Kotimainen ’82-hardcorea mukaileva viimeisin aalto osoittaa jälleen merkkejä verevyydestä. Vuosikymmenen sisään Suomen epäviralliseksi punk rockin pääkaupungiksi vaivihkaa nousseen Kouvolan yksi ilmaisunsa ytimekkäimpään asuun kurovista akteista on Maailmanloppu. Yhtyeen toinen albumi ”Tuhon koodi” on paluu kiivaamman ja suoraviivaisemman hard coren toimittamiseen. Albumin kappaleiden tempot nakuttavat pääosin vauhdikkaissa, D-beat -painotteisissa nopeuksissa. Tästä huolimatta biisit sisältävät silti vivahteikkaan dynaamisesti groovaavaa, paikoin jopa aavistuksen proto thrash metallista sahaamista. Laulaja Jassen kontekstissaan oikein hyvin toimiva laulusoundi artikulaatioineen muistuttaa jonkinlaista 1979-aikaisen Pelle Miljoonan ja Kuudes Silmä -yhtyeen Jere Lehmuksen soundien yhteensulaumaa.

Pääosin kitaristi Aleksin kynästä peräisin olevien tekstien teemoina albumilla toimivat  mm. modernin elämän onttouden (”Varastettu Elämä”) ja kollektiivisen pelkuruuden kuvaukset (”Laumasielut”). Globalisaation sivuoireita ruotivan nimikkobiisin riffittely liippaa varsin läheltä Discharge-klassikko ”Protest And Surviven” keskitempoisesti runnovaa poljentoa. Albumin rullaavimpia ja edukseen erottuvimpia biisejä ovat ehdottomasti ”Sairas Valtakunta” ja ”Sivustakatsoja”, joissa Maailmanloppu hidastaa temponsa kiivaasti paahtavasta D-beatista tylysti rokkaavaksi. Lisäksi näistä etenkin jälkimmäisen tekstitys vastuusta ja viattoman verestä kätensä pesevän ’tolkun ihmisen’, kasvottoman vääryyksien hyväksyjän moraaliseen rappioon pureutuva kuvaus on mitä mainioin. Lisäksi vahvalla ’82-otteella takova ”Ajan Henki” nousee tekstinsä puolesta albumilta inhorealismissaan huippuunsa, vajoamatta silti konventionaalisten tusina-hardcore sanoituksien tavoin kömpelöön ja puuduttavaan lohduttomuuteen tai saarnaavaan kyynisyyteen. Kappale toimii erinomaisena kuvauksena länsimaisen oikeistovetoisen politiikanteon periaatteista ja rakentavana ohjenuorana taistelussa sitä vastaan. Yhtyeen kahden viimeisimmän splittiseiskan tyyliin synkistelevä ”Yksin” vaatii puolestaan enemmän kuuntelukertoja auetakseen. Biisi on introvertimpi post punk -pala, joka osoittautuu ehkä turhankin geneeriseksi tyylilajin raja-aitoja kunnioittavaksi ahdistuneisuuden ja eristyneisyyden kuvaukseksi. ”Välitila” ja ”Tuntematon tie” on hienosti ruoskiva albumin päättävä, albumin muuta linjaa kryptisempää sisältöä päin näköä tuuttaava biisikaksikko.

”Tuhon koodin” sanoitukset ovat genretyypillisesti asianmukaisen ajankohtaisia, suoraan kantaa ottavia ja pääosin biisien brutaalisuutta asiallisesti kannattelevia. Pientä miinusta tosin tulee joidenkin liiaksi kryptisyyden syövereissä piehtaroivien tekstien takia. Näistä esimerkkeinä ”Huominen” ja yhtyeen oman biisimateriaalin rinnalla vaisuksi vedoksi jäävä Anti Cimex -käännöscover ”Tuskanhuutoja”.  Maailmanloppu ei yritäkään tehdä HC:staan tarkoitushakuisesti suttuisan kuuloista, vaan se soittaa yhteen tiukasti ja selkeästi. Albumin hyvin erotellusta, korvaa miellyttävästä ja pehmeän likaisesta soundimaisemasta on vastannut Speedtrap-, Hard Action– ja Kohti Tuhoa -ympyröistä tuttu Ville Valavuo. Miksauksen kruunaa Yhdysvalloissa Audiosiege -studiolla tehty tymäkkä masterointi. Maailmanlopun kakkosalbumin meiningissä ei stereotyyppiselle, tyhjäpäiselle kiljun kanssa läträämisen ylistämiselle tai muulle hardcore punkin lieveilmiöiden kierrättämiselle ole sijaa. Yhtye osoittaa uusimman albuminsa perusteella olevansa tällä hetkellä fokuksensa puolesta yksi genrensä luomisvoimaisimpia, ytimekkäimpiä ja soitannollisesti tikeimmässä kunnossa olevia kotimaisia bändejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8- / 10

Kappalelistaus:

1. Varastettu elämä
2. Laumasielut
3. Tuhon koodi
4. Sairas valtakunta
5. Huominen
6. Yksin
7. Ajan henki
8. Vapaus
9. Sivustakatsoja
10. Tuskanhuutoja (Anti Cimex)
11. Välitila
12. Tuntematon Tie

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy