Mahtipontista ja synkkääkin avaruusmatkailua – arviossa Star Insightin toinen pitkäsoitto ”Across The Galaxy”

Kirjoittanut Jani Lahti - 12.11.2020

Etelä-Pohjanmaalta ponnisteleva Star Insight on kulkenut pitkän tien jo ennen lokakuussa Inverse Recordsin kautta julkaistua toista, ”Across The Galaxy” -nimistä pitkäsoittoaan. Kitaraa ja kosketinsoittimia yhtyeessä soittavan Mikael Nurmen projektina jo vuonna 2004 alkanut ”space metalin” lanseeraaminen pitää monenkirjavasti sisällään elementtejä pääasiassa power-, black- ja sinfonisen metallimusiikin suunnalta. Star Insightin kokoonpano on kokenut sittemmin muutoksen jos toisenkin. Edellisen, peräti kuusi vuotta sitten julkaistun debyyttialbumi ”Messeran” (2014) jälkeen yhtyeessä toisena vokalistina vaikuttaneen miesäänen tilalle on pestattu naisäänenä feminiiniyttä mukanaan tuonut Anna Pellikka. Kokoonpano koki myös suuren menetyksen, kun sen rumpali Teemu Sohlström kuoli alkuvuodesta 2018. Nyt arviossa olevan albumin työstö oli ehtinyt käynnistyä jo ennen Sohlströmin kuolemaa.

”Vaikeuksien kautta voittoon” on vanha sanonta, johon kannattaa tarttua, mikäli on yhtään toivoa siitä valosta, joka näkyy tunnelin päässä. Niin teki myös Star Insight, jonka uusi tuotanto on kulkenut selkeitä askeleita eteenpäin erityisesti tuotannollisessa mielessä. Eri kappaleissa elokuvallistakin maisemaa puheintroineen tarjoileva ”Across The Galaxy” on albumi, jolla vaikuttaisi olevan sopivasti irtiottoja tavanomaisuudesta. Mikäli yhtyeen kakkosalbumia vertaa sen ensimmäisiin demojulkaisuihin sekä vuonna 2011 julkaistun ”Calla”-EP:n edesottamuksiin, on yhtyeen tyylillisessä jatkumossa kuultavissa myös hyvin selkeää punaista lankaa, josta on osattu pitää kiinni varsin tehokkaasti. Tämä pieni kuriositeetti kuuluu erityisesti kosketinsoitinosuuksien sovituksellisessa tyylissä ja kitaroiden komppaamisessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Star Insightin ”Across The Galaxy” -albumin kappaleet ovat pääasiassa mahtipontisia ja kirkkaasti soivia, eikä yksikään ole mitaltaan varsinaisesti ylipitkä. Sitä on saatettu myös varoa, sillä kappaleet ovat hyvin täsmäytettyjä kokonaisuuksia rakenteitaan myöten, mikä voi toisaalta olla sekä vahvuus että heikkous. Heikkous siinä mielessä, että kappaleiden ylenpalttinen täsmäyttäminen tiettyyn mittaan tai muottiin saattaa syödä itse musiikin tarinallisuutta, vaikka tarinankerrontaa onkin kylliksi niiden sanoitukset huomioon ottaen. Jossain tähtitieteenkin ihmeiden maailmoissa kulkevat sanoitukset lisäävät jykevästi mahtipontisuutta samalla, kun yhtyeen kahden vokalistin anti vuorottelee Pekka Rajalan tulkitseman örinähuudon ja jo aiemmin mainitun kauniin naisäänen välillä. Albumin tunnelma on paikoitellen kuin oopperassa tai vähintään sci-fi-elokuvassa sillä erotuksella, että muutamassa kohtaa myös selkeät vaikutteet ainakin Nightwishin, Dimmu Borgirin ja The Kovenant -yhtyeen suunnalta pulpahtavat hyvin selkeinä esiin. Kyseiset yhdenvertaisuudet on havaittavissa ainakin heti kättelyssä avausbiisien ”Escape As A Last Resort” ja ”Reaching For The Sky Above” kohdalla, joista jälkimmäinen on julkaistu myös singlenä alkuvuodesta 2020.

Harva keksii kuitenkaan metallimusiikkia täysin uudelleen enää vuonna 2020, eikä asian laita ole niin myöskään ”Across The Galaxy” -albumin kohdalla. Albumi polveilee silti tasaisen varmasti eteenpäin kohti omintakeisempiakin suorituksia. Nimikappaleen hassuttelumelodiat tuovat mieleen kaiken draaman keskellä oudosti yhtä aikaa esimerkiksi Devin Townsendin aiemman Devin Townsend Project -yhtyeen kokeelliset seikkailut esimerkiksi ”Deconstruction”-albumilla kuin myös Cradle Of Filthin tai paikoitellen jopa Fantomasin kaltaisen sielukkaan musiikillisen performanssin. ”Across The Galaxy” on kappaleena periaatteessa albumin ja yhtyeen parhaimmistoa jo heti ensikuulemalta. Lisää virtaa useiden kappaleiden polveilevuuteen tuo ehdottomasti soolokitarassa taituroiva Toni Jokinen, jonka panos albumin muuhun toteutukseen nähden tuo selkeää lisäpotenssia ja potentiaalia. ”Maailmanluokan” nerokkaalla otteella kulkevat kitaraliidit ovat muutamassa kappaleessa tekijä, joka periaatteessa erottaa suurimmassa määrin tuoreen Star Insight -materiaalin sen vanhemmasta materiaalista. Toki jo pelkkä riffien valikoima niin syntetisaattoreissa kuin kitaroissakin on paremmalla laadullisella tolalla kuin vaikkapa kymmenen vuoden takaisella Star Insightilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nimikappaleen ohella albumin hienoimmaksi kiintopisteeksi muodostuu lopulta hyvin seikkailullinen ”Past, Present & Future”, joka alkaa korvia hivelevällä keyboard-riffillä samalla, kun rätisevä miesääni todennäköisesti keskellä avaruuden tähtisumua kertoo epäselvää monologiaan. Rajusti mukaansatempova rytmikäs kappale tuo mieleen yhtä aikaa niin monen popimmankin metalliyhtyeen, että on vaikea päättää, pitäisikö sitä verrata niistä mihinkään. Samalla kappale on jälleen maailmanluokan näyte Star Insightin potentiaalista kasvaa isoksikin lavahirmuksi vaikkapa Beyond the Blackin tai Semblantin kaltaisten yhtyeiden vanaveteen.

Pelottava totuus on kuitenkin se, että näinkin valmiiksi mietityllä levytyksellä voi nykyaikana joutua väliinputoajaksi. Osittain se voi johtua siitä, että albumilta uupuu lopulta selkeäksi hittisingleksi luokiteltava radiosoittoa tuova kappale. Sellainen voisi toisaalta olla hitaasti keinuva päätösraita ”Shine On Me Once Again” ilman laulupuolen nuotin viereenkin paikoin osuvaa tulkintaa. Sellainen voisi olla moni muukin albumin kappale, jos yhtye keskittyisi tuotannossaan yhä enemmän pienen pieniin nyansseiksi laskettaviin laulumelodisiin seikkoihin. Toisaalta Star Insightin musiikissa asiat ovat aivan hyvällä tolalla nykyiselläänkin. Kaikki on aina mahdollista riippuen pitkälti tähtienkin asennosta.

Star Insightin ”Across The Galaxy” vie yhtyettä kiitäen kohti seuraavaa tasoa kotimaisen metallimusiikin kentällä, mikäli yhtyeen avaruusraketissa vain riittää polttoainetta työstämään tasohyppelyä sen seuraavillakin albumeilla. Mitä albumin äänimaisemaan ja miksaukseen tulee, niin yhtye on tuotannollisesti valmis avaamaan itselleen isompiakin portteja, vaikka sitten kohti Euroopan laajuisia avaruudellisia tähtisikermiä. Onni on Star Insightin matkassa varmasti siinä, että se on täysin yhtyeen omissa käsissä – ja siinä, miten määrätietoisesti se haluaa musiikillaan tavoitella sitä seuraavaa tasoa.

8 ½

Kappalelista

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Escape As A Last Resort
  2. Reaching For The Sky Above
  3. I Am Not A Number
  4. It´s All Lies
  5. Withing Horizon
  6. Across The Galaxy
  7. Death To The Stars
  8. Past, Present & Future
  9. Lost In The Starlight
  10. Over The Edge
  11. Shine On Me Once Again

Luetuimmat

Uusimmat