Machine Headin uusi albumi alkaa olla pikkuhiljaa valmis

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 13.12.2021

Yhdysvaltalainen laulaja-kitaristi Robb Flynnin luotsaama groove metal -yhtye Machine Head on työstänyt kaikessa rauhassa tulevaa uutta studioalbumiaan.

Aikaisempien tietojen mukaan bändin järjestyksessään kymmenes levy on ilmestymässä kesällä 2022. Nyt Rob Flynn kertoo hieman lisää albumin etenemisestä oman podcastinsa tuoreessa jaksossa.

”Olen studiossa juuri nyt. Itse asiassa Zack ja minä olimme eilen äänitysstudiossa viimeistelemässä uutta albumia. Se etenee, ja studiossa paiskitaan hommia tälläkin hetkellä. Siellä on Navene Koperweis Entheosista, Animals As Leadersista ja miljoonasta muusta bändistä – hän on pystyttämässä rumpuja, ja hän antaa niille kyytiä. Sujuu siis todella hyvin. Olemme olleet todella tuotteliaita. Ja me lähestymme loppua. Maaliviiva on näkyvissä, enkä ole voinut sanoa sitä ennen kuin vasta nyt”, Flynn kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Flynn toistaa jälleen tiedon siitä, että albumia suunnitellaan kesälle 2022. Lisäksi hänen mukaansa levyn vinyyliversiota joudutaan odottamaan, koska Adelen tuore paluualbumi on ruuhkauttanut tehtaat.

Bändin edellinen albumi ”Catharsis” ilmestyi vuonna 2018.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat