Mahtipontista elektro metalia raivon saattelemana – arviossa Khroman ”Ex Nihilo”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.9.2021


10. päivä syyskuuta julkaistava ”Ex Nihilo” on Khroman kolmas pitkäsoitto. Kyseisellä albumilla yhtye kuljettaa kuuntelijan synkkiin, jopa hieman apokalyptisiin tunnelmiin. Tunnelmaan eivät viritä ainoastaan synkät lyriikat, vaan koko yhtyeen äänimaisema: soundista huokuu raskasta groovia, matalalla murahtelevia drum’n bass -biittejä ja elokuvamaisia taustanauhoja, jotka lisäävät painostavuuden tuntua. Kun yhtälöön lisätään vielä raivokkaat lauluosuudet, ja paatoksellisen kuuloiset rap-osuudet, on ”Ex Nihilo” valmis.

”Ex Nihilo” imee kuulijansa mukaan jo ”Slaves”-kappaleen myötä, joka on tummaa energiaa pursuava. ”Dead Arrive (Run Tell Them)” raottaa kevyempiä vokaaleja, ja kun ne yhdistyvät synkkiin biitteihin, en voi välttyä ajattelemasta, kuulostaisiko doomahtava Linkin Park tällaiselle? ”Tread Light” jatkaa edeltävän kappaleen jalanjäljissä, mutta ”Tidal” tuo esille pelkistetympää ja mahtipontisempaa ulosantia.

Hienoiselta turtumiselta ”Ex Nihiloa” kuunnellessa ei voi välttyä, sen verran kappaleet muistuttavat perusrakenteeltaan toisiaan. Kappaleiden alut ovat erilaiset ja mielenkiintoa herättäviä, mutta ne hakeutuvat nopeasti omaan raskaaseen ja paatokselliseen muottiinsa. Suurimmat kontrastit muihin kappaleisiin nähden luovat ilmava ”Drop That Treble” ja ”Trace Amounts”, joista jälkimmäisessä kuullaan erilaisia taustalauluja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Khroma on pitäytynyt harmillisen paljon mukavuusalueellaan ”Ex Nihiloa” luodessaan. Tämä on sääli, sillä esimerkiksi ”Drop That Treble” ja ”Trace Amounts” -kappaleiden perusteella yhtyeellä olisi potentiaali laajempaankin ilmaisuun. ”Ex Nihilo” on kokonaisuutena kompakti, energinen ja paikoin tyrmäävä, mutta kaavamaisuus hiertää kuunteluintoa. Khroman konsepti-idea, elektroninen metal-musiikki on mainio, mutta ei pääse täysin oikeuksiinsa ”Ex Nihilo” -albumilla.

6/10

Kappalelista:

  1. Slaves
  2. Dead Arrive (Run Tell Them)
  3. Tread Light
  4. Tidal
  5. Drop That Treble
  6. Kill The Friction
  7. Waste All Reason
  8. The Overthrow
  9. Trace Amounts

Khroma Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat