Luukas Ojalta uusi single ”O ou” – laulajat Iita ja Jessica muistelevat kämppisaikojaan Joensuussa!
Luukas Oja -yhtye julkaisi tänään uuden ”O ou” -singlen. Kappale on bändin ensi vuonna ilmestyvän neljännen albumin toinen ennakkomaistiainen.
Yksi tulevan albumin teemoista on ystävyys, jota tämäkin biisi käsittelee. Bändin laulajat Iita Ylönen ja Jessica Kräkin elivät vuosia kämppiksinä ja niihin aikoihin palataan nyt tällä kappaleella.
”O ou” -kappaleen tarina elää jossain kymmenen vuoden takaisessa. Se on ikkuna aikaan, jossa tavallaan millään ei ollut väliä, mutta samaan aikaan muiden ajatukset painoi enemmän kuin koskaan muulloin. Aikaan, jossa sisko istui olohuoneessa observoimassa kahden maalta kaupunkiin muuttaneen nuoren aivoituksia (minä ja Iita siis) ja käsikirjoitti niistä elokuvaa. Valitettavasti siitä tarinasta ei tullut julkaisukelpoista, mutta tekstin pohjalta syntyi vuosia myöhemmin biisi: ”O ou”, Jessica Kräkin kertoo.
Tulevat keikat:
30.10. Helsinki, Juttutupa, Iita ja Jessica duo
26.12. Tahko, Hophaus
27.2. G Livelab, Tampere
14.3. Korjaamo, Kulmasali, Helsinki
27.3. Torvi, Lahti
28.3. Osmos Cosmos Bar, Imatra
15.4. Louhisali, Espoo