”Maailman painoakin raskaampi” – klassikkoarvostelussa 30-vuotias Crowbar-debyytti ”Obedience Thru Suffering”

Yhdysvaltalaisten New Orleansin sludge-kuninkaiden Crowbarin debyyttialbumi ”Obedience Thru Suffering” täyttää 26.9.2020 kolmekymmentä vuotta. Jo yhtyeen esiasteen ajoilta, Slugsin kokoonpanosta mukana albumin äänittäneessä kokoonpanossa olivat laulaja-kitaristi Kirk Windstein, järkälemäinen basisti Todd Strange ja kitaristi Kevin Noonan. Rumpaliksi yhtyeeseen liittyi 1989 sittemmin. Mm. Black Label Societyn rumpalina tunnetuksi tullut Craig Nunenmacher.

Alunperin ”Obedience Thru Suffering” julkaistiin ainoastaan Yhdysvalloissa Grindcore International -pienlevy-yhtiön kautta. Crowbarin 1990-luvun myötä alati kasvaneen menestyksen ja maineen myötä yhtyeen kanssa kansainvälisen levytyssopimuksen yhtyeen eponyymin kakkosalbumin (1993) myötä tehnyt Bullet Proof Records julkaisi yhtyeen debyytin ensi kertaa mm. Euroopassa ja Japanissa. Albumin tyylillinen suunta oli sekoitus brutaalia, kolkkoa ja osin kulmikastakin doom metalin ja syvän etelän rämesoilta ryömivän sludgecoren ja hardcoren rajusti purkautuvaa yhteensulaumaa.

Kymmenestä kappaleesta osa erottuu edukseen mallikkaastikin. Muhkeasti doomahtava avausraita ”Waiting In Silence”, tuomiopäivän blues ”I Despise”, tyly videobiisi ”Subversion”, vanttera thrash-pala ”Feeding Fear, rytmisesti epätavanomaisempi ”4 Walls” ja myöhempien Crowbar-albumien voimalla jyräävä ”My Agony” osoittivat, että yhtyeellä oli jo alusta asti aivan oma, ultraraskas mutta silti ketterästi groovaava metallisoundi.

Tonnien painoinen, ilkeästi mateleva ja murskaavaa muskelimetallisoundi oli ajassaan jotain ennenkuulumattoman raskasta kolme vuosikymmentä sitten. Toki aiemminkin elementtejä ko. musikista oli ollut havaittavissa useallakin suunnalla underground metallin ja hardcoren kentällä. Crowbarin sekoittama yhdistelmä niistä oli kuitenkin tuolloin uniikin äärimmäistä kuultavaa. Albumin mielenmaisemaa maalaavat Windsteinin lohduttomat sanoitukset, jotka eivät maailmaa eikä ihmispäätä silitelleet. Aihepiireinä masennus, menetys, epätoivo, petturuus, ihmismielen pimeät puolet ja elämän ylenpalttinen turhuus lyövät inhorealistisuudessaan kättä. Myös Windsteinin aggressiivisesti puskevassa laulusoundissa koko tuo paketti kiteytyy voimalliseen, joskin albumin aikoihin vielä varsin hiomattomaan vokaalitulkintaan, jonka soundista saattoi johtaa assosiaatiota mm. Cro-Magsin John Josephiin tai W.A.S.P.:in Blackie Lawlessin melodisuuteen.

Yhtyeen musiikillisina esikuvina toimivat mm. Celtic Frost, Trouble, Type O Negativen kautta tunnetuksi tulleen Peter Steelen varhainen hardcore-bändi Carnivore sekä Seattlen vaihtoehtorunttaajat, Melvins. Crowbarin massiivisen ruhjovan soundin takaa saattoi kuitenkin orastavasti kuulla myös varsin yllättäen mahtipontisen, surumielisen melodisuuden, jopa vanhakantaisen tanssimusiikin tunteellisen polttavuuden, mistä jälkimmäisen vaikutus kiteytyi parhaimmilleen debyyttialbumia seuranneiden levyjen ”Crowbar” (1992), ”Time Heals Nothing” (1994) ja ”Broken Glass” (1996) soundeissa.

Mitch Naaran taiteeilemassa albumin kansikuvassa kreikan mytologian jumalhahmoa muistuttava, parroittunut, alaston, vanha mies luhistuu jalustallaan kannatteleman, valtavan rautapallon painon alle. Tarkkasilmäisimmät saattavat hoksata kansitaiteen osuvan irvailun Van Halenin vuonna 1987 ilmestyneen ”5150” -albumin kornille kannelle, jossa jättimäistä, kiiltävää metallikuulaa polviasennossa kannattelee öljytty kehonrakentaja.

Crowbarin pitkää, vaikuttavaa ja menestyksekästä uraa metallin undergroundissa taaksepäin tarkastellen voi todeta, että ”Obedience Thru Suffering” edusti Windsteinin suorastaan nerokkaaksi osoittautuneen riffitehtailun ja sävellystyön prototyyppiä ja alkupistettä. Täysin kukkaansa yhtyeen keulahahmon taidot eivät kyseisen albumin sävellystyön osalta kuitenkaan vielä olleet puhjenneet. Jyräävän äänivallin varassa operoivat kappaleiden teemat alkavat toisintaa itseään liiankin kanssa. On myös todettava, että kokonaisuutena ”Obedience Thru Suffering” on kriittisesti tarkasteltuna musiikillisilta ominaisuuksiltaan turhankin yhdestä puusta veistetyn kuuloinen kokonaisuus. Albumin vaikuttavuutta vesittää myös lievästi ylikaiutettu, turhankin 1980-lukulaisen pehmeä äänimaisema.

Vaikka Crowbar-debyyttialbumi ei vielä kirvoittanut yhtyeelle suurmenestystä, asetti se silti yhtyeen lähtemättömästi metallimusiikin ja hardcoren maailmankartalle. Samalla se oli osaltaan eräänä aikansa äärimmäisimmistä metallilevyistä raivaamassa tieltä matalavireiselle, modernille groove- ja asennemetalille. Kyseisen seikan todeksi ovat sittemmin osoittaneet Windsteinin metallin maaperään lähtemättömästi jättämänsä musiikilliset jäljet; 11 suurimmaksi osaksi säveltämäänsä Crowbar-pitkäsoittoa ja sooloalbumi, joiden lisäksi useat laatualbumit sivuprojekteilleen Down ja Kingdom Of Sorrow.