Make Them Suffer

Make Them Sufferin kosketinsoittajaa ahdisteltiin ja kourittiin lavalla kesken yhtyeen konsertin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.5.2019

Australialainen deathcore -yhtye Make Them Suffer esiintyi hiljattain Saksan Leipzigissa. Konsertti sujui normaalisti siihen asti, kunnes yksi paikalla olleista kuulijoista yleisösurffasi lavalle. Tällainen toiminta on tyypillistä juurikin esimerkiksi metalcore ja hardcore -konserteissa, ja perinteellä on pitkät juuret. Sen sijaan, että vierailija olisi hetken fiilistellyt lavalla ja sukeltanut sen jälkeen takaisin yleisöön, päätti hän kuitenkin tehdä jotain väärää, ja suuntasi ahdistelemaan ja kourimaan yhtyeen kosketinsoittajaa Booka Nilea. Tempun tehnyt henkilö potkaistiin välittömästi pihalle konsertista.

”Illan konsertissa minua käpälöi yksi vieraista soittaessani lavalla. Olen ihan vitun vihainen. Minä olen ihminen, ja tämä on minun työtäni. Jos sinusta on oikein tulla työpaikalleni ja käyttäytymään epäkunnioittavasti minua kohtaan, niin pysy kotona, koska et ole todellakaan tervetullut konsertteihimme”, Nile kertoo Twitterissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Myös yhtye kertoi tapauksesta sosiaalisessa mediassa:

”Tänään konsertissamme lavalle yleisösurffannut henkilö kouri kosketinsoittajaamme Bookaa. Haluamme yhdessä sanoa, että tällainen toiminta on vastenmielistä ja sitä ei voi hyväksyä. Kukaan, joka ajattelee tämän olevan okei, ei ole tervetullut konsertteihimme.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat