Maailman parhaalta nuorelta kitaristilta Juho Ranta-Maunukselta soolo-EP: Etsii laulajaa yhtyeeseensä

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.1.2023

Arvostetussa Guitar World -lehdessä ”Young guitarist of the year” -kilpailun vuonna 2020 voittanut Juho Ranta-Maunus on aloittanut vuoden julkaisemalla ensimmäisen soolo EP:nsä ”Stormchaser”. Vuosi 2022 oli seinäjokiselle 16-vuotiaalle metallikitaristille tuottelias, sillä soolotuotannon rinnalla Ranta-Maunus on luotsannut niinikään progressiivista metallia soittavaa Code Eternal -yhtyettä. Nelihenkisen Code Eternalin ”Sixth Wave” -EP ilmestyi lokakuussa.

Musiikin tekemisen lisäksi Juho Ranta-Maunus on solminut edustussopimuksen kitaravalmistaja Ibanezin kanssa. Suomalaiskitaristi on kovassa seurassa, sillä samaan kitaramerkkiin luottavat muun muassa maailman parhaiksi kitaristeiksi kutsutut Steve Vai ja Joe Satriani.

Juho Ranta-Maunus on julkaissut säännöllisesti soittovideoita YouTube-kanavallaan, jossa ne ovat keränneet yhteensä yli 800 000 katselua. Myös tuoreelta EP:ltä on julkaistu soittovideo kappaleesta ”Stormchaser”. Syyslomallaan nuori kitaristi matkusti Englannin Bathiin kuvaamaan Guitar Worldille videon kappaleesta ”Cliffhanger”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ranta-Maunuksen materiaalia voi luonnehtia mahtipontiseksi metalliseksi progeksi, jonka punaisena lankana hehkuvat kypsät sävellykset. Toistaiseksi sekä Juho Ranta-Maunus että Code Eternal -yhtye esittävät instrumentaalimusiikkia, mutta jälkimmäinen etsii parhaillaan tyyliin sopivaa laulajaa.