Machine Headin Robb Flynn kertoo fanittavansa Meshuggahia: ”Kitarasoundi repi naamani irti”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 6.5.2022

Ruotsalainen metallijätti Meshuggah on yksi genren arvostetuimmista yhtyeistä, jonka soittoa ja kitarasoundeja ihaillaan maailmanlaajuisesti. Ei siis ole ihme, että esimerkiksi Machine Headin Robb Flynn tunnustautuu bändin faniksi.

Flynn kommentoi Meshuggah-fanitustaan tuoreessa Metal Hammerin haastattelussa, johon osallistui yhdessä Meshuggahin Mårten Hagströmin kanssa.

”Kun tein sopimuksen Roadrunnerille, Monte [Conner, entinen A&R] lähetti minulle valtavan paketin CD-levyjä kaikkialta maailmasta. Siellä oli death metal -yhtyeitä, thrash metal -yhtyeitä ja teidän ’None EP’. Muistan olleeni aivan sekaisin. Kitarasoundi repi naamani irti. Ajattelin, että, ’Voi paska, tämä on vitun sairasta!’. Sitten ’Burn My Eyes’ ilmestyi [vuonna 1994] ja pääsimme ensimmäiselle omalle kiertueellemme pääesiintyjinä. Ian Sales oli keikka-agenttimme, ja olimme juuri tehneet Slayer-kiertueen, ja hän kysyi: ’Kenet haluatte ottaa kiertueelle mukaan? Koska haluan, että bändini Mary Beats Jane lähtee kanssanne kiertueelle.’ Hän lähetti minulle CD:n, ja minä sanoin: ’Se on siistiä, vähän niin kuin funk rockia, mutta me [myös] tarvitsemme jotain raskasta: vittu Meshuggah!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hagström vastasi Flynnin muisteluun:

”Kun te veitte meidät tien päälle, se oli erilainen tunne. Tapahtumapaikat olivat isompia, ja olitte tulleet todella pitkältä kiertueelta Slayerin kanssa. Teimme sitä yhdeksän viikkoa. Luulen, että se kiertue antoi meille uutta puhtia.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat