Makeaa ja petollista – Negativen ”Sweet & Deceitful” 20 vuotta

Tamperelainen Negative julkaisi odotetun kakkoslevynsä 1. syyskuuta 2004. Edellisvuonna ilmestyneen debyyttialbumi ”War Of Loven” jälkeen moni saattoikin miettiä, että jäisikö yhtye vain hetken tähdenlennoksi, mutta jatkoa oli luvassa. Toisen pitkäsoittonsa tekoon yhtye lähti tutulla kokoonpanolla, tosin lisäystä siihen oli tullut kosketinsoittaja Janne ”Mr. Snack/Nakki” Kokkosen myötä.

”Sweet & Deceitful” -albumin kansikuvassa nähdään oman tyylinsä löytänyt ja vakiinnuttanut bändi. Jos debyytin kannessa oli hieman vielä haparoiva, ensiaskeliaan levytysrintamalla sekä mediassa ottava orkesteri, ei siitä ollut enää tietoakaan. Sama oli havaittavissa myös materiaalin suhteen, jossa löytyi nyt enemmän hittipotentiaalia sekä varmuutta omasta linjasta.

Pitkäsoitto käynnistyy noin minuutin mittaisella introlla, jonka jälkeen päästään itse asiaan ensimmäisenä singlenä julkaistun ”Frozen To Lose It All” -biisin muodossa. Eipä parempaa aloitusta levylle voisi olla, sillä mielestäni tässä kappaleessa kiteytyy Negative parhaimmillaan. Toinen bändiä hyvin kuvaava raita on myös sinkuksi irrotettu ”In My Heaven”. Näistä molemmista julkaistiin aikoinaan myös musiikkivideot, ja muistan varsinkin jälkimmäisen pyörineen melko tiheään tuolloisissa tv:n musiikkiohjelmissa.

Kovin paljoa eroavaisuuksia materiaalin suhteen ei levyltä löydy, mutta onneksi ”Sweet & Deceitful” on rytmitetty niin, että joka toinen raita on menevämpi ja joka toinen sitten puolestaan hitaampi. Tämä tuo tervetullutta vaihtelua levylle ja jaksaa paremmin pitää kuulijan mielenkiinnon yllä. Kaksi omalla tavallaan erityistä makupalaa ovat kuitenkin ehdottomasti Neil Young -cover ”My My/Hey Hey (Out Of The Blue)”, sekä Jonne Aaronin ja Ville Laihialan yhdessä duetoima ”Until You’re Mine”.

Kakkoslevyllään Negative kuulostaa niin omalle itselleen kuin vain on mahdollista. Hyvän rokkibiisin peruskaava kaksine kitaroineen on hyvin hallussa käheillä vokaaleilla kuorrutettuna. Koskettimet ovat mainio lisä instrumentteihin mukaan ja ne tulevatkin usealla raidalla hienosti esille. Erityisesti ”About My Sorrow” liitelee eteenpäin pianon, jousisoittimien sekä laulun varassa, ja näin ollen se olisi ollut loistava valinta päätösbiisiksi ylipitkäksi venytetyn ”Angels Won’t Lie” -balladin sijaan.

Materiaali on huomattavasti ehyempää ”War Of Love” -pitkäsoittoon verrattuna, tosin vertailussa kannattaa muistaa sekin, että edellisellä albumilla taisi olla biisejä pidemmän ajan varrelta. Sekä jos esikoiselta muistetaan melkeinpä ainoastaan ”The Moment Of Our Love”, niin tällä seuraavalla levyllä hittipotentiaalia oli jo monin verroin enemmän. Mielenkiintoisena seikkana tosin mainittakoon, että ”The Moment Of Our Love” on lisätty myöhemmin ”Sweet & Deceitfulin” eräälle reissue-versiolle. Omat lempibiisini eli ”Frozen To Lose It All”, ”In My Heaven”, ”Creeping Inside”, ”Secret Forgiveness” sekä ”L.A. Feeding Fire” muistan erottuneen jo heti ensimmäisen kuuntelukerran myötä.

Varsinaista nimibiisiä albumilta ei löydy, mutta ”sweet and deceitful” mainitaan kahteen kertaan ”Secret Forgiveness” -raidan lyriikoissa. Omalla tavallaan nimi kuvaa levyä hyvin siinäkin mielessä, että onhan se makea ja petollinen. Biisien sanoitukset ovat edellisen albumin tapaan hyvin makeita, ehkä jopa siirappisia rakkauslauluja, mutta niiden petollisuus piilee mieleen jäävissä melodioissa.

Jos debyytti oli itselläni sen ilmestyttyä tehokuuntelussa, niin ”Sweet & Deceitful” vasta onkin pyörinyt levylautasella varsin ahkerasti. Mielestäni se nousee Negativen albumeista kirkkaasti yli muiden, vertaillaan sitten bändin esikoista tai myöhemmin ilmestyneitä pitkäsoittoja. Itse huomasin pitäväni levystä edelleen todella paljon, kun sen kuuntelin tätä artikkelia kirjoittaessani. Harmillista, että Negative luokiteltiin tämänkin jälkeen yhä edelleen teinityttöjen bändiksi ainakin kotimaan kamaralla.