Lutakon Lipan viikonlopun keikoilla nähdään vielä mm. Von Hertzen Brothers, Huora ja Vesta

Kirjoittanut Niko Kuusela - 19.8.2021
Von Hertzen Brothers Allas Sea Poolilla

Viime vuoden elokuussa ja tämän vuoden kesäkuussa järjestetty Lutakon Lippa tulee kolmannen kerran! Tanssisali Lutakon pihan konserttitarjonnan käynnisti tällä kertaa Maustetytöt keskiviikkona 18. elokuuta. Seuraavana iltana Von Hertzen Brothers tarjoilee perinteisen ”Magnusdagen”-erikoiskeikkansa ensi kertaa Jyväskylässä. Perjantaina 20.8. meno on pykälää raskaampaa, kun Huora viihdyttää juhlavieraita. Lippa-kesän päättävät Vesta ja Arppa yhteiskonsertilla sunnuntaina 22.8.

Lutakon Lippa osuu Jyväskylän Pride -viikolle ja Lippa muuntuukin Pride-bileiksi lauantaina 21.8., jolloin DJ Arttu Seppäsen luotsaama Jytää ja iskelmää -klubi tanssittaa kaikkea kansaa suomidiskon sävelin. Illan livevieraana nähdään Aavikko, joten tanssit eivät katkea bändin aikanakaan, päinvastoin! Lauantain sisäänpääsy on ilmainen, mutta portilla voi halutessaan lahjoittaa valitsemansa summan Jyväskylän Setalle pride-viikon kulujen kattamiseen.

Liput muille Lutakon Lipan keikoille ovat myynnissä Lippupisteessä sekä Lutakon verkkosivuilla osoitteessa www.jelmu.net. Lutakon Lipan terassille on 18 vuoden ikäraja, mutta osalle keikoista on järjestetty lavan sivuun alue myös alaikäisille musiikinystäville. Lutakon Lipan keikat toteutetaan rajoitetulla kapasiteetilla voimassaolevat määräykset mm. turvaväleihin ja hygieniaan liittyen huomioiden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LUTAKON LIPPA 2021 vol. 2

Ke 18.8. MAUSTETYTÖT 25e/24e (22e) S/K-18
To 19.8. VON HERTZEN BROTHERS – Magnusdagen 20 vuotta 22e/20e (25e) K-18
Pe 20.8. HUORA 18e/16e (20e) K-18
La 21.8. Jytää ja iskelmää x Jyväskylä Pride: AAVIKKO (live) + ARTTU SEPPÄNEN (dj) Ilmainen! K-18
Su 22.8. VESTA ja ARPPA 22e/20e (25e) S/K-18

Halvempi hinta Jelmun jäsenille. Suluissa ovihinta.
Ennakkoliput: www.jelmu.net ja www.lippu.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat