Maanista raivoa – Juhla-arviossa Ajattaran 20-vuotias ”Kuolema”

Sundicoop-studiolla äänitettiin vuoden 2002 marraskuussa sittemmin kulttimaineeseen nousseen kotimaisen dark metal -yhtye Ajattaran toinen albumi. Vuosituhannen alussa julkaistu debyyttilevy ”Itse” (2001) oli erittäin vakuuttava lähtölaukaus tuolloin Amorphiksessa laulaneen Pasi ”Ruoja” Koskisen soolouralle ja kuten tiedetään, jättäytyi Koskinen Amorphiksesta vuonna 2004. Ajattara on virallisesti edelleen hengissä, vaikka se ehti vuosien 2012 ja 2016 välissä jo lopettaakin.

”Kuolemaksi” ristitty kakkosalbumi näki päivänvalon Spinefarmin julkaisemana 24. maaliskuuta vuonna 2003. Kokoonpano oli säilynyt samana kuin kaksi vuotta aiemmin ilmestyneellä debyyttialbumi ”Itsellä”: pääarkkitehti ”Ruoja” vastasi laulujen lisäksi kappaleiden kitara- ja kosketinosuuksista. Erinomaisena rumpalina levyllä toimi ”Malakias”, ja albumin basso-osuudet on soittanut ”Atoni”.

Bändin muiden tuotosten tapaan sen 20-vuotias kakkosalbumi on loistavaa lääkettä vitutukseen ja sympaattista kuunneltavaa ärhäkämpää musiikkiterapiaa kaivattaessa. Ajattaralle ominaisen tyylin mukaisesti ”Kuoleman” kappaleet rakentuvat simppeleistä mutta tarttuvista riffeistä, joita potkitaan eteenpäin ryhdikkäiden rumpujen ja tunnelmaa korostavien kosketinosuuksien kera, minkä päälle ”Ruoja” huutaa ja rääkyy kaunista lyriikkansa selkäpiitä kylmäävällä raivolla. ”Kuolema” on kauhua, maanista raivoa, hulluutta, vihaa ja ahdistusta huokuva hengen tuote. Paikoitellen teos on myös erittäin musikaalinen ja varsinkin koskettimien luoman tunnelman ansiosta vastustamattomasti maailmaansa vangitseva.

Laadullisesti ”Kuolema” on tasaisen viiltävä kokonaisuus, josta tiensä livesettiin löytävät edelleen ansaitusti albumin ikoninen avausraita ”Antakaa Elää” sekä albumin kolmantena kuultava hypnoottisen yksinkertainen ”Haureus”. Muutenkin kyseiset biisit edustavat koko bändin uran parhaimmistoa ja ovat oiva esimerkki Ajattaran pelottavan tarttuvasta koukuttavuudesta. Vaikkei ”Itsen” lyyriseen nerouteen olekaan ylletty koko levyn mitassa, on ”Kuoleman” sanoituksellinen anti vakuuttavalla huutolaululla tulkittuna vaikuttavaa. Ja se yhdistettynä varsin luonnollisesti eteneviin sävellyksiin ja sovituksiin on ollut bändin suurimpia vahvuuksia koko sen uran.

Levy on periaatteessa varsin loogista jatkumoa onnistuneelle debyytille ollen siitä hieman vihaisempi ja saundimaailmaltaan väkivaltaisempi versio. ”Kuolemaa” seurannut ”Tyhjyys” (2004) saa allekirjoittaneelta vielä puhtaat paperit, mutta sen jälkeisten ”Äpäreen” (2006) ja ”Kalmannon” (2007) täytyy jo todeta kärsineen liiallisesta itsensä toistamisesta, vaikka tuotokset kieltämättä hittinsä sisältävätkin. Akustinen ”Noitumaa” oli kuitenkin kuin pelastava piristysruiske bändin uralle sen ollessa itsessään loistava teos mutta myös sitä seuranneiden julkaisujen ”Murhat” (2011) ja ”Lupaus (2017) yltäessä heittämällä bändin tuotannon kärkikastiin.

Ajattara on viettänyt viime vuosina epävirallista hiljaiseloa. Yhtye todistettiin livekeikalla viimeksi vuoden 2019 pääsiäisenä Tampereen Yo-talolla. Toivottavasti viihdyttävänä livebändinä tunnettu Ajattara saadaan taas lähiaikoina lauteille. – Siihen asti ja senkin jälkeen, onneksi olkoon ”Kuolema”!