Luopiot – Minut Tuomittiin Kuolemaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.10.2011

Luopiot on vuodesta 2002 kansanmusiikin rajaseutuja tutkinut noisefolk-duo. Akustisesta rähjärokista kumpuaa omaehtoisuus, into ja hulluus. Pelkistetyn ja likaisen soinnin takaa sykkii syvää alkuvoimaa. Tilanne otetaan haltuun luovasti ja tarpeiden mukaan sointimaailmaa laajennetaan kanteleella ja kolisevilla lyömäsoittimilla. Näin itsensä esittelee alun perin Halsualla perustettu sekasortoduo.

Kolmen värssyn mittaisen levyn avausbiisin kuuntelun jälkeen harkitsin todella kauan, kuuntelenko levyn loppuun asti.  Laulu on todella ärsyttävä, enkä saa millään sisällytettyä itseäni siihen tunnelmaan (jos sellaista on), mitä biiseistä on yritetty antaa ulospäin.

Yhtye on perustettu kuitenkin jo vuonna 2002, joten olisi voinut kuvitella ulosannin olevan hieman tasokkaampaa. Bändi on ehkä saavuttanut haluamansa, mutta en vain ehkä tajua, mitä se jokin on. Jospa hieman uutta suuntaa hakemaan –  tai vaihtoehtoisesti muuta tekemistä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

3/10

Kappalelista:

01. Minut Tuomittiin Kuolemaan
02. Eräs Samanlainen Tarina
03. Tähtien Syöksy

http://www.myspace.com/luopiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Joni Vähämäki

Luetuimmat

Uusimmat