Maailman ääristä aina sabotaasiin saakka – arviossa Uniklubin ”8”

Uniklubi ampaisi kerrasta suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2004, kun bändi julkaisi debyyttialbuminsa ”Rakkautta ja piikkilankaa”. Tulo Suomen rock-kentälle oli varsin komea, sillä pitkäsoitto myi platinaa, ja yhtye sai Emma-patsaan kategoriassa paras rock-tulokas. Nyt jo reippaasti täysi-ikäisyyden rajapyykin ylittänyt orkesteri julkaisee 3. päivä maaliskuuta seuraavan albuminsa, joka järjestyslukunsa mukaisesti kantaa ytimekkäästi nimeä ”8”.

Kiinnostuin bändistä sen ensimmäisen levyn myötä, joka oli aikoinaan myös omassa soittimessani kovassa pyörityksessä. Vuosien saatossa suurin mielenkiinto Uniklubia kohtaan kuitenkin laantui, mutta seurailin silti silloin tällöin, mitä yhtyeelle kuuluu, ja minkälaista musiikkia milloinkin julkaistaan. Muutamasta viimeisimmästä pitkäsoitosta en jaksanut kiinnostua sen kummemmin, joten on pakko myöntää, että odotukset ”8”-levyä kohtaan eivät olleet kovin korkealla.

Laimea kiinnostukseni johtui tähän saakka tarjoilluista singleistä ”Hetken olen vapaa”, ”Jos tähän jään”, ”Hehkuvia kipinöitä” ja ”Sammumaton”. Kappaleet eivät herättäneet mielenkiintoani sen kummemmin, vaan biisit vaikuttivat hyvin samankaltaisilta. Väkisinkin heräsi ajatus, onko koko levy samanlainen, vai olisikohan siellä luvassa jotakin muutakin?

”Maailman ääriin” käynnistyy mukavan kuuloisella vihellyksellä, ja lyriikat ovat erittäin kauniit. Levyn aloitus on todella lupaava, ja jatkoa jää odottamaan mielenkiinnolla. Pikkuhiljaa myös singlebiiseistä alkaa löytyä eroavaisuuksia, ja ”Hehkuvia kipinöitä” vain paranee jokaisella kuuntelukerralla.

Yllätyin todella positiivisesti, kun ”Hiipivä hulluus” lähti käyntiin. Biisissä on kaikkea sitä, mitä kunnon meininkiin tarvitaan: menevä tempo, hyvä sävellys ja mielenkiintoiset lyriikat. Tykästyin kappaleeseen ensikuulemalta sen verran kovasti, että se tuli kuunneltua useamman kerran putkeen. Mieleeni tuli ajatus, että se on jollain tavalla luonnollinen jatkumo edellisen albumin ”Bailaten koko elämä” -raidalle. Jos albumilta irrotetaan vielä lisää singlejä, toivon ehdottomasti ”Hiipivän hulluuden” olevan seuraava valinta.

Levyn päätösraitana on toinen kunnon rock-biisi eli ”Sabotaasi”. Raita kulkee eteenpäin sen verran rullaavasti, että on helppo kuvitella siitä seuraava livekeikkojen kestosuosikki. Mukana on hieno kitarasoolo, ja kertosäe on kuin luotu yleisön huudatukseen. Kappale toimii samalla myös koko albumin outrona päättyen kaappikellon lyönteihin.

”8” oli minulle erittäin positiivinen yllätys, ja vastoin pelkoani olin levyyn oikein tyytyväinen. Jäin kuitenkin kieltämättä toivomaan, että albumi olisi sisältänyt hieman enemmän saman kaltaista menevämpää materiaalia kuin ”Hiipivä hulluus” ja ”Sabotaasi” ovat. Nyt julkaistuilla singleillä on suuri vaara hukkua etenkin radiosoitossa harmaaseen massaan, joka ei suuremmin erotu muusta tarjonnasta. Toki sekä bändi että fanit ovat aikuistuneet vuosien varrella, mutta olisi hienoa kuulla enemmän myös menevämpää Uniklubia. Aikuistuminen kuuluu itse asiassa myös useissa albumin lyriikoissa, joissa sivutaan niin masennusta kuin avioeroa ja kaivataan suhteen toista osapuolta.

”8” sisältää jokaisella raidalla useita eri tasoja, eikä kaikkia pysty edes ensimmäisellä eikä välttämättä vielä toisellakaan kuuntelukerralla huomaamaan. Levyn biisit on tehty yhteistyössä koko bändin kesken, mikä kuuluu mukavasti lopputuloksessa. Olen aina pitänyt Jussi Selon äänestä, joka soi vaivattomasti ja on miellyttävää kuunneltavaa. Erityismaininta täytyy antaa myös Joa Korhosen maalaamalle albumin kansikuvalle, joka toimii itsessään pienimuotoisena taideteoksena.

Biisilista:

1. Maailman ääriin
2. Hehkuvia kipinöitä
3. Tartu sisko kiinni
4. Jos tähän jään
5. Sammuttamaton
6. Hiipivä hulluus
7. Hetken olen vapaa
8. Helios
9. Hiljaa
10. Sabotaasi