Madfestin lauantai – kiinnostavia löytöjä ja kestosuosikkeja folkista elektrorockiin

Palataan heinäkuun alkuun ja Madfestin toiseen päivään. Oikein lupaavasti alkanut viikonloppu jatkui lauantaina, jolloin bändejä oli tarjolla kiinnostava repertuaari. Täyden festarielämyksen saamiseksi saavuimme alueelle ajoissa. Sää oli päivän alkuun suotuisa, ja osa kentästä oli onneksi kuivunut istuskelukuntoon, vaikka päälavan edusta olikin perjantain jäljiltä melko pehmeää muhjua.

Päivän avasi Nyrkki-Kyllikki, joka ei ollut minulle juurikaan tuttu. Genre, jonka artisti kertoo omassa somessaan olevan rap ’n’ metal, ei ole ihan ominta tyyliäni, mutta Nyrkki-Kyllikissä oli jotain sympaattista ja helposti lähestyttävää. Biiseissä oli aika paljon vaihtelua, ja niissä kuului hieman vaihdellen eri tyylilajit. Yleisö oli tässä vaiheessa päivää vielä pieni mutta sitäkin innokkaampi, ja lavalta kuului rentoa juttelua kappaleiden välissä.

Olin odottanut seuraavaa esiintyjää ihan erikseen, sillä huolimatta siitä, että Block of Flats julkaisi debyyttinsä vasta viime vuoden lopulla, on bändin ympärillä tuntunut olevan melko hyvä hype jo jonkin aikaa. Keikan alusta saakka tuli fiilis, että jengi tekee hommaansa ammattimaisesti ja isoille lavoille tähtäävään tyyliin. Soundi oli hyvä ja jälki laadukasta, ja paikka päälavalla oli mielestäni lunastettu. Block of Flats oli yksi harvoista bändeistä, joilla oli omat kuvaajat (some- ja valokuvaaja kenties), mistä päätellen tekemiseen ja näkyvyyteen panostetaan. Puhelimen kanssa lavalla pyörinyt kaveri näkyi tosin sen verran paljon, että häntä olisi voinut luulla bändin jäseneksi. Block of Flatsin pop-elementtejä yhdistelevä vaihtoehtorock oli oikein viihdyttävää, ja vähemmän bändiä kuunnelleillekin saattoi tulla tuttuja kappaleita kuten radiossakin soinut ”Lake of Fears”. Yleisöä oli löytänyt alueelle harmillisen vähän, mutta bändi ei onneksi antanut sen häiritä.

Seuraavaksi meininki siirtyi kakkoslavalle, jonka otti haltuun Ikinä. Siirryin huoltotauolle, josta kuuntelin bändiä toisella korvalla. Pienessä alueessa on se etu, että kuulet esiintyjän oikeastaan kaikista nurkista käsin, varsinkin, kun vain yksi setti soi kerrallaan. Ikinä on tullut useampaan otteeseen nimenä vastaan, ja sillä tuntuu olevan vauhti päällä. Bändiä on myös kehuttu paljon ja on myönnettävä, että biiseissä oli tarttuvia melodioita. Kahden naissolistin monipuolinen äänenkäyttö toi myös vaihtelevuutta kappaleisiin.

Seuraavana päälavan puolella esiintynyt Stoned Statues on kasvattanut nimeään kotimaassa jo hyvää vauhtia ja on niin sanotusti vakiinnuttanut paikkansa Suomen raskaan musiikin piireissä. Toisen levynsä viime vuonna julkaissut bändi otti yleisönsä hyvin haltuun ja sai pienen mosh pitinkin aikaan. Muuten yleisössä oli vielä aika maltillista nyökyttelyä, liekö perjantai painanut vielä juhlijoiden jaloissa… Rockin ja metallin elementtejä yhdistelevä bändi on viihdyttävä, ja sen tuotannosta löytyy useita jalan alle meneviä kappaleita.

Seuraava esiintyjä oli hauska uusi livelöytö. Istahdimme sään ollessa mitä mainioin kakkoslavan nurmikentälle kuuntelemaan Kätfishiä, josta muistan kuulleeni joskus etäisesti. (Olemme esitelleet tuoreen bändin Kaaoszinellä jo vuonna 2017, jolloin se julkaisi debyyttisinglensä. Oh well…) Kyseessä oli paikallista verta edustava suomenkielellä laulava pop-punk-bändi, joka veti varsinaisen hyvän mielen keikan. Lavalla oli ajoittain jopa kevyesti ylivilkas meininki, mikä teki bändistä varsin sympaattisen. Minun lisäkseni moni muukin yleisössä tuntui fiilistelevän hyvää menoa. Kiinnitin myös huomiota biisien persoonallisiin lyriikoihin. Niitä kannattaakin hieman kuulostella, mikäli bändiä pääsee jossain todistamaan.

Sitten päästiin folk metalin hienoon maailmaan, kun päälavalle nousi Ensiferum. Rennosti ja tyypilliseen tapaansa viihdyttävällä live-energialla esiintynyt bändi veti tiukan setin, johon kuului niin pitissä juoksemista kuin yhteislaulua. Vuonna 2020 bändiin kosketinsoittajaksi ja laulajaksi liittynyt Pekka Montin, puhtaiden korkeiden äänten lahja suomalaiselle folk metalille, teki jälleen vaikutuksen upealla suorituksellaan. Syksyllä ilmestyvältä uudelta levyltä taannoin julkaistu ensimmäinen sinkku ”Winter Storm Vigilantes” kuultiin nyt livenä, ja se enteilee oikein hyvää tulevan suhteen. Montinin ja Lindroosin erilaiset äänet ovat hyvä yhdistelmä ja tuovat kivasti vaihtelua biiseihin. Jos edellistä levyä on uskominen, on tiedossa loistavaa (ja liveen mainiosti istuvaa) materiaalia, sillä ”Thalassic” nousee omalla listallani yhdeksi Ensiferumin parhaista albumeista. Festarikeikka sisälsi toki monelta levyltä hyviä yhteislauluunkin soveltuvia hittejä kuten ”In My Sword I Trust” ja ”Lai Lai Hei”.

Seuraavaksi oli paikallaan tauko, mutta kakkoslavan puolelta kaikuvat metalliset melodiat pakottivat vilkuilemaan lavan suuntaan. Kuopiolainen Kaikkeus edusti jälleen allekirjoittaneelle vieraampaa osastoa, mutta se kuulosti sekä kiinnostavalta että tarttuvalta. Yhtye laulaa suomen kielellä ja on julkaissut viime vuonna debyyttilevynsä, joten tuotanto on helppo ottaa haltuun vielä tässä vaiheessa. Soundi oli joka tapauksessa oikein hyvä ja voi olla, että bändiä pitää käydä todistamassa uudemman kerran livenä mahdollisuuden tarjoutuessa.

Seuraava yhtye ei ollut illan viimeinen mutta tuntui kuitenkin olevan henkinen pääesiintyjä. Beast in Black keräsi päälavan eteen lauantain isoimman yleisön ja huomasin ikähaarukankin olevan laaja ikärajattoman puolen kerätessä runsaasti pieniä faneja. Beast in Black toimitti show’nsa rutiinilla, vaikkakin todella hyvällä fiiliksellä hymyistä ja laulaja Yannis Papadopoulosin jutustelusta päätellen. Keikkaan ei mahtunut paljon välispiikkejä, mutta luulen sen johtuvan ainakin osittain siitä, ettei tunnin slotti ole kovin pitkä aika tuhlattavaksi. Vaikka keikka alkoi vauhdikkaasti ja hyvällä energialla, kuulosti omaan korvaani ehkä hieman siltä kuin Papadopoulosilla olisi ollut lieviä hankaluuksia korkeiden äänten kanssa. – Noinkohan laulajalla alkaa viime vuosien jatkuva kiertue-elämä tuntua… Laulajan ääni tuntui tosin hieman elpyvän keikan edetessä. Kolme albumia julkaissut yhtye on tosiaan jaksanut keikkailla, ja sen viimeisimmästä julkaisusta on jo muutama vuosi. Settilistalla oli kokoelma hittejä kaikilta levyiltä, moni biiseistä aikanaan julkaistu sinkkuina. Beast in Black julkaisi ihan taannoin myös uuden sinkun, mutta sitä ei valitettavasti kuultu setissä. Ihmiset tuntuivat joka tapauksessa viihtyvän, ja bändi jaksoi näyttää läpi keikan siltä, että se on tehnyt oikeita uravalintoja. Rumpali Atte Palokankaaseen kannattaa kiinnittää keikoilla huomiota, sillä harva näyttää työssään niin onnelliselta kuin hän.

Illan viiletessä radikaalisti oli hyvä napata kahvit kouraan ja suunnata Before the Dawnin pyrojen tuntumaan lämmittelemään. Kysyimme muuten ruokateltalta teetäkin, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ollut saatavilla. Before the Dawn oli sen sijaan saatavilla – ja hyvin olikin. Monien pitäessä taukoa tai valitettavasti jo valuessa pois alueelta pääsi kakkoslavan edustalle todellakin lämmittelemään sympaattisten pikku pyrojen loimuun. Vaikka Before the Dawn kuuluu minulla niihin vähemmän kuunnelluihin yhtyeisiin, kului aika oikein mukavasti lavan edustalla eikä vähiten siksi, että Paavo Laapotti laulaa kuin enkeli. BtD on tehnyt onnistuneen paluun, enkä ole kuullut sen saavan mitään muita kuin ylistyssanoja (enkä aio itse poiketa siltä polulta).

Madfest-viikonlopun päättänyt artisti saapui Ruotsista ja on ollut kotimaassaan runsaasti esillä oltuaan mukana Euroviisukarsinnoissa. Smash Into Pieces keräsi vielä kerran jengin päälavan eteen ja sai loppuun asti paikalle jääneet hyvin messiin. Bändin nykyään melko pop-vaikutteinen elektrorock puri yleisöön, vaikka keikassa olikin ajoittain kevyesti läpijuoksun fiilis. Laulaja Chris otti yleisöön kuitenkin hyvin kontaktia ja paljasti muun muassa saaneensa juuri jälkikasvua, mikä herkisti laulajan niin, että hän halusi aloittaa yhden biisin alusta. Yleisöä kiiteltiin paikallaolosta, ja bändi muistutti palaavansa syksyllä Suomeen.

Smash Into Piecesin myötä viikonloppu saatiin pakettiin ja oli aika hiippailla kohti majoitusta. Madfest oli kaikkiaan kompakti ja sympaattinen pieni festari, johon oli saatu kokoonsa nähden mielestäni oikein hyvä kattaus esiintyjiä. Kaikki toimi pääasiassa hyvin, eikä ruuhkia ollut liikaa. Toivotaan, että festari saa jatkoa. Uskon, että sille on kysyntää jatkossakin, ja varsinkin alaikäisille suotu mahdollisuus päästä festaroimaan on järjestäjältä tärkeä kädenojennus tuleville sukupolville.