Demot

Mad Hatter’s Den – Dark Wheel

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.11.2012

Mad Hatter’s Den on bändinä suhteellisen tuore tuttavuus, mutta mistään aloittelijoiden yhtyeestä ei voida puhua. Osa EP:n biiseistä on nimittäin nauhoitettu, joskaan ei julkaistu, ensimmäisen kerran jo vuosien 1990-1995 tienoilla. Kappaleet on sittemmin sovitettu uudestaan, kun Mad Hatter’s Den polkaistiin käyntiin vuonna 2010. Bändin miehistö on sama kuin vuodesta 2006 asti toimineessa Iron Maiden-tribuuttibändissä The Coverslavesissa, vahvistettuna kosketinsoittaja Petja Puumalaisella. Vakituista laulajaa ei kummassakaan kokoonpanossa ole, vokalistin tonttia Mad Hatter’s Denin ensijulkaisulla hoitaa monista eri yhteyksistä tuttu Taage Laiho.

Ottaen huomioon, että kysessä on omakustanne-EP, levyn aloitus on varsin mielenkiintoinen, sillä ensimmäisenä kappaleena kuullaan lyhennetty radio edit levyn nimibiisistä. Tämä toki kertoo jotain bändin uskosta omaan tekemiseen. Lyhyt versio rokkaa suoraviivaisemmin, levyn neljänneksi biisiksi sijoitettu, reilun minuutin pidempi versio puolestaan sisältää intron ja pidemmän soolo-/väliosan. Ei näissä kuitenkaan niin merkittävää eroa toisaalta ole, etteikö yhdelläkin versiolla olisi pärjätty.

“Dark Wheel” ja “Drain The Fountain” edustavat nimikkoraidan kanssa hyvinkin samantyyppistä linjaa; vahvasti Iron Maidenin ja kumppaneiden suuntaan kumartavaa kasariheviä maustettuna Deep Purple/Uriah Heep-henkisellä 70-luvun hevillä. Bändin otteista kyllä huomaa, että edellä mainitut tyylit ja bändit on otettu huolella haltuun. Mistään kopioinnista tai teennäisestä retroilusta ei kuitenkaan voida puhua, sen verran tyylikkäästi Mad Hatter’s Den perinnehevinsä onnistuu tuomaan nykypäivään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

EP:n päätöskappale, liveversiona levylle päätynyt “Trail Of Fears” onkin sitten jo niin lähellä Iron Maidenia, että vähemmän bändiin perehtynyt voisi helposti erehtyä luulemaan sitä brittilegendan biisiksi. Bändi kertookin, että The Coverslavesin alkuaikoina oli tarkoitus säveltää juurikin Maiden-henkinen biisi tuplakitaraliideineen ja rytminvaihdoksineen. Täytyy nostaa bändille hattua, tässä ollaan onnistuttu ja biisi on lisäksi vielä pirun hyvä.

Mad Hatter’s Den osoittaa tällä omakustanne-EP:llään olevansa valmis bändi. Itse uskon, että demoajat ovat ohi ja seuraavaksi on täyspitkän albumin aika. Mitään metallikenttää mullistavaa uutta tyyliä bändi ei ole luonut, mutta perinteinen hevi 70- ja 80-luvuilta on ukoilla niin hyvin hallussa, että 8-9 biisiä ja vajaat kolme varttia Mad Hatter’s Deniä löytäisi todennäköisesti tiensä myös minun levyhyllyyni.