasaan, kun työskennellään yhdessä samalla tavalla kuin tuli tehtyä aikaa ennen internetiä. Vai tullaanko hulluiksi. Jännä nähdä. Henkka joka tapauksessa tuottaa myös kolmannen osan trilogiasta.

Luonto vahvassa roolissa

Luonnolla on merkittävä rooli musiikissanne. Miten Suomen maisemat inspiroivat teidän luovaa näkemystänne?

Se inspiroi — vahvasti. ”Monumentalin” kirjoitusprosessin aikana minä asuin Kilpisjärvellä. Se näkyy ja kuuluu kaikessa, mitä sillä levyllä on. Se ympäristö kaikkine vuorineen, laajat erämaat ympärillä. Se kulttuuri elämäntyyleineen kantaa vieläkin minussa. ”Portal” syntyi tematiikaltaan puolestaan silloin, kun asuin Hailuodossa meren saartamalla saarella. Joten joo… Luonto on todella isossa roolissa The Mist from the Mountainsin pohjilla. Se on hyvä paikka. Menkää metsään.

Viime vuonna julkaistun “Portal – The Gathering of Storms” -albumin jälkeen, mitä seuraavaksi The Mist from the Mountainsilta? Onko suunnitteilla live-esiintymisiä tai yhteistyöprojekteja?

Me ollaan pistetty bändi aika hyvään nosteeseen omassa tekemisessä kuluneen vuoden aikana. Toki meitä on tässä veneessä seitsemän ihmistä omine kiireineen arkisen myllerryksen tiimoilta. Mutta tammikuun 9. Semifinal/ Helsinki on paikka, jossa voi tulla todistamaan bändi livenä. Mukava päästä pitkästä aikaa lauteille, ja toivottavasti keikkoja alkaa tulla jatkossa enemmänkin. Counting Hours -niminen death/doom-yhtye on siellä myös! Kaikkia projekteja pyörii tietysti aina mielessä tai tulee vastaan. Katsotaan… Mutta myös uutta musiikkia on tarkoitus säveltää. 

Minkälaisen perinnön toivotte jättävänne melodisen black metalin kentälle? Miten näette yhtyeen kehittyvän tulevina vuosina?

Toivon, että ne ihmiset, jotka kuuntelevat meidän musiikkia, olisivat avoimia ja kiireettömiä sisällön suhteen. Jos kuuntelet meitä nykymeiningin mukaisesti vain klipin sieltä ja toisen täältä, et tule tajuamaan mistään mitään. Perintö… onpa paha kysymys… Toivottavasti meidät muistettaisiin hyvästä musiikista, jota on tehty sydämellä rajoista välittämättä. Ja itse ihmisenä. Mutta ennen kuin kuollaan ja kadotaan halutaan tehdä uutta musiikkia, joka ei polje paikoillaan, soittaa mahdollisimman paljon yleisölle sekä nauttia tästä puuhasta. 

Suomen black metal -skene on tunnettu ympäri maailman. Miten näette roolinne siinä, ja mikä mielestänne tekee siitä ainutlaatuisen verrattuna muihin alueisiin?

En tiedä, mikä meidän rooli on. Ollaan kuitenkin suhteellisen uusi bändi, joka nyt ei tee niin ihmeellisiä sirkustemppuja päästäkseen esille. Hyviä bändejä on nykyään niin helvetisti. Ihmiset tuntuvat muutenkin kuluttavan musiikkia kuin kertakäyttökuppia. Toki meidät on huomattu maailmalla jo nyt ihan kivasti, toivottavasti se on vasta alkua kaikelle mitä tuleva tuo. Ja onhan Suomi tuolla kauempana suhteellisen kiinnostava maa ilmiöineen. Toivottavasti porukka löytää myös meidän musiikin ja sitä kautta päästään tuomaan tätä saatanan suomi-iskelmää enemmänkin esiin.

Mitä neuvoja antaisitte aloitteleville bändeille, jotka pyrkivät löytämään paikkansa näin kilpailullisessa genressä?

Aina voi luovuttaa. Tai sitten vain menet ja teet. 

Alkuperäinen teksti ja haastattelu: Kim Strömsholm