The Man-Eating Tree täydentää Unioni klubifestivaalin kattauksen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 4.9.2014

The Man-Eating Tree 2013Helsinki saa tässä kuussa uuden metallimusiikkiin keskittyvän klubifestivaalin kun kaksipäiväinen Unioni festivaali järjestetään The Circuksessa ensimmäistä kertaa. Ensimmäisenä festivaalipäivänä  perjantaina 19. syyskuuta The Circuksen lavalle nousevat pääesiintyjän, ruotsalaisen Arch Enemyn lisäksi kotimaiset Insomnium ja Lost Society. Perjantai-illan bändikattausta täydentää lisäksi juuri uuden musiikkivideonsa julkaissut The Man-Eating Tree, joka samalla täydentää koko festivaalin lopullisen esiintyjälistan. Toisena festivaalipäivänä lauantaina 20. syyskuuta Unioni-yleisö pääsee kokemaan keikat ruotsalaiselta Katatonialta, islantilaiselta Sólstafirilta, joka juuri julkaisi odotetun albuminsa, sekä kotimaisilta Swallow The Sunilta ja Barren Earthilta. Unioni festivaalille myydään sekä yhden että kahden päivän lippuja ja ne ovat parhaillaan myynnissä Lippupalvelussa. Kahden päivän lippuja on jäljellä enää rajallinen määrä.

Unioni festivaali on nimensä mukaisesti kaksipäiväinen sisäfestivaali, jossa päästään nauttimaan metallimusiikin terävimmästä kärjestä iltakahdeksasta puoli neljään. Esiintyjäkattauksessa ovat pääosassa kovat kansainväliset nimet sekä tämän hetken kiinnostavimmat kotimaiset  metalliartistit. ”Unionissa tärkeää ovat ensisijaisesti bändit,  mutta The Circus muuntuu nimenomaan festivaalipaikaksi, jossa voi viettää aikaa virvokkeiden ja pikkupurtavan parissa koko illan. Bändit soittavat jonkin verran yli puolen yön, mutta iltaa voi jatkaa pikkutunneille saakka. Bändit juontaa lavalle Radio Rockilta tuttu Laura Vähähyyppä”, kertoo klubifestivaalin sisällöstä promoottori Niksu Väistö Live Nationilta.

Unioni-perjantain pääesiintyjä Arch Enemy esittelee suomalaisyleisölle ensimmäistä kertaa uuden laulajansa Alissa White-Glutzin. Bändi julkaisi kesällä suuresti kehuja keränneen ”War Eternal” -albuminsa, jolla Alissa tekee ensiesittäytymisensä. Lauantain pääesiintyjä Katatonia on vuorostaan tehnyt viime aikoina pitkälti vain akustisia keikkoja, mutta Unioni festivaalilla päästään kokemaan bändiltä täyspitkä keikka, tuttuun tyyliin raskaiden kitaravallien vyöryttämänä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

UNIONI FESTIVAALI

Perjantai 19.9.2014
Arch Enemy (SWE)
Insomnium
Lost Society
The Man-Eating Tree

Lauantai 20.9.2014
Katatonia (SWE)
Sólstafir (IS)
Swallow The Sun
Barren Earth

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ikäraja K-18. Ovet klo 20 molempina iltoina.

LIPUT:

1 päivän liput: palvelumaksuineen alkaen 35 euroa
2 päivän liput: palvelumaksuineen alkaen 52 euroa
Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600 10 800 (1,98 €/min + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Luetuimmat

Uusimmat