Politiikka ja musiikki ovat kulkeneet käsi kädessä läpi historian, mutta niiden yhdistelmä aiheuttaa silti näppylöitä lukuisissa ihmisissä vielä tänäkin päivänä. Kun yhtälöön lisätään yksi metallin kiistellyimmistä genreistä, deathcore, saattaa tuloksena olla yhteensä enemmän näppylöitä kuin teini-ikäisellä pojalla.

”The Great Collapse” on amerikkalaisen deathcore-yhtye Fit For An Autopsyn neljäs studioalbumi. Levy sisältää hienosti sävellettyä ja soitettua musiikkia, jota on tehty huolella sortumatta kuitenkaan liialliseen kiillottamiseen. Tuotanto on paljon laadukkaampaa kuin aiemmin, ja levyä on miellyttävää kuunnella. Sanoitukset ovat poliittisia ja kantaaottavia sekä usein jopa runollisia. Bändi on ottanut ennenkin kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin, mutta ”The Great Collapse” käsittelee nimensä mukaisesti myös suuremman mittaluokan ongelmia vaihdellen aiheita aina kieroista ihmisistä maailmanlaajuisiin uhkiin kuten ilmastonmuutokseen. Musiikillisesti Fit For An Autopsy on pienentänyt tempoa ja pyrkii luomaan enemmän vaihtelua dynamiikkaan. Reverbiä käytetään paljon enemmän kuin aiemmin ja epätoivoisen atmosfäärin luomiseen on todella panostettu. Yhtye soittaa paljon hillitymmin ja harkitummin kuin esimerkiksi edellisellä ”Abolute Hope Absolute Hell” -levyllä. Rauhoittuminen ei kuitenkaan vaikuta totaaliselta, vaan kaikella tuntuu olevan selkeä tarkoitus. Aina kun rumpali takoo blast beateja ja breakdown runnoo kuulijan kehoa, kuulostaa kaikki paljon tehokkaammalta ja raskaammat kohdat raskaammilta. Nyrkki naamaan tuntuu varmasti lujempaa, jos naamaa ei ole jo valmiiksi isketty tunnottomaksi.

Tämän levyn yleistä ilmettä voisi kuvailla yhdistelmänä Gojiraa ja Parkway Driven ”Atlas”-albumia – kaikki deathcoren hydraulipuristimella muusattuna tietysti. Hieman jännittyneempi ja keskitempoisempi musiikki tehostaa tekstien sanomaa ja toisaalta myös heijastaa niitä. Levyn musiikki on todellakin raskasta, vaikka se ei pistelekään menemään reippaalla ylinopeudella. Riffit ovat rujoja ja tuntuvat kumpuavan suoraan turhautuneisuudesta ja suuttumuksesta. Moni levyn hetkistä vaihtelee puhtaan vihan ja murtuneiden huokaisujen välillä. ”Hydra” on riitasointuinen vihainen nyrkinpuinti, kun taas ”When The Bulbs Burn Out” on kuin kyyninen ja luovuttanut sammuva liekki. ”Heads Will Hang” -kappaleen riffi on suoraan Gojira-aapisesta plektran liu’utustekniikallaan ja rumalla murjovuudellaan. Myös ”Black Mammoth” -kappaleen melodiset tapping-osiot ovat varmasti saaneet inspiraatiota kyseiseltä ranskalaiselta bändiltä.

Yhtye osoittaa myös aivan uudenlaista sävellystajua hyödyntämällä esimerkiksi ”Heads Will Hangin” väliosassa puhtaamman tyylistä laulua kaikuun hukutettuna, mistä syntyy aivan omanlaisensa post-rocktyylinen ja ehkä hieman metalcoresta muistuttava hetki. Tämäkin kohta levyllä onnistuu toimimaan myös loistavana siirtymänä rankempaan menoon. Bändi esittelee levyllä jatkuvasti kykynsä säveltää niin yksittäisiä kappaleita kuin yhtenäisen ja perustellun kokonaisuudenkin – tämä on jotain, mikä ei ole tullut niin hyvin esille vielä yhtyeen aiemmilla julkaisuilla. Bändin thrash metal -vaikutteet pääsevät esille hienosti ”Iron Moon” -kappaleen grooveosioissa. Erityinen maininta täytyy antaa kappaleelle ”Empty Still”, joka on varmasti hienoimpia sävellyksiä koko levyllä ja erilaisimpia kappaleita bändin tuotannossa. Melankolinen, kuin tuhon jälkipölyssä vellova kappale kasvaa hitaasti massiiviseksi ja eeppiseksi äänivalliksi, joka on omiaan tuomaan kylmiä väreitä. Rauhalliset kohdat muistuttavat minua Woods of Ypresin mainiosta ”Woods 5: Grey Skies & Electric Light” -levystä.

Osa levyn kappaleista keskittyy hieman pintapuolisesti Amerikan ongelmiin, erityisesti ”Hydra” ja ”Black Mammoth”. Jälkimmäinen käsittelee paljon keskustelua herättäneen alkuperäiskansojen pyhien maiden läpi kulkevan öljyputkiston rakennuttamista Dakotasta Illinoisiin. ”Hydra” taas maalaa kuvan tavallisista ihmisistä, jotka kuolevat kodittomina kylmyyteen tai kaatuvat raskaan työkuormansa alle samalla, kun norsunluutorneihinsa vetäytyneet herrat nauravat tälle kaikelle. Tämä tarina on kuitenkin ihan hyvin kuviteltavissa muuallekin maailmaan. Samoin myös ”Iron Moon” -kappaleen kuvaus rutiinin ja työn hallitsemista ihmisistä. Kappaleessa muuten vierailee Ion Dissonance -yhtyeen laulaja Kevin McCaughey, jota luulin aluksi Volumesin toiseksi laulajaksi äänen perusteella.

Bändi ei missään vaiheessa nouse korokkeelle saarnaamaan vaan esittää huolensa ja mielipiteensä samaistuttavalla tavalla. Levyltä välittyy aito tunne, mikä tekee sen musiikista vieläkin vahvemmankuuloista ja helpommin lähestyttävää. ”The Great Collapse” on kuvaus maailmasta ympärillämme. Kaikesta välittyy rehellisyys ja aitous sekä yhtyeen kehitys kappaleiden säveltämisessä ja vahvojen albumikokonaisuuksien työstämisessä. Levyltä ei löydy yhtään sellaista kappaletta, joka tekisi mieli skipata, vaan se on helppo pistää pyörimään uudelleen. 39 minuuttia kestävä albumi ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt, vaan yhtye on osannut mitoittaa raskaan sanottavansa ja murskaavan musiikkinsa sopivan pituiseksi purkukuulaksi, joka saa kuulijansa paitsi suuttumaan maailman ongelmista myös laittamaan levyn soimaan uudestaan innoissaan.

8/10

Kappalelista:

1. Hydra
2. Heads Will Hang
3. Black Mammoth
4. Terraform
5. Iron Moon
6. When The Bulbs Burn Out
7. Too Late
8. Empty Still
9. Spiral

Fit For An Autopsy Facebookissa

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy