Mahtipontista, mutta maanläheistä – arviossa Antti Railion Ikuisuus

on minulle toki tuttu pätevänä vokalistina raskaan rockin taustansa vuoksi ja olen muutenkin saanut miehestä varsin sympaattisen oloisen kuvan. Hänen soolomateriaalinsa on kuitenkin jäänyt itseltäni pimeän peittoon ja ihan rehellisesti sanottuna tartuin tähän levyyn hieman epäileväisin mielin. Näin mainoksen hänen kirkkokonserteista ja levyn kannessa Railio on kädet levällään kohti yläpuolellaan olevaa ristiä, joka on on upotettu hänen nimensä joukkoon. Levyn nimi ”Ikuisuus” syvensi epäilyä, että niinköhän tässä on menty gospelin puolelle ja olenkohan minä ollenkaan oikea ihminen tämän levyn ääreen. Ihan siitä ei kuitenkaan ole kysymys, vaikka levyn aiheet ovatkin syvällisiä ja ikuisten pohdintojen äärellä.

Avauskappaleessa ”Mun Sydän Palaa Sulle” käy jo hyvin selville levyn henki. Albumin soundimaailma on lämpöä hehkuva kuin takkatulen loimu talvi-iltana. Tekstissä toivotaan luottamusta ja kuinka liekki on ikuisesti toisen, jos sitä ei tukahduteta.

Yleisesti tekstien lähtökohtana on inhimillisyys ja ne ovat aidon oloisia ja ihmisen arkielämää lähellä olevia, ”ihmiseltä ihmiselle”-tyyppisiä. Aitoudessaan ne eivät tipahda pateettisuuden kuoppaan, joka muuten tämän tyyppisissä teksteissä on riskinä. Kyllähän tämä on rakastuneen ja parisuhteessa olevan miehen levy eikä siinä ole mitään pahaa. Rakkaudessa ei ole koskaan mitään pahaa ja kuten sanottu, tekstit välttävät siirappisuuden ja ovat kaikessa realistisuudessaan hyvin myötäelettäviä.

Biisit ovat isoja ja mahtipontisia kertoen isoista asioista kuitenkin ruohonjuuritason ymmärrettävyydellä. Biisit sisältävät jänniä laulumelodioita ja Railion suoritus on mahtavan huikea. Tämä on selkeästi juuri hänen levynsä ja hänen shownsa sekä kokonaisuutena varsin ehjä paketti.

”Ihminen”-biisissä viehättää pehmeys, kiireettömyys ja rauhallisuus.Tuo tunnetila oikeastaan johdattaa läpi levyn, mutta vaarana on ainakin itselläni se, että levyn aikana on helppo vajota omiin ajatuksiin ja tavallaan myötäelää kappaleiden kautta omia tunteitaan. Tuolloin levy saattaa jäädä vain äänimatoksi noihin tunteisiin. Levyssä on toki se hieno puoli, että sen voi kuunnella aina uudestaan.

”Aallonmurtaja” on hieno biisi, jossa Railio tekee erityisen huikean suorituksen. Kappale on hyvällä tavalla genretön ja se kertoo tekijänsä monipuolisuudesta. Biisin tunnelma on elokuvamainen ja itse näin siinä hyvin Kaurismäki-tyyppisen sielunmaiseman. Samalla tavalla monipuolisuutta kuvaa Railion rakkalleen säveltämä ”Ikuisuus” voisi hyvin soida juuri noissa kirkkokonserteissa kenenkään pahoittamatta mieltä.

Esiin nousee myös ”Myrsky”-kappale, jossa tekstissä on symboliikkaa myrskystä ja kotisatamasta. Biisi sisältää suuren kertosäkeen ja särökitara säästeliäästi käytettynä pomppaa mainiosti esiin. Laulusovitukset ovat hienot ja tuntuu, että Railiokin puristaa itsestään vielä piirun verran enemmän irti. ”Veljeni Leijonamieli” on hieno duetto Battle Beast -bändistä tutun Noora Louhimon kanssa, joka ei myöskään säästele itseään vaan antaa palaa reilusti. Mielessäni piipahti jo tovin, että olisiko tässä tarjolla suomenkielistä AOR:ää. Seesteisestä ”Päästän Surun Huoneeseen”-kappaleesta on mainittava erityisen hieno melodia ja kitarasoolo.

Ksiken kaikkiaan levy on äärimmäisen hyvin tehty ja soitettu. Joukko alan ammattilaisia ovat saaneet homman svengaamaan hyvin Tuomas Wäinölän toimiessa kapellimestarina.

Toivottavasti levy löytää kuulijansa, sillä siinä on kaikki elementit kohdallaan esimerkiksi periä Yöltä jäänyttä kuulijakuntaa. Levyllä on sopivasti sekaisin särmää ja kuuntelijaystävällisyyttä eikä se missään nimessä ole yhdentekevä. Uskon Railion vilpittömyyteen ja toivon hänelle sekä levylle pelkkää menestystä.

8/10

Kappalejärjestys:

Mun Sydän Palaa Sulle
Hei Mitä Sulle Kuuluu
Ihminen
Aallonmurtaja
Ikuisuus
Jos Jään
Myrsky
Veljeni Leijonamieli
Päästän Surun Huoneeseen
Hiljaisuus

Kommentoi julkaisua