Maanantaina Club PRKL:ssä jälleen Demonday

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.5.2014

Club PrklHelsingissä sijaitseva PRKL Club saa päivittäin sähköpostitse demoja sekä keikkatiedusteluja aloittelevilta ja jo pitempään soittaneilta bändeiltä, joilla olisi kova hinku päästä lauteille esiintymään. Vuodessa ei päiviä ole niin montaa, että kaikille voitaisiin tuo tilaisuus suoda, mutta ei hätää! PRKL Club haluaa tarjota vielä nimeä kerääville pumpuille mahdollisuuden saada musiikkinsa kaiken kansan korviin järjestämällä yläkerran baarissa tietyin maanantai-illoin demo-biisien kuunteluiltamat eli DEMOnday:n!

Ideana DEMOnday:ssä on että bändit, jotka haluavat musiikkiansa kuultavan, saavat lähettää demoltansa yhden (1) kappaleen sähköpostiosoitteeseen demonday@prklclub.fi, josta valikoimme joka tapahtuma-maanantaille 10-12 biisiä soitettavaksi illan aikana. DEMOnday:n aikana asiakkaille jaetaan Levyraadin omaisesti arvostelulaput, joihin joko yksilönä tai ryhmänä saa arvostella soitetun kappaleen asteikolla 1-10 ja kommentoida (lähestulkoon) vapaasti mielipiteensä. Demojen kuuntelu alkaa illalla n. klo:20.00 ja jatkuu parin tunnin ajan. Yhtyeiden jäseniä kehotetaan olemaan itsekin paikan päällä verkostoitumassa ja kuuntelemassa mitä muilla bändeillä on annettavana! Minkäänlaisen tiettyyn metalli-genreen ei demoja ole rajattu, vaan vaihtelevuus saakin olla kaikkea kevyestä rockista nopeimpaan sukkahousu-heviin ja raskaimpaan death-metalliin. Tapahtuman vetävät ja juontavat lahjomattomat ja ehdottoman neutraalit henkilökunnan jäsenet!

Iltojen parhaimmat pistemäärät saaneet pumput ja biisit otetaan ylös ja yhteistyössä Kaaoszinen kanssa järjestetyissä demo-illoissa parhaimmisto saa nousta PRKL Clubin lauteille vetämään keikan! Näissä illoissa sisäänpääsystä veloitetaan ainoastaan narikan hinta, sillä tarkoitus on saada uusia nimiä esille ja uutta verta peliin mukaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Eli nyt sinä, joka yhtyeinesi sieltä iskän autotallista tai pimeältä Keravan treenikseltä haluat ihmisten ilmoille testaamaan henkseleitä ja kuunteluttamaan luomistyötänne, ota rohkeasti yhteyttä!

Eli summattuna lähetä se yksi (1) ja paras demo-biisinne sähköpostiin demonday@prklclub.fi, liitä mukaan yhteystietonne, bändin nimi ja mielellään jotain pientä informaatiota rytmiryhmästä! Me olemme yhteydessä rankattuamme kunkin illan soittoon pääsevät kappaleet!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat