Jos se ei vielä ollut selvää, niin rock elää ja voi hyvin. Genren parissa operoi edelleen iso määrä muusikoita, joille sähkökitara ei ole pelkkä soitin vaan elinehto, ja joilla bluesin katkuiset riffit virtaavat suonissa mahdollisten muiden substanssien sijaan (tai lisäksi).

Vuonna 2008 perustettu Luxury Toys on operoinnut funkahtavan, blues-henkisen ja paikoitellen psykedeelisenkin rockin parissa jo hyvän tovin. Kuljetut mailit kuuluvat erityisesti tiukassa soitossa, kuin myös perinnetietoisissa ja särmäkkäissä sävellyksissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Fed Up” on funkahtavalla kitarakomppauksella ja tanakalla bassolla eteenpäin rullaava avauskappale, josta löytyy paikoitellen hieman Jimi Hendrixia kuin myös esimerkiksi 13th Floor Elevatorsia ja omalla tavallaan myös 70-luvun David Bowieta sekä T.Rexia. Hieman Bolanin ja Dylanin kaltaiset vokaalit istuvat sekoitukseen sulavasti sointivärinsä notkeuden ansiosta. Lehmänkello on hieno lisäys komppipuolelle ja kappaleessa kuultavat torvet sekoittuvat kokonaisuuteen hyvällä maulla luoden tekstuuria, kuin myös tarvittavan annoksen lisäystä kertosäkeeseen.

Bowien ja Marc Bolanin hengessä etenee myös toisena kuultava, hieman kevyemmin kulkeva ”View”. Komppisektio toimii saumattomasti yhteen akustisten kitaroiden lakaistessa taka-alalla samalla, kun letkeät kitarasoinnut vaihtuvat basson soittavan rennon lippukompin ympärillä luoden sekä jännitettä että vapautuneisuutta hetkeksi paikalleen jäävän bassonuotin kanssa. Kertosäkeessä voi Bowien lisäksi kuulla myös ripauksen Elton Johnia sekä The Facesia.

Nelosraita ”Five Missing” on yksi albumin kohokohdista. Vokaaleissa kuin tuotannossakin on kuultavissa aimo annos Bob Dylania autenttisen kuuloisella tulkinnalla. Välillä luulisi kuuntelevansa jotakin Dylanin 70-luvun kadonnutta raitaa mestarin äänityssessioista. Kappaleessa ”Glorious Game” kuullaan vierailijana Jann Wildea, joka hoitaa tonttinsa ammattitaidolla ja tyyliin sopivalla tavalla, mutta kappale itse on suhteellisen suoraviivainen ja yllätyksetön. Kertosäkeestä voi toisaalta kuulla myös hieman Kingston Wallia, mikä on aina plussaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bluesia ja rockia tihkuvat raidat ”Real Name” sekä ”If I Was Yours” ovat juuri niin meneviä, kuin voisi kuvitella. Jälkimmäisestä löytyy todella maukasta kitarasooloilua, jota basso tukee melodisine filleineen hyvällä maulla. Kenties vielä villimpää heittäytymistä ja vaikkapa pitkää, kappaleen lopettavaa kitarasooloa olisi tässä vaiheessa levyä toivonut.

Toiseksi viimeinen kappale ”Clear Sight, No Daylight” sisältää kellomaisen kuulasta komppausta korkealta soitetun pianon toimesta, joka tuo mukavan annokseen lisätekstuuria mahtipontisen kuuloiseen pääriffiin ja veikeään grooveen. Kappaleessa on aistittavissa hieman Woodstockin katkua ja paikoitellen progeiluakin. Kitarasoolo on jälleen hyvä lisä jalan alle käyvän kompin päälle, mutta jostain syystä lickit eivät oikein tuoneet sitä tarvittua sähköä ja euforiaa, jota latautunut groove tuntui kaipaavan.

Päätöskappale ”Grasp” vie kuulijan afrohenkiseen tunnelmaan, jossa acapella-kuoro kasvaa yhdestä äänestä ekstaattiseen polyfoniaansa. Pian bändi tulee mukaan soittaen Kingston Wallin psykedeelisellä intensiteetillä ja synkemmillä soinnuilla. Dynamiikka kehittyy toimivasti vaihtaen välillä rauhallisempaan menoon ja jälleen purskahduksen kautta psykedeeliseen väliosaan. Hieman harhaillaan, mutta taas löytyy lisää kierroksia torvien ja ostinatoksi pelkistyvän laulufraasin turvin. Trumpettisoolo tuo rustiikilla purppurallaan lisää väriä, jota seuraa psykedeelisempi versio afrokuorosta, ilmeisesti väärinpäin soitettuna. Päätöskappale on oikeaoppisen eeppinen ja polveileva, eli juuri sellainen, kuin klassisen albumiformaatin päättävän kappaleen tuleekin olla.

”Grasp” on perinnetietoinen levy, jonka tekijät ovat hyvin perillä 60- ja 70-luvun rockin mestareista. Vokaalit ovat läpi levyn erinomaiset ja notkeat monenlaiseen tulkintaan. Kitarasta louhitaan irti parhaimmillaan erittäin rouheaa soittoa, mutta soolopuoli ei välttämättä anna ihan niin paljoa. Kompit ja riffit ovat kuitenkin hallussa. Sovitukset ja sävellykset pysyvät kasassa hyvin, ja nykyrockin synti liiallisesta junnauksesta tai yhteen sopimattomista kappalerakenteista on vältetty ansioituneesti. Luxury Toys kuulostaa virkistävältä lisäykseltä kotimaiselle rock-kentälle ja täyttää varmasti hyvin aukon niiden sydämessä, jotka kaipaavat rockiltaan sitä samaa sävyä, mitä kuultiin vanhoina hyvinä aikoina.

7½/10

Kappalelista:

1. Fed Up
2. View
3. Real Name
4. Five Missing
5. Glorious Game
6. If I Was Yours
7. Sometimes
8. Familiar Surprise
9. Clear Sight, No Daylight
10. Grasp

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy