Luutarhatontut etsii omaa onnea – uusi levykokonaisuus julki kesäkiertueen kynnyksellä
Suomenkielistä punk rockia metallisella mausteella soittava Luutarhatontut niputtaa viimeaikaisen tuotantonsa samoihin kansiin suoratoistopalveluissa.
”Oman onnen seppä” -niminen levykokonaisuus sisältää julkaistujen singlejen lisäksi uusia kappaleita ja on nyt kuunneltavissa Spotifyssa, YouTubessa ja muissa suoratoistopalveluissa. Albumin nimikkoraidalle ”Oman onnen seppä” on tehty myös lyriikkavideo. Bändi kertoo nimikkokappaleesta:
”Modernin äänimaailman kautta pauhaava mutta perinteitä ymmärtävä suomipunksävellys, jossa helistimeksi kehtoon tarjotaan kaljapulloa. Vahvasti yhteiskunnallista kantaa ottava ’Oman onnen seppä’ sylkee myrkkyä ajatukselle siitä, että pohjalta pois pääsyyn riittävät onnen avaimet ovat aina vain asenteesta kiinni.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy
”Oman onnen seppä” sisältää Luutarhatonttujen julkaisuja kuten kappaleet ”Vihalaulu” ja ”Hei, me leikataan!” noin viimeisen vuoden ajalta. ”Hei, me leikataan!” -kappaleesta bändi teki myös musiikkivideon. Laulaja Sanna kertoo:
”Vaikka kappaleita on julkaistu erikseen, muodostavat ne hyvän kokonaisuuden ja kuvastavat täydellisesti Luutarhatonttuja: punkin paahto flirttailee metallisten elementtien kanssa, ja biisien tarinat ruotivat yhteiskuntaa välillä vakavasti ja välillä ei-niin-vakavasti.”
Luutarhatontut jatkavat keikkalavojen kiertämistä kesällä eri puolilla maata Oman onnen kesä -kiertueella.
Oman onnen kesä 2025:
17.5. KVHK Punkfest, Helsinki
6.6. Playhouse Bar, Helsinki
7.6. Lempo not that Open Air, Koria
5.7. yksityistilaisuus, Kotka
12.7. Annis Punk Fest, Pori
9.8. Patruuna Fest, Imatra
Kokoonpano:
Sanna Vaasheimo – laulu
Joonas “Honkste” Honkimaa – kitara
Joonas “Jones” Lantta – rummut & taustalaulu
Tuomo Kuivalainen – basso & taustalaulu
Bändiin pääset tutustumaan lisää somessa: Instagram, Tiktok, Facebook.
Tuoreen albumin löydät tästä: