Machine Head @ The Circus, Helsinki 7.9.2015

Viime marraskuussa amerikkalainen Machine Head julkaisi tuoreimman ”Bloodstone & Diamonds” -albuminsa. Yli  70 minuuttia kellottavan levyn tuotantoprosessi venyi niin, että orkesteri joutui perumaan tuolle syksylle kaavaillun yhteiskiertueen Children of Bodomin, Epican ja Battlecrossin kanssa; tapaus, josta kehkeytyi jopa pienimuotoista sanaharkkaa Bodomin viikatemiespartion ja Machine Headin välille.

Viimeksi mainittu kompensoi aikataulukömmähdystä lähtemällä kuluvan vuoden alussa ”An Evening With” -tyyppiselle kiertueelle, jonka keikoilla kuullaan uuden materiaalin seassa yli kaksi tuntia täsmäiskuja koko bändin kahdeksan studioalbumia kattavasta arsenaalista. Fanit saavat siis koko rahan edestä ja bändi pääsee esittelemään tuotantonsa syvyyttä ilman pelkoa konflikteista lämppäreiden kanssa. Pelimies on erimies, vai mitä, Robb Flynn?Syyskuisena maanantai-iltana Machine Headin kolmen pysäkin Suomi-rundi huipentui siis Helsinkiin The Circus -klubille. Kun tarjolla oli se kaksi ja puoli tuntia bändin ehtaa huippuosaamista, ei allekirjoittanut olisi voinut valita parempaa iltaa todistaa Machine Headia livenä ensimmäistä kertaa.

Setin koostuessa 21 kappaleesta, joista jokainen kestää sen 4-10 minuuttia, on aikatauluissa syytä pysyä. Näin myös tapahtui, ja ”Imperiumin” mahtipontiset alkuriffit alkoivat vyöryä salin puolelta sujauttaessani takkia narikkaan tarkalleen klo 20.30. Pitkät keikat tarjoavat bändille sekä mahdollisuuden että haasteen luoda vakuuttava draaman kaari, ja ”Imperium” täytti roolinsa lyömällä kortit pöytään: bändissä nimeltä Machine Head on kyse tankin lailla jyräävistä riffeistä, kymppitonnin vasaran voimalla takovista rummuista ja sopivasti tarttuvista melodioista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Melodioihin päästiinkin käsiksi heti seuraavaksi, kun yhtye esitti ”Beautiful Mourning” -kappaleen bändin renessanssin käynnistäneeltä ”The Blackening” -albumilta. Machine Head ei ole vanhojen hittien voimalla kiertävä pumppu, mistä osoituksena oli seuraavaksi kuullun, uusinta levyä edustavan ”Now We Die” -runttauksen saama vastaanotto. Vaikka bändi oli jo otettu avosylin vastaan, pääsi yleisö yhteislaulun ja nyrkinpuinnin makuun eritoten tämän kappaleen kertosäkeessä.

Asenteelliset antheemit ovat yksi Machine Headin musiikin kulmakivistä, kuten illan aikana soitetut kestohitit ”Locust”, ”This is the End”, ”Aesthetics of Hate”, ”Game Over” ja ”Halo” osoittivat. Siinä missä nämä edustavat bändin uudempaa tuotantoa, kuultiin koko uran kattavassa setissä luonnollisesti paljon vanhempaakin materiaalia, myös ristiriitaisempia reaktioita herättäneiltä levyiltä ”The Burning Red” ja ”Supercharger”. Vaikka discojytä ”The Blood, The Sweat, The Tears” -kappaleessa kuulostikin melko kiusalliselta, jo seuraavana kuullun ”Crashing Around Youn” röyhkeä bassojyrä huuhtoi pahan maun suusta pois. ”Bulldozer” puolestaan ei nimensä mukaisesti antanut sijaa poikkipuoliselle sanalle, vaikka kuinka nu-metallia onkin.

Fanien suurimman suosikin, ”Davidian” -nimeä tottelevan turpaanvedon jälkeen oli illan tunnelmaltaan painostavimman hetken aika. 21-kappaleinen setti antaa bändille tilaa pieneen muokkaamiseen, ja Helsingin yleisön osaksi koitui tällä kertaa todistaa verrattain harvoin soitettua tunnelmapalaa ”Sail Into the Black”. Aavemaiset taustanauhat yhdistettynä Flynnin vaimeaan hyminään piirsivät mielen verkkokalvoille kuvan öisestä valtamerestä, jolla sumuun verhoutuneena seilaa yksinäinen, mustia ja repaleisia lippuja tuulettava aavelaiva. Henki ei oikein tahtonut kulkea seuraavankaan kappaleen aikana, jonka sanoituksissa leikitään Romeo & Julia -tyyppisellä skenaariolla ja joka kantoi nimeä ”Now I Lay Thee Down”…

Ranteet auki -synkistely loppui onneksi tähän, ja ”Aesthetics of Hate” kohdisti yleisön aggression jälleen ulospäin ja oikeaan osoitteeseen. Rennosti rockaava ”Game Over” ja keikan päättänyt Machine Headin ”kansallislaulu” ”Halo” takasivat keikalle positiivisen loppuhuipennuksen.

Illan puolivälin paikkeilla laulaja-kitaristi Flynn alusti ”Darkness Within” -kappaletta juttelemalla musiikista, sen tärkeydestä ja inspiraation lähteistä. Machine Headin kaltaista musiikkia ei kuulemma kukaan tee ilman aitoa intohimoa kappaleita kohtaan. Tämä on helppo uskoa, vaatiihan jo kaksi ja puolituntisen keikan loppuun saakka seuraaminenkin kuulijalta syvää mieltymystä esitettävää tyylilajia kohtaan.

Bändin musikaalisuudessakaan ei ole moittimista. Kitaristikaksikko Demmel ja Flynn soittivat soolonsa millintarkasti, ja silloin kun tiluttelut sattuivat perätysten, vaihtui viestikapula kepittäjältä toiselle ihailtavan helposti. Bändin tuorein jäsen, Jared MacEachern, paistatteli valokeilassa omien basso-osuuksiensa aikana ja sai niin yleisöltä kuin nokkamies Flynniltä ansaitsemansa huomion. Dave McClainin rumputulikin soi juuri niin groovaavasti, mitä tällainen musiikki edellyttää. Bändissä nimeltä Machine Head on neljä raudanlujaa muusikkoa eikä yhtään statistia.

Vaikeuksien kautta voittoon, sanotaan. ”Bloodstone & Diamonds” -albumin julkaisua varjostivat viivästymiset ja kiertueperuuntumiset, mutta nyt Machine Head on ollut jo kohta vuoden tien päällä soittamassa illasta toiseen faneille 2,5 tunnin settiä. Kun bändin tuotanto kattaa jo kahdeksan studioalbumia, oli aika itse asiassa hyvin otollinen juuri tällaiselle kiertueelle. Flynn muisteli bändin soittaneen Suomessa ”Burn My Eyes” -levytyksestä lähtien jokaisella albumirundillaan, joten kiittäkäämme tästä samalla luottaen siihen, että se seuraavakin kerta vielä tulee.

Settilista:
1. Imperium
2. Beautiful Mourning
3. Now We Die
4. Bite the Bullet
5. Locust
6. From This Day
7. Ten Ton Hammer
8. This Is the End
9. None but My Own
(first time played live since January 26, 2010)
10. The Blood, the Sweat, the Tears
11. Crashing Around You
12. Darkness Within
Declaration
13. Bulldozer
14. Killers & Kings
15. Davidian
16. Sail Into the Black
17. Now I Lay Thee Down
18. Aesthetics of Hate
19. Game Over
20. Old
21. Halo

Kirjoittanut: Ossi Kumpula