Machinae Supremacy – Into The Night World
Machinae Supremacyn uusi levy ”Into the Night World” on omaa juttuaan taidokkaasti ja intohimoisesti toteuttava paketti. Metallibändiksi siltä puuttuu raskautta, mutta popiksi siinä on ryöstöviljelty säröä ja eeppistä maalailua turhan innokkaasti. Bändin tunnistettava ja omaleimainen soundi on jonkun mielestä vahvuus, toisen mielestä heikkous.
On myönnettävä, että videopelimetalli kuulostaa jo ajatuksena pahalta. Jos olisin törmännyt tähän termiin ennen kuin aikoinaan otin kuunteluun levyn ”A View from the End of the World” vuonna 2010, niin en välttämättä olisi ottanut. Ei sillä, ettenkö arvostaisi Commodore 64:stä tuttua SID-äänipiirin tuottamaa soundia, mutta tämän äänimaailman yhdistäminen metallimusiikkin on todella vaikea tehdä luontevasti. Metallimusiikilta, myös konemetallilta toivoo sellaista raskautta, jota retropelimaailman ääniavaruudessa on vaikea tuottaa. Sitten kun bändiä kuitenkin kuunteli, niin ei enää voinut suhtautua puhtaan ennakkoluulon pohjalta. Ei siitä lempparia tullut, mutta pakko oli myöntää, että kyllä nämä tyypit osaavat biisejä tehdä – paikoitellen aivan erinomaisen hyviä biisejä. Koko genrekään ei enää tuntunut yhtä tyhjänpäiväiseltä.
Periaatteessa bändin musiikki on edelleen turhauttavan ontolla tavalla nörtähtävää populaarikulttuurikollaasia. Metalliseen soundiin sekoittuu selvien peliviittausten lisäksi ysärihenkisiä teknotunnelmia ja saman aikakauden poikabänditunnelmia. Mukana sopassa on myös selkeästi maistuva annos kaupallista laskelmointia. Jos haluaa käyttää tästä laskelmoinnista kauniimpaa sanaa, niin kutsuttakoon sitä vaikka pop-älyksi. Se myös toimii, sillä levy on kerännyt jo kiittäviä arvioita.
Mainos päättyy
Ehkä pääsee helpommalla jos tyytyy määrittelemään tämän videopelisoundeja lainailevaksi moderniksi popahtavaksi rokiksi.
Biiseistä etukäteen julkaistu ”My Dragons Will Decimate” on tehokas, iskevä ja levyn selkeästi pelimaailmoihin ankkuroiva aloitus. Myös seuraava ”Into The Night World” toimii kuin häkä. Vielä seuraavankin kappaleen ajan intensiteetti säilyy, mutta sekä tempossa että laadussa kuullaan nelosbiisin kohdalla suvantovaihe. Balladihenkinen ”Remember Me” ei vakuuta lainkaan. Biisin dramaattiseksi tarkoitetusta tunnelatauksesta ei saa otetta ja koko kappale jää tyhjäksi. Hyvin perinteinen kitarasoolo-osio pelastaa jonkin verran, mutta sekin tuntuu irralliselta. ”Space Boat” vie levyn taas nopeampiin ralleihin. ”Sid Metal Legacy” peilaa 16-vuotiaan bändin taustaa ja lasiin kertyneitä kilometrejä teini-ikäisen ahdistuneella innokkuudella ja onnistuu siinä hyvin. Itsetietoisena fiilistelevä biisi nappaa imuunsa levyn biiseistä tehokkaimmin.
Mitään aivan ytimeen saakka potkaisevaa hittiä ei levyltä löydy, mutta se on kauttaaltaan kunnianhimoisesti tehty. Mukaan mahtuu vain yksi selkeä mahalasku. Yksittäisten soittajien taidonnäytteisiin ei nojata vaan kappaleet rullaavat kokonaisuuden ehdoilla. Laulaja Robert ”Gaz” Stjärnströmin persoonallinen ääni toimii hyvin seikkailtaessa eeppisissä virtuaalimaailmoissa ja sen potentiaali käytetään hyvin.
Mainos päättyy
Diggareille levy tarjoaa sitä mitä he ovat tilanneet ja musiikkia on sen verran helppo lähestyä, että uusiakin kuulijoita löytynee. Bändi on löytänyt tiensä ja kulkee sitä vakaan tuntuisesti.
8/10
Kappalelistaus:
1. My Dragons Will Decimate
2. Into The Night World
3. Twe27ySeven
4. Remember Me
5. Space Boat
6. Sars Had To Die So That You Could Live
7. Beast Engine
8. Dream Sequence
9. Sid Metal Legacy
10. The Last March Of The Undead
Kirjoittaja: Pasi Huttunen